Varkauden kaupunki avaa toimintatuen hakemisen yksinyrittäjille

Tuen ehtona on, että yrityksen taloudellinen tilanne ja liikevaihto ovat heikentyneet 16.3. jälkeen.

Varkaus
Läheltä
Yle

Varkauden kaupunki avaa keskiviikkona 15. huhtikuuta toimintatukihaun yksinyrittäjille, joiden liikevaihto ja taloudellinen tilanne ovat kärsineet koronavirustilanteen vuoksi. Tuen suuruus on 2000 euroa ja se on kertaluontoinen.

Tukea haetaan sähköisellä lomakkeella Navitas Yrityksen palveluiden sivuilta (siirryt toiseen palveluun). Jos sähköinen asiointi ei ole mahdollista, tukea voi hakea myös paperisella lomakkeella, joita saa Navitaksen infosta.

Varkauden kaupunki tiedottaa, että päätoiminen yksinyrittäjä voi hakea tukea kotikunnastaan yritystoiminnan menojen kattamiseen, kuten tila-, laite-, kirjanpito- tai toimistokuluihin. Tuen ehtona on, että yrityksen taloudellinen tilanne ja liikevaihto ovat heikentyneet 16. maaliskuuta jälkeen. Lisäksi ehtona on, että yrittäjällä katsotaan olevan edellytykset kannattavaan liiketoimintaan.

– Avustusta voidaan myöntää myös niin sanotuille kevytyrittäjille, jotka työllistävät itsensä ja toimivat yrittäjämäisesti perustamatta kuitenkaan yritystä. Yrittäjä on päätoiminen, jos hän on YEL-rekisterissä tai voi esittää vähintään 20 000 euron vuosittaisen yrittäjätulon tai laskutuksen. Tuki ei ole riippuvainen toiminnan oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta, Varkauden kaupunki tiedottaa.

– Yksinyrittäjien tuen ja työttömyysturvan suhteesta on linjattu uudestaan, että tuet eivät vaikuta toisiinsa. Yrittäjä voi hakea sekä yksinyrittäjän tukea, että työttömyysturvaa. Niitä ei soviteta yhteen, eli toisen saaminen ei vaikuta toisen saamiseen tai sen määrään.

Tukea voi hakea 30.9.2020 saakka. Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä.