Mansikkakosken sillan laakereita vaihdetaan Imatralla – seurauksena liikennemuutoksia

Imatralla Mansikkakosken sillalla tehdään jälleen huoltotöitä, jotka muuttavat liikennejärjestelyjä valtatiellä kuusi syksyyn asti.

kunnossapito ja huolto
Läheltä
Yle

Imatralla Mansikkakosken sillalla tehtävät huoltotyöt vaikuttavat liikennejärjestelyihin.

Mansikkakosken sillan vaurioituneita rullalaakereita on vaihdettu jo vuosien 2015 ja 2019 välisenä aikana. Loput laakerit vaihdetaan huhti-syyskuun aikana.

Valtatiellä kuusi Joensuun suuntaan menevät kaksi kaistaa on suljettu liikenteeltä. Liikenne on siirretty sillan pohjoispuolelle.

Joensuun ja Lappeenrannan suuntaan liikenteellä on käytössä sillalla vain yksi kaista suuntaansa. Mansikkakosken sillalla nopeusrajoitus on laakerinvaihtotöiden aikana 50 kilometriä tunnissa.

Kesä-heinäkuussa huoltotyöt siirtyvät sillan pohjoispuolelle. Liikenne siirretään tuolloin sillan eteläpuolelle, jolloin kaistoja on käytössä vai yksi suuntaansa. Myös kevyen liikenteen kulkuun tulee muutoksia molemmin puolin Vuoksea.

Mansikkakosken sillan korjaustöiden kustannukset tämän vuoden 2020 osalta ovat miljoona euroa.