Ylioppilasjuhlia ja valmistujaisia siirretään tai vietetään etänä – epävarmuudessa korkeakouluun hakeva abi: "Mikään ei enää hetkauta"

Sekä ammattiin valmistuneita että uusia ylioppilaita on tarkoitus juhlia elokuun lopussa. Oppilaitoksissa on toivottu yhtenäistä suositusta.

valmistuminen
Studenter som står i bänkrader sätter på sina vita studentmössor.
Oppilaitokset voivat järjestää etäjuhlan toukokuussa, ja varsinaiset ylioppilas- ja valmistujaisjuhlat pidetään elokuun lopussa. Lehtikuva

Ylioppilas- ja valmistumisjuhlia siirretään elokuun lopulle, suosittaa Kuntaliitto (siirryt toiseen palveluun) yhdessä koulutuksen järjestäjien kanssa.

Suosituksen mukaan oppilaitokset voivat järjestää valmistujaisjuhlan etäyhteyksien avulla toukokuun lopussa, ja todistukset toimitetaan postitse. Ylioppilas- ja valmistujaisjuhlien ensisijainen, siirretty ajankohta on perjantaina 28. tai lauantaina 29. elokuuta.

Oppilaitokset saavat kuitenkin edelleen itse päättää, milloin juhlat järjestetään.

Lahtelainen Anni Rehakka Lahden Lyseon lukiosta siirsi juuri omat ylioppilasjuhlansa elokuulle. Rehakka oli jo varannut juhlia varten juhlapaikan, mutta muita valmisteluja ei vielä oltu tehty.

– Olen toisaalta tyytyväinen, koska onhan se selvää, ettei juhlia pystytä nyt järjestämään. On tärkeää, että saadaan kuitenkin juhlat, koska se on perinne. Eihän tälle tilanteelle kukaan mitään voi, ei tätä kiusalla tehdä.

Myös Veera Janhunen Lyseon lukiosta on harmistunut juhlien siirtämisestä. Janhusen mukaan keväällä on muutenkin ollut vastoinkäymisiä, ja nyt on epävarmaa, järjestetäänkö juhlat.

– Nyt on jotenkin tullut kaikkea, mikä ei ole mennyt niin kuin on suunniteltu. Olen jotenkin turtunut, mikään ei enää hetkauta. Ei osaa pettyä, kun on jo tottunut siihen, ettei mene niin kuin pitäisi.

Tämän kevään kirjoituksia aikaistettiin viikolla koronaepidemian takia. Myös korkeakoulujen pääsykoekuviot ovat monilta osin vielä hyvin epäselvät.

– Olen yrittänyt opiskella pääsykokeita varten, mutta epävarmuus vie opiskelumotivaatiota, Janhunen sanoo.

Yhteistä linjausta toivottiin

Kuntaliiton mukaan oppilaitokset ovat jo kevään aikana peruneet juhlapaikkojen varauksia toukokuulta. Kuntaliitolta toivottiin yhtenäistä linjausta ja suositusta, sanoo erityisasiantuntija Kyösti Värri Kuntaliitosta.

– Tämä on otettu hyvin vastaan. Suositusta toivottiin – toinen vaihtoehto olisi ollut se, että jokainen oppilaitos olisi tehnyt oman ratkaisunsa ilman yhteistä suositusta.

Jos juhlaa ei pystytä järjestämään elokuun lopussa, voidaan kevään ylioppilaat kutsua joulukuun alussa järjestettävään valmistujais- ja ylioppilasjuhlaan.

Värrin mukaan uusia ylioppilaita, joita muutettu juhlapäivä nyt koskee, on noin 30 000. Ammattiin valmistuvia taas on kevään aikana noin 20–30 000.

Juhlat haluttiin Värrin mukaan järjestää elokuussa siitäkin syystä, että moni valmistuva ja ylioppilaaksi kirjoittanut aloittaa syyskuussa jatko-opinnot.

– Jos tapahtuu jotakin yllättävää tai epidemia lähtee toisena aaltona, tarkkaillaan tilannetta. Mennään terveys edellä.

Ammattiin opiskelevat jännittäneet valmistumista

Ammattiin opiskelevia on huolettanut koko poikkeusolojen ajan huoli valmistumisesta; saadaanko tarvittavat näytöt suoritettua keväällä, jotta valmistuminen on mahdollista.

Koulutuksen järjestäjät ovat vakuuttaneet, että valmistuvia priorisoidaan, jotta kaikki valmistuvat ajallaan, sanoo Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI ry:n puheenjohtaja Elias Tenkanen. Ammattiin valmistuvien juhla on tarkoitus pitää yhtä aikaa ylioppilaiden kanssa.

– Olemme tyytyväisiä, että tässä otetaan huomioon myös ammattiin valmistuneet, ja pidämme yhteistä juhlapäivää hyvänä asiana. Toivotaan, että kaikki pääsevät juhlimaan valmistumista.

Ammatillisen koulutuksen järjestäjillä on vaihtelevat käytännöt juhlien järjestämiseen, joten juhlakäytännöistä ja ajankohdasta tiedotetaan valmistuville myöhemmin.

Suositukset ovat tehneet Suomen Kuntaliiton lukiofoorumi, lukiorehtoriverkosto, ammatillisen koulutuksen Areena sekä Sivistystyöntantajat, Yksityiskoulujen liitto ja Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE.

Lue myös: Tuhansien nuorten kesätyöt peruttu – Viveke Tiitolan, 22, unelma romahti viikossa: "Olin jo miltei toinen jalka Helsingissä"

Otsikkoa tarkennettu 14.4. klo 16.50. Oppilaitokset voivat järjestää juhlat myös etänä keväällä.

Onko koronavirustilanen vaikuttanut valmistujaisiesi järjestämiseen? Aiheesta voi keskustella keskiviikkoon kello 23.00:een asti.