Suomi ei ole ainoa: Heikkolaatuisia tai käyttökelvottomia suojavarusteita on päätynyt kymmeniin maihin

Interpol on tehnyt koronaepidemian puhkeamisen jälkeen lukemattomia viallisiin sairaalatarvikkeisiin liittyviä pidätyksiä ja takavarikoita.

koronavirus
Tehtaan työntekijä tarkastelee hengityssuojainnippua Venäjällä.
Hengityssuojia ja sairaalatarvikkeita valmistetaan korkeapaineella ympäri maailman. Venäjällä työntekijä tarkastaa maskierää Kinešmassa Newpharm-yhtiön tehtaalla. Vladimir Smirnov / AOP

Suomessa Huoltovarmuuskeskus ajautui sopimukseen (siirryt toiseen palveluun)epäilyttäviksi luonnehdittujen kauppakumppaneiden kanssa. Hengityssuojat eivät olleet sitä, mitä piti.

Ongelmia on ollut myös monissa muissa maissa. Lääketeollisuus on maailman globalisoitunein markkina, kirjoittaa Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun). Markkinat ovat koronapandemian myötä myyjän – ja myös rikollisten.

Interpolin lääkerikollisuutta torjuva osasto Pangea teki jo maaliskuussa toista sataa pidätystä 90 maassa, BBC kertoo. Vaarallisia lääkealan tuotteita päätyi viranomaisille lähes 13 miljoonan euron arvosta. Pangea takavarikoi sekä lääkkeitä että suojavarusteita.

Ranska sai hapertuvia suojaesiliinoja

Ranskassa leviää Facebookissa julkaistu video, jossa hoitajat esittelevät palasiksi hajoavia suojavarusteita (siirryt toiseen palveluun). Kun hoitaja pukee kertakäyttösadetakkia muistuttavan suojakaavun ylleen, muovi repeää.

Kehno erä oli toimitettu Timonen sairaalaan Marseillessa. Viranomaiset selvittävät erän toimitusketjua.

Yhdysvalloissa New Jerseyssä sairaala osti 1 000 hengityssuojaa, jotka eivät vastanneet ammattikäytön vaatimuksia. N95-hengityssuojaerä tuotiin Holy Name Medical Centeriin Teaneckissa.

Työntekijä tarkastelee tekemäänsä hengityssuojainta Pakistanissa
Pakistanin Karachi tuottaa markkinoille suojamaskeja. Pakistan kuuluu Aasian merkittäviin suojatarviketuottajiin. Shahzaib Akber / EPA

Huuhaa-väitteillä myydään parannuskeinoja

Myös lääkkeiden hinta nousee samaan aikaan väärennösten kanssa. Esimerkiksi väitteet hydroklorokiinin mahdollisesta parantavasta vaikutuksesta nostivat malarialääkkeiden osana käytettävän aineen hinnat pilviin.

Pakistanissa hydroklorokiinia sai aiemmin kilon noin sadalla eurolla. Muutamassa viikossa kilohinta on noussut yli 1 100 euroon.

Hengityskoneiden saaminen Italiaan varmistettiin sotilaskonekuljetuksella

Rikolliset pyrkivät hyötymään koronaviruksen aiheuttamasta epävarmuudesta. Kiinan ja Italian viranomaiset selvittelevät (siirryt toiseen palveluun)Italiaan menossa olleen hengityssuojatoimituksen vaiheita.

Italian sijasta suojia päätyi myyntiin tavarataloon Tšekissä Lotovicen pikkukaupungissa. Kiinan ja Italian lipuin varustetut maskipakkaukset kiinnittivät viranomaisten huomion.

Takavarikoidussa erässä oli 110 000 kappaletta hengityssuojia. Kyse oli yhteensä 680 000 kappaleen erästä, jonka Kiina oli lähettänyt Italiaan hyvän tahdon eleenä. Selvittelyjen jälkeen suojat lähetettiin Roomaan linja-autorahtina.

Tapaus sai Italian viranomaiset varuilleen. Saksan lahjoittamat 18 hengityskonetta noudettiin Italiaan armeijan kuljetuskoneella varkausyritysten välttämiseksi.

Lue myös:

Miten maskiskandaali eteni siihen pisteeseen, että tilauksista vastuussa oleva erosi ja väliaikainen johtaja astui tilalle?

Tuoreimmat tiedot koronaviruksesta

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus