1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. liikennerikokset

Rattijuopot työllistäneet poliisia pääsiäisenä Meri-Lapissa – huumeissa ajaneella mukana myös pistoolinpatruunoita

Autoilijoiden lisäksi poliisi selvitti humalassa ajaneiden moottorikelkkailijoiden tapausta.

Kuva: Risto Koskinen / Yle

Poliisi on pysäyttänyt torstain ja lauantain välisenä aikana useita huumerattijuoppoja Kemissä ja Torniossa.

Perjantaina poliisipartio suoritti liikennevalvontaa tiellä 921, jolloin heitä tuli Laivakankaalla vastaan reilua ylinopeutta ajava henkilöauto. Kuljettajana oli torniolainen 41-vuotias mies, joka puhalsi alkometriin 0,22 promillea. Poliisin tiedotteen mukaan hänelle tehtiin myös huumepikatesti, joka oli positiivinen amfetamiinille. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä poliisipartio suoritti normaalia partiointia Kemissä, jolloin he päättivät tarkistaa Karihaarankadulla henkilöautoa ajavan kuljettajan ajokunnon. Auton kuljettajana oli torniolainen 44-vuotias mies. Hänelle tehtiin huumepikatesti, joka oli positiivinen opiaateille. Miehelle suoritetussa turvatarkastuksessa hänen taskustaan löytyi kuusi pistoolinpatruunaa. Lisäksi miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Pelkästään torstaina kiinni jäi neljä huumerattijuoppoa

Torstaina aamupäivällä poliisipartio suoritti normaalia partiointia Kemin alueella, jolloin he päättivät tarkistaa Resiinankadulla pakettiautoa ajavan kuljettajan ajokunnon. Auton kuljettajana oli kemiläinen 42-vuotias mies, joka puhalsi seulonta-alkometriin 0,25 mg/l. Hänelle suoritettiin myös huumepikatesti, joka oli positiivinen amfetamiinille ja bentsodiatsepiineille. Mies vietiin Länsi-Pohjan keskussairaalaan verikokeeseen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon, todetaan poliisin tiedotteessa.

Myöhemmin torstaina poliisipartio tarkasti Kemin Karjalahdenkadulla henkilöautoa ajaneen kuljettajan ajokunnon. Auton kuljettajana oli kemiläinen 46-vuotias mies, jolle tehtiin huumepikatesti. Testi oli positiivinen amfetamiinille. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Myös torstai-iltana poliisi otti kiinni epäillyn huumerattijuopon. Siviilipoliisipartio tarkisti Kemin Karihaaranväylällä henkilöautoa ajavan kuljettajan ajokunnon. Auton kuljettajana oli joensuulainen 25-vuotias nainen. Häntä epäiltiin huumaantuneena ajosta, mutta hän ei suostunut huumepikatestiin joten hänet vietiin verikokeeseen Länsi-Pohjan keskussairaalaan. Lopulta nainen toimitettiin Kemin poliisivankilaan. Hänellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Torstai-iltana poliisi jatkoi partiointiaan ja tarkisti Kemin Kiveliöntiellä henkilöautoa ajavan kuljettajan ajokunnon. Auton kuljettajana oli kemiläinen 42-vuotias mies. Miehelle suoritettiin huumepikatesti, joka oli positiivinen amfetamiinille ja opiaateille. Mies vietiin sairaalaan verikokeeseen ja sen jälkeen Kemin poliisivankilaan. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Humalaiset moottorikelkkailijat kaatuivat – toinen teholle

Myöhään torstaina poliisille tuli tieto moottorikelkkaonnettomuudesta Kirkkoputaan uomalla Uksei-saaren lähellä. Poliisipartion selvittäessä paikalla tapahtumaa, kävi ilmi, että torniolainen ja seinäjokelainen mies olivat lähteneet humalassa ajamaan moottorikelkalla jäälle. Kelkkailijat olivat kaatuneet noin 100 metrin päässä lähtöpaikasta. Toinen mies oli päässyt hälyttämään apua paikalle, toisen jäätyä makaamaan tajuttomana jäälle.

Miehet toimitettiin sairaalaan ja toinen heistä joutui tehohoitoon. Torniolainen mies puhalsi seulonta-alkometriin 1,24 mg/l ja seinäjokelainen mies puhalsi 1,15 mg/l. Kummallakaan heistä ei ollut kypärää päässä.