Analyysi: Loppuuko Uudenmaan eristäminen viikon päästä? Hallitus kuuntelee asiantuntijoita, mutta taustalla vellovat suuret tunteet

Pääministeri Sanna Marin ei valmistele jatkoa Uudenmaan eristämiselle. Hallituskumppani keskustalle ilmoitus tuli liian pian, kirjoittaa politiikan toimittaja Kristiina Tolkki.   

koronavirus
Poliisi tarkastaa autoilijoita Uudenmaan rajalla.
Uudenmaan eristäminen päättyy viikon päästä sunnuntaina, jos hallitus ei tee päätöstä sen jatkamisesta. Markku Ulander / Lehtikuva

Tänä pääsiäisenä uutisissa ei seurata meno- ja paluuliikennettä. Uudenmaan rajat ovat kiinni ja kansalaiset ovat keskittyneet syömään mämmiä ja pääsiäismunia kotinurkilla.

Muualla Suomessa mökille pääsee, mutta Uusimaa on motissa vielä viikon.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) ilmoitti keskiviikkona A-studiossa, ettei Uudenmaan eristämiselle näytä tulevan jatkoa. Tämä tarkoittaa, että jos hallitus ei tee mitään, Uudenmaan eristäminen loppuu 19. huhtikuuta.

Marin toisti kantansa lauantaina Ilta-Sanomien haastattelussa (siirryt toiseen palveluun).

Hallituskumppani keskustan riveissä asiasta ei olla vielä yhtä vakuuttuneita. Ylen tietojen mukaan keskusta haluaa katsoa vielä kertaalleen läpi kaikki kortit.

Yksi niistä on epidemiakortti.

Suomen 2 974:stä vahvistetusta tartunnasta 1 864 on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella.

Tätä korttia katsovat toki nyt kaikki. Jos Uudenmaan eristys puretaan liian aikaisin, on mahdollista, että epidemian leviäminen kiihtyy.

Kun pääkaupunkiseudulla perhe starttaa autoaan ja suunnittelee lähtöä mökille, moni maakunnissa haluaa toppuutella: älkää nyt vielä tulko.

Toinen on kannattajakortti. Keskustalla on Uudellamaalla vain kaksi kansanedustajaa Matti Vanhanen ja Antti Kaikkonen. Puolueen kannatus tulee muualta Suomesta, ja äänestäjiä on kuultava.

Kun pääkaupunkiseudulla perhe starttaa autoaan ja suunnittelee lähtöä mökille, moni maakunnissa haluaa toppuutella: älkää nyt vielä tulko.

Tällainen ajattelu on omiaan lisäämään vastakkainasettelua Uudenmaan ja muun Suomen välillä. Siitä kumpuavat myös erimielisyydet. Toistaiseksi hallitus on kyennyt työntämään ne kriisitilanteessa syrjään ja tehnyt päätöksiä yhdessä.

Liikkumisrajoitukset ovat valmiuslain kovimpia toimia.

Pääsiäisen jälkeen hallitus odottaa asiantuntijoiden lausuntoja siitä, miten Uudenmaan rajojen avaaminen vaikuttaa epidemiatilanteeseen. Asian kanssa ei haluta hötkyillä, Ylen tietojen mukaan asiantuntijoille halutaan antaa nyt aikaa, että tieto olisi varmasti sitä uusinta uutta.

Se jälkeen on tehtävä päätökset. Eduskunta on seuraavan kerran koolla tiistaina.

Liikkumisen rajoittaminen on valmiuslain kovimpia toimia. Perustuslakivaliokunta on linjannut, että eristys pitää purkaa heti, kun tautitilanne tasaantuu.

Lapissa tuskin ollaan innoissaan siitä, että väki ryntäisi hangille hiihtelemään.

Osa oikeusoppineista on nähnyt liikkumisvapauden rajoittamisessa huomattavia ongelmia. Esimerkiksi valtiosääntöoikeusprofessori Veli-Pekka Viljanen on arvioinut, että valmiuslain liikkumista rajoittava pykälä sopii huonosti pandemiaan.

Se on Viljasen mukaan tarkoitettu tilanteeseen, jossa jokin alue pitää tyhjentää esimerkiksi ydinvoimalaonnettomuuden takia.

Uudenmaan ja muun Suomen eristäminen herättää vahvoja tunteita. Lapissa tuskin ollaan innoissaan siitä, että väki ryntäisi hangille hiihtelemään.

Eri asia on sitten, kuinka moni lähtisi: hotellit, ravintolat ja kahvilat on suljettu. Yli 70-vuotiaita kehotetaan pysymään kotona. Tätä juttua kirjoittaessa virusopin professorit eivät ole vielä halunneet antaa uutta arviota epidemian huipusta.

Ei ihme, että pääministeri ei ole vielä luvannut suomalaisille mökkijuhannusta.

Juttua korjattu kello 16.04: professorin nimi on Veli-Pekka, ei Pekka Viljanen.

Juttua korjattu 13.4. kello 16.42. Poistettu virheellinen lause, että hallitus ei voi tehdä päätöstä Uudenmaan rajan avaamisesta, ellei se ole välttämätöntä.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus