Hyppää sisältöön

Oulun Ainolanpuiston Sahasaaren puustoa raivataan ja maakasoja poistetaan – alue avataan yleiselle kululle toukokuussa

Alueelle on kaavailtu taide- ja käsityökorttelia ja alueen tuleva käyttö voisi olla yhteydessä kulttuuriin ja matkailuun.

Sahasaareen voitaisiin avata konttiravintola, jos koronatilanne sen sallii. Arkistokuva. Kuva: Risto Degerman / Yle

Oulun keskustan läheisyydessä, Ainolanpuistossa sijaitseva Sahasaari on tarkoitus avata yleiselle kululle ensi kuun aikana. Tällä viikolla saarta reunustavaa puustoa karsitaan ja maakasoja poistetaan alueelta.

Sahasaari sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan museon ja Rauhalan välissä.

Se on asemakaavassa tonttialuetta. Alueella olevat vanhat rakennukset on tarkoitus myydä asemakaavan mukaiseen käyttöön ja tontit vuokrata. Rakennukset myydään kunnostettavaksi.

Asemakaavassa Sahasaari on palvelurakennusten korttelialuetta. Alueelle on kaavailtu taide- ja käsityökorttelia ja alueen tuleva käyttö voisi olla yhteydessä kulttuuriin ja matkailuun.

Saareen on kaavailtu myös väliaikaista konttiravintolaa, mikäli koronatilanne loppukesästä sen sallii.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)