USA:n johtava tartuntatautiasiantuntija myönsi, että Trump torjui ehdotukset liikkumisrajoituksista helmikuussa

Valkoisen talon koronatiimin neuvonantaja toteaa, että todennäköisesti ihmishenkiä olisi säästetty, jos liikkumisrajoitukset olisi otettu käyttöön aiemmin.

koronavirus
Donald Trump ja Anthony Fauci
Donald Trump ja Anthony Fauci tiedotustilaisuudessa Washingtonissa 25. maaliskuuta.Mandel Ngan / AFP

Yhdysvaltain johtava infektiotautien asiantuntija Anthony Fauci myönsi sunnuntaina, että presidentti Donald Trumpille ehdotettiin jo helmikuussa liikkumisrajoitusten käyttöönottoa maassa. Fauci toimii Valkoisen talon koronatiimin neuvonantajana.

New York Times (siirryt toiseen palveluun) oli aiemmin kertonut, kuinka Trump tyrmäsi tuolloin asiantuntijoiden ehdotukset rajoitusten käyttöönotosta ja myöntyi niihin vasta lähes kuukautta myöhemmin eli maaliskuun puolivälissä.

Uutiskanava CNN:n (siirryt toiseen palveluun) State of the Union -ohjelmassa toimittaja tiedusteli Faucilta kantaa siihen, miksei Trumpin hallinto kuunnellut asiassa asiantuntijoita.

– Tiedäthän, kuten olen usein sanonut, me lähestymme asiaa puhtaasti terveydellisestä näkökulmasta. Annamme suosituksia. Usein ne otetaan vastaan, välillä taas ei. Tilanne on nyt mikä on, muotoili Fauci haastattelussa.

Hän lisäksi myönsi, että todennäköisesti ihmishenkiä olisi säästetty, jos liikkumisrajoitukset olisi otettu käyttöön aiemmin. Fauci kuitenkin tähdensi, että tämän kaltaiset päätökset ovat ”monimutkaisia.”

Trumpin hidas reagointi koronavirukseen on saanut paljon arvostelua osakseen. Trump on torjunut kaiken kritiikin ja kertonut hoitaneensa kriisin mallikkaasti.

Viime aikoina Fauci, joka on usein joutunut korjaamaan Trumpin virheellisiä koronalausuntoja, on joutunut maan oikeistovaikuttajien vihakampanjan kohteeksi. Osa Trumpin kannattajista katsoo, että Fauci on osa vasemmistolaista salaliittoa, jonka pyrkimyksenä on kammeta Trump vallasta.

Lue myös:

Kirjeenvaihtajalta: Trumpilla on pakottava tarve löytää syntipukki koronaan – tähtäimessä on nyt Maailman terveysjärjestö WHO

Lue uusimmat tiedot koronaviruksesta.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus