Fox News: Trump nimittää tyttärensä ja vävynsä mukaan työryhmään ratkomaan Yhdysvaltain talouden avaamista

Presidentti Trump ja osavaltioiden kuvernöörit ovat joutumassa kiistaan, kenellä on päätösvalta liikkumisrajoitusten purkamiseen

koronavirus
Ivanka Trump ja puoliso Jared Kushner (oik.) osallistuivat Münchenin turvallisuuskokoukseen helmikuussa.
Ivanka Trump ja puoliso Jared Kushner (oik.) osallistuivat Münchenin turvallisuuskokoukseen vuosi sitten helmikuussa.Ronald Wittek / EPA

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on nimittänyt työryhmän selvittämään maan talouden avaamista ja koronaviruksen takia tehtyjen rajoitusten poistamista. Asiasta kertoo Fox News (siirryt toiseen palveluun).

Trump kertoi lehdistötilaisuudessa jo perjantaina, että talouteen keskittyvä työryhmä julkistetaan tiistaina. Trumpin aiemmin nimittämä koronavirustyöryhmä on vastannut viruksen torjumiseen suunnitelluista toimista.

Fox Newsin lähteiden mukaan työryhmää johtaa Valkoisen talon kansliapäällikkö Mark Meadows ja siihen kuuluu useita ihmisiä Trumpin hallinnosta. Jäseniksi on valittu muun muassa valtiovarainministeri Steven Mnuchin sekä kansallisen talousneuvoston johtaja Larry Kudlow.

Lähteiden mukaan työryhmässä on mukana myös Valkoisen talon neuvonantajina työskentelevät Ivanka Trump ja Jared Kushner. Ivanka Trump on presidentin tytär ja Kushner hänen aviomiehensä. Kushner oli myös Lähi-Idän rauhansuunnitelman pääarkkitehti.

Kushnerilla on jo aiemmin kerrottu olevan merkittävä rooli Trumpin viruspolitiikan taustalla.

Uutistoimisto AP kertoi myöhemmin, että sen lähteiden mukaan Ivanka Trump ja Kushner eivät ehkä sittenkään kuulu työryhmään.

Suunnitelma kohta valmis

Trump kertoi maanantaina lehdistötilaisuudessa, että hänen hallintonsa tekemä suunnitelma talouden avaamisesta on miltei valmis.

Trump tviittasi aiemmin maanantaina, että päätös talouden avaamisesta tehdään pian. Tviittien taustalla oli keskustelu siitä, että osavaltioiden avaaminen on kuvernöörien tehtävä, ei presidentin.

Kuuden osavaltion kuvernöörit kertoivat Trumpin vaatimuksen jälkeen, että osavaltiot ryhtyvät yhteistyössä suunnittelemaan talouden avaamista.

Yhdysvaltojen koillisosan suuret osavaltiot New York, New Jersey ja Connecticut perustavat yhteistyössä naapuriosavaltioiden Delawaren, Pennsylvanian ja Rhode Islandin kanssa paneelin, jossa talouden ja terveydenhuollon asiantuntijat tekevät suunnitelman rajoitusten asteittaisesta poistamista.

Kuka päättää: Trump vai kuvernöörit?

Oikeusasiantuntijat ovat sanoneet, että Yhdysvaltain presidentillä on vain rajalliset oikeudet määrätä ihmisiä takaisin töihin tai kaupunkeja avaamaan paikallisia liikkeitä, joukkoliikennettä tai valtiollisia rakennuksia.

Maanantain lehdistötilaisuudessa hämmästystä herätti Trumpin kannanotto siihen, kenellä on päätösvalta talouden käynnistamiseen osavaltioissa. Trumpin mukaan hänellä on korkein päätösvalta.

– Yhdysvaltain presidentillä on totaalinen päätösvalta siihen asiaan, josta puhumme, Trump sanoi medialle. Hän jatkoi, että perustuslaki antaa hänelle monessa kohtaa päätösvallan.

Toimittajat kysyivät, missä kohtaa perustuslaissa näitä kohtia on. Trump ei vastannut. Jopa Trumpia tukeva Fox News (siirryt toiseen palveluun) -uutiskanava arvioi, että Trumpin lausunto on kiistanalainen.

The New York Timesin (siirryt toiseen palveluun) mukaan osavaltiot eivät ole jäämässä odottamaan Trumpin päätöksiä.

– Meillä [osavaltiolla] oli vastuu osavaltion sulkemisesta. Luulenpa, että päävastuu sen avaamisesta on myös meillä, lausui Pennsylvanian kuvernööri Tom Wolf.

Trumpin hallinto on aiemmin ilmoittanut, että rajoituksia voitaisiin höllentää 1. toukokuuta lähtien. Osavaltioiden kuvernöörit ja terveysviranomaiset ovat kuitenkin ilmaisseet huolensa siitä, että epidemia voi lähteä jylläämään uudelleen, jos rajoituksista luovutaan liian aikaisin.

Liike-elämä on myös huolissaan tilanteesta, jossa osavaltiolta ja Valkoiselta talolta saattaa tulla ristiriitaisia käskyjä.

14.4. klo 7.50 Uutista täydennetty AP:n tiedolla, etteivät I. Trump ja Kutshner ehkä ole mukana työryhmässä. Lisätty Trumpin ja kuvernöörien uhkaava valtakiista.

Lue myös:

Trumpin vävypoika keittää Yhdysvaltain koronasoppaa eikä lopputulos vakuuta – sooloilu kiristää myös osavaltioiden kilpaa suojavarusteista

USA:n johtava tartuntatautiasiantuntija myönsi, että Trump torjui ehdotukset liikkumisrajoituksista helmikuussa

Kirjeenvaihtajalta: Trumpilla on pakottava tarve löytää syntipukki koronaan – tähtäimessä on nyt Maailman terveysjärjestö WHO

Lähteet: Fox News, Reuters

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus