1. yle.fi
  2. Uutiset

Paltamo myöntää vuokrahuojennuksia – kolmen kuukauden vuokrat voi saada jopa kokonaan anteeksi

Kunnanhallitus päätti myös aloittaa yksinyrittäjän korona-avustuksen jakamisen.

koronavirus
En temabild av ett miniatyrhus vars tak är gjort av femtioeuros sedlar. Över huset ligger en glaskupa.
Vuokrahuojennukset on kunnan tapa auttaa yrittäjiä koronapandemian aikana. Kuvituskuva. All Over Press

Paltamossakin tarjotaan kunnan vuokralaisille vuokrahuojennuksia pandemian aikana.

Mikäli kunnan vuokralaisen liiketoiminta on keskeytynyt koronaviruksen takia voi kaupunki antaa vuokran vaikka kokonaan anteeksi kolmen kuukauden ajalta. Myös vuokranalennusta tai pidempää maksuaikaa voi hakea. Päätökset tehdään tapauskohtaisesti.

Kunnanjohtaja Pasi Ahoniemen mukaan vuokranhuojennuksia voisi tulla alle kymmenelle taholle, mikä tarkoittaisi muutamien tuhansien eurojen menetyksiä kunnan kassaan.

Kunnanhallituksen tiistaisessa kokouksessa päätettiin myös pienhankintojen poikkeuksista ja yksinyrittäjän korona-avustuksen jakamisen aloittamisesta.

– Raha tulee valtionavustuksena, mutta kunta järjestää hakemisen ja tekee päätökset sekä maksaa avustuksen yrittäjille. Kunnalla on käytössä myös yrityspalvelusetelit, joilla tuetaan yritysten kehittämistoimenpiteitä, Ahoniemi sanoo.

Myös Suomussalmi, Kuhmo ja Kajaani ovat tukeneet yrittäjiä vuokrahuojennuksilla.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi