Varusmiehiä kuljettanut bussi suistui tieltä Iisalmessa – Otkes aloittaa alustavan tutkinnan turmasta

Onnettomuus tapahtui Pielavedentiellä sunnuntai–iltana.

onnettomuustutkinta
Ambulanssi ajaa hälytysvalot päällä
Arkistokuva.Jani Aarnio / Yle

Varusmiehiä kuljettanut bussi suistui sunnuntai-iltana ulos tieltä ja kaatui kyljelleen pellolle Iisalmessa Pohjois-Savossa.

Osa matkustajista sai onnettomuudessa lieviä vammoja ja heistä 13 vietiin tarkistettavaksi sairaalaan. Vakavilta vammoilta vältyttiin, kertoo Itä-Suomen poliisilaitos.

Bussissa oli 46 henkilöä. Alunperin pelastuslaitos kertoi, että matkustajia olisi ollut 56. Turma sattui kello 20 jälkeen Pielavedentiellä Iisalmen Peltosalmella.

Turmapaikalle hälytettiin lukuisia ambulansseja sekä pelastuslaitoksen yksiköitä Iisalmesta, Lapinlahdelta, Vieremältä ja vapaaehtoiselta palokunnalta.

Bussi oli kuljettamassa Kainuun prikaatin varusmiehiä lomalle.

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) kertoi illalla Twitterissä aloittavansa alustavan tutkinnan sunnuntain onnettomuudesta.

Päivitetty klo 2.12. Lisätty tiedot Onnettomuustutkintakeskuksen ilmoituksesta Twitterissä.

Korj. 13.4. klo 20.40 STT:n uusimman tiedon perusteella: bussissa oli 46 henkilöä, eli ilmeisesti matkustajia 45 ja yksi kuljettaja.