Pienet elokuvateatterit voivat selvitä koronaepidemiasta isoja paremmin – helsinkiläinen Riviera ryhtyi myymään ruokaa

Kaikki Suomen elokuvateatterit ovat kiinni, eikä kukaan tiedä, millaiselta teatteriverkosto näyttää koronaepidemian jälkeen.

Elokuvateatterit & elokuvien esittäminen
Kuvitus: suljettu pienen paikkakunnan elokuvateatteri
Elokuvateatterit sulkivat ovensa maaliskuun puolivälissä.Hilppa Hyrkäs / Yle

Helsingin Kalliossa sijaitseva Riviera on yksi uusista, yksityisistä elokuvateattereista, joita on perustettu Helsinkiin viime vuosina. Se on myös suomalaisen korttelikinoilmiön lippulaiva, jonka menestystä alan ihmiset jaksavat hehkuttaa.

Atte Laurilan, Peter Lindströmin ja Jukka Alménin perustama Riviera on elokuvateatteri ja baari, jossa palvelulla on aivan erityinen asema. Siksi teatteri työllistää normaalioloissa poikkeuksellisen paljon henkilökuntaa. Hommia pyörittää 12 työntekijää, ja se on todella paljon elokuvateatterissa, jonka yhteen ja ainoaan saliin mahtuu vain kuutisenkymmentä katsojaa.

Kun koronaepidemia sulki elokuvateattereiden ovet maaliskuun puolivälissä, kassavirta katkesi myös Rivierassa. Sitten fanikunta sähköistyi. Se alkoi ostaa lahjakortteja ja -lippuja tukeakseen rakastamaansa elokuvateatteria.

– Sen ansiosta liikevaihto ei tippunutkaan nollaan vaan kymmeneen prosenttiin normaalista, Laurila sanoo.

Riviera on alkanut myydä elokuvateatterista ulos myös ruokaa. Kaikki keinot on otettu käyttöön liiketoiminnan jatkamiseksi.

– Se on osa sopeutumista. Mietimme henkilökunnan kanssa, miten voimme palvella ihmisiä tässä uudessa tilanteessa, Laurila toteaa.

Hän uskoo, että Riviera selviää koronaepidemiasta. Osa työntekijöistä on lomautettu, ja osa tekee lyhennettyjä päiviä.

– Meillä on mennyt todella hyvin ennen koronaepidemiaa, ja olemme pystyneet rakentamaan taloudellista puskuria.

Laurila uskoo, että kun elokuvateatteritoiminta taas käynnistyy, se tapahtuu pikkuhiljaa.

– Laskemme niin, että koko loppuvuosi menee erilailla kuin normaalisti. Ja toiminta palaa ennalleen vasta ensi vuoden puolella, Laurila sanoo.

Riviera on yksi Suomen yli 170 elokuvateatterista, eikä kaikilla niistä ole yhtä hyvä tilanne.

Atte Laurila, Helsinki, 08.04.2020
Helsingin kalliossa sijaitseva elokuvateatteri Riviera alkoi myydä ruokaa ulos. Atte Laurila on yksi teatterin omistajista ja perustajista.Antti Haanpää / Yle

Salit tyhjiä, kulut juoksevat

Suomen elokuvateatteriliitto (SEOL) julkaisi huhtikuun alussa huolestuneen tiedotteen, jossa todettiin, että Suomen elokuvateatteriverkosto on vaarassa (siirryt toiseen palveluun). Tulot ovat romahtaneet käytännössä kokonaan koronaepidemian takia, kun teatterien ovet pantiin kiinni, eikä kukaan tiedä milloin ne voidaan avata uudestaan.

Suomen elokuvateatteriliiton (SEOL) puheenjohtaja Aku Jaakkola on myös itse mukana elokuvateatteribisneksessä, joten hän tuntee tilanteen nahoissaan. Jaakkola on ruotsalaisomisteisen Bio Rex Cinemasin toimitusjohtaja. Yrityksellä on kymmenen elokuvateatteria kymmenessä kaupungissa Porvoosta Rovaniemelle. Viime vuonna ketjun teatterit keräsivät noin 750 000 katsojaa.

Koronaepidemiasta selviytyminen on Jaakkolan mukaan sitä vaikeampaa, mitä isommasta yrityksestä on kyse. Elokuvateattereiden infra on raskas, ja isoissa toimitiloissa on kallista tekniikkaa, jota on vaikea sopeuttaa mihinkään muuhun käyttöön.

– Kulut juoksevat pitkälti päivästä toiseen, Jaakkola toteaa.

Esimerkiksi Finnkinon kaikki 16 monisaliteatteria pantiin kiinni maaliskuun puolivälissä, ja siihen loppuivat myös firman tulot.

Elokuvateatterien selviytymiseen koronaepidemian yli vaikuttaa Jaakkolan mukaan kolme asiaa: epidemian aiheuttamien rajoitusten kesto, vuokranantajien suhtautuminen vuokralaisiinsa sekä julkinen tuki. Moni elokuvateatteri on vuokralla, ja vuokrakulut voivat nousta jopa puoleen liikevaihdosta.

Ennen pääsiäistä hallitus kertoi, että kulttuuri on saamassa 40 miljoonan euron lisäpotin koronaepidemiasta syntyneiden taloudellisten menetysten paikkaamiseen. Toistaiseksi näyttää siltä, että tukea voisivat saada vain pienet elokuvateatterit. Asia kävi ilmi kulttuuriministeri Hanna Kososen tviitistä (8.4).

Bio Rex Cinemasin tulevaisuudesta Jaakkola toteaa:

– Se on siitä kiinni, miten eri tahot tulevat meitä vastaan. Jos vastaantulo on nolla, aika ei varmaan ole pitkä kenelläkään (siihen, että firma kaatuu).

Bio Rex Cinemas on satsannut viime vuosina voimakkaasti teattereihinsa. Se on rakentanut tai remontoinut yhdeksän kymmenestä elokuvateatteristaan.

– Siinä on meillä kestämistä, selvittämistä ja asioiden läpikäymistä, Jaakkola toteaa.

Bio Rex Cinemasin henkilökunta on pääosin lomautettu. Työntekijöitä on noin 90.

Ympyrädiagrammi elokuvateattereiden markkinaosuuksista
Finnkino on ylivoimainen markkinajohtaja. Virolainen Cinamon on Suomessa yli puolet pienempi elokuvatetatteriketju kuin Savon kinot. Osuudet perustuvat vuoden 2019 katsojalukuihin.Hilppa Hyrkäs / Yle
Ympyrädiagrammi elokuvasalien lukumäärästä
Suomessa on iso joukko pieniä elokuvateattereita (muut).Hilppa Hyrkäs / Yle

Perhe pyörittää elokuvia

Bio Rex Cinemas on Suomen toiseksi suurin elokuvateatteriketju, mutta ilmatilaa hallitsee suvereenisti kiinalaisomisteinen Finnkino. Se on osa maailman suurinta elokuvateatteriketjua AMC:tä, joka on pörssiyhtiö. Finnkino keräsi viime vuonna noin 66 prosenttia eli kaksi kolmasosaa katsojista, kun Bio Rex Cinemasin markkinaosuus oli noin yhdeksän prosenttia. Seuraavaksi suurin ketju, suomalainen Savon kinot keräsi reilun kolmen prosentin markkinaosuuden. Muiden teatteriketjujen ero Finnkinoon on niin huima, että Suomessa voi huoletta puhua Finnkinosta ja sen ulkopuolisesta elämästä.

Savon kinot on tyypillinen suomalainen elokuvateatteriyritys, sillä sen omistaa perhe. Useimmiten kyse on yksisalisesta elokuvateatterista, mutta Savon kinot on ketju. Sen suurimmassa teatterissa on neljä salia.

Pohjoiskarjalalainen Peltosten suku on pyörittänyt firmaa vuodesta 1986. Yrityksellä on elokuvateatterit viidellä paikkakunnalla: Joensuussa, Savonlinnassa, Iisalmessa, Varkaudessa ja Kiteellä. Koronaepidemian seurauksena yritys joutui lomauttamaan henkilökuntansa ensi kertaa koko yrityksen historiassa.

– Monenlaisia tilanteita on tullut vastaan näiden vuosien aikana, mutta tämä on poikkeuksellinen, Savon kinojen toimitusjohtaja Sari Peltonen sanoo.

Kun koronaepidemiaan liittyvät rajoitukset astuivat voimaan, Savon kinot suljettiin, ja “tulovirta katkesi kuin seinään”.

Peltonen on toiveikas jatkon suhteen, sillä Savon kinot omistaa osan teattareistaan. Niistä ei tarvitse maksaa vuokraa, kun ne seisovat tyhjillään.

– Uskomme selviävämme tästä, ellei tämä äidy kovin pitkäksi, Peltonen toteaa.

Suomen kaikista elokuvateattereista reilusti yli sata on yksisalisia. Moni niistä on paikkakunnan ainoa elokuvateatteri, ja paikallinen kulttuurikeskus.

Aku Jaakkola elokuvateatterin aulassa
Aku Jaakkola on ruotsalaisomisteisen Bio Rex Cinemasin toimitusjohtaja. Hän on myös Suomen elokuvateatteriliiton puheenjohtaja.Nina Keski-Korpela / Yle

Ostaisitko sinä 50-luvun elokuvateatterin Hyvinkäältä? Kari Härkönen osti – digiaikana jo 20 katsojaa päivässä pitää teatterin hengissä

Tuuli on kääntynyt: Suomalaiset käyvät niin ahkerasti elokuvissa, että pieniä elokuvateattereita putkahtelee uusiin paikkoihin

Kotimaisen elokuvan suosio romahti – Joker oli vuoden 2019 katsotuin Suomessa