1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Kunnanhallitus hyväksyi Virolahdelle uutta ostoskeskusta rakentavan yhtiön vuokrahelpotukset – lopullisen päätöksen tekee kunnanvaltuusto

Kiinteistö Oy Vaalimaantie on pyytänyt Virolahden kunnalta vapautusta vuokranmaksusta tämän vuoden maanvuokrien osalta. Lisäksi yhtiö on pyytänyt kuntaa siirtämään vuoden 2021 maanvuokran eräpäivää ensi vuoden loppuun saakka.

koronavirus
Vaalimaalle rakentuva ostoskeskus
Kiinteistö Oy Vaalimaantie rakentaa Virolahdelle uutta, 18 600 kerrosneliön kokoista ostoskeskusta. Arkistokuva marraskuulta 2019.Tiina Karppi / Yle

Virolahti suunnittelee helpotuksia Vaalimaan rajanylityspaikan läheisyyteen uutta ostoskeskusta rakentavan yhtiön maanvuokriin.

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Kiinteistö Oy Vaalimaantie vapautettaisiin vuokranmaksusta tämän vuoden osalta.

Lisäksi ensi vuoden vuokrien eräpäivää siirrettäisiin vuoden loppuun saakka.

Uutta Scandinavian Shopping Center -ostoskeskusta rakentava Kiinteistö Oy Vaalimaantie on pyytänyt kunnalta helpotuksia vuokranmaksuun, sillä yhtiö on ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin koronavirustilanteen seurauksena.

Yhtiön suurimman vuokralaisen Rajamarketin liikevaihto on pudonnut koronatilanteen vuoksi jopa 80 prosenttia, eikä se pysty maksamaan toimitilavuokriaan Kiinteistö Oy Vaalimaantielle. Tästä syystä myös kiinteistöosakeyhtiö on joutunut taloudellisiin vaikeuksiin.

Ostoskeskuksen määrä valmistua syksyllä

Kiinteistö Oy Vaalimaantie on vuokrannut kunnalta vajaan kymmenen hehtaarin kokoisen maa-alueen Scandinavian Shopping Centerin rakentamista varten.

Alueen vuokra on noin 80 000 euroa vuodessa.

Uuden ostoskeskuksen on määrä valmistua syksyllä 2020. Kiinteistö Oy Vaalimaantien mukaan uusi ostoskeskus pyritään toteuttamaan suunnittelussa aikataulussa. Yhtiön mukaan rakentaminen on jatkunut koronatilanteesta huolimatta normaalisti.

Myös Zsar pyytää helpotusta vuokranmaksuun

Kiinteistö Oy Vaalimaantien tavoin myös Vaalimaalla sijaitseva ostoskylä Zsar on hakenut Virolahden kunnalta helpotusta kahden vuoden maavuokriin.

Zsar on sulkenut ovensa toistaiseksi kokonaan. Reilun vuoden toiminnassa olleen ostoskylän toiminta hiipui koronaviruksen aiheuttamien liikuntarajoitusten myötä nopeasti. Liikkeet sulkivat oviaan, kun asiakkaat jäivät kotiin.

Tilanteen helpottamiseksi Zsar on hakenut kunnalta vapautusta maavuokrasta kahdeksi vuodeksi ja esittänyt että vuokra puolitettaisiin vuonna 2022, jonka jälkeen palattaisiin normaaliin maksukäytäntöön. Kauppakeskuksen tontin vuosivuokra kunnalle on noin 142 000 euroa.

Alun perin kunnanvaltuuston oli määrä käsitellä asiaa maaliskuun lopussa, mutta koronavirustapaus siirsi kokousta huhtikuun lopulle.

Lue lisää:

Virolahdelle uutta ostoskeskusta rakentava yhtiö ajautui koronaviruksen takia taloudellisiin vaikeuksiin – pyytää kunnalta vapautusta vuokranmaksusta

Itärajalle nousee uusi, valtava ostoskeskus – kertaalleen kuopatun kauppakeskuksen perustukset uudelleen käyttöön

Koronavirus autioitti Zsar-ostoskylän, josta ehti tulla kotikuntansa kivijalka – kaikki 28 liikettä sulkeneet ovensa

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Tuoreimmat tiedot koronaviruksesta Kymenlaaksossa

Lue seuraavaksi