Köyhille maille velkahelpotuksia koronaviruksen vastaiseen taistoon – lisäksi rikkaita maita on pyydetty lopettamaan velkojen periminen

Velkojen maksamisen sijaan maat voivat käyttää resursseja elintärkeisiin toimiin.

koronavirus
Minibussia desinfioidaan Jemenin Sanaassa.
Minibussia desinfioidaan koronaviruksen varalta Jemenin pääkaupungissa Sanaassa. Jemen on ollut sisällissodassa jo viisi vuotta.Mohammed Huwais / AFP

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on ilmoittanut velkahelpotuksista 25 köyhälle maalle, jotta maat voivat käyttää varoja koronaviruspandemian vastaiseen taisteluun.

– Tämä tarjoaa avustuksia köyhimmille ja haavoittuvimmille jäsenillemme, IMF:n pääjohtaja Kristalina Georgieva sanoi tiedotteessa.

Georgievan mukaan tarkoituksena on tukea maita kattamaan IMF:n velkasitoumuksensa ja ohjaamaan resursseja elintärkeisiin toimiin.

Suurin osa helpotuksista saavista maista sijaitsee Afrikassa, mutta myös Afganistan, Jemen, Nepal ja Haiti kuuluvat joukkoon.

Rahasto on yhdessä Maailmanpankin kanssa pyytänyt rikkaita maita lopettamaan velkojen perimisen köyhiltä mailta toukokuun alusta ensi vuoden kesäkuun loppuun.

Maailmanpankki on jo aiemmin kertonut 160 miljardin dollarin hätäavusta viruskriisistä kärsiville maille. Paketista 14 miljardia on suunnattu 76 köyhän maan velkojen maksamiseen.

Katastrofirahastosta tukea jo ebolatoimiin

Velkahelpotuksia rahoitetaan IMF:n katastrofirahastolla, joka perustettiin, kun Länsi-Afrikassa taisteltiin ebolaa vastaan vuonna 2015. Nyt sen on tarkoitus tukea koronaviruksen vastaisissa toimissa.

Rahastolla on tällä hetkellä käytössään 500 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Japani, Kiina, Britannia ja Hollanti ovat sen päärahoittajia.

– Kehotan muita avunantajia auttamaan meitä lisäämään rahaston resursseja ja parantamaan edelleen kykyämme tarjota ylimääräisiä velkahelpotuksia kahden vuoden ajan köyhimmille jäsenmaillemme, Georgieva sanoi.

Lue myös:

Köyhyys maailmassa uhkaa kasvaa rajusti koronaviruksen takia – kymmenien vuosien hyvä kehitys katoamassa

Lähteet: AFP

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus