1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. saimaannorppa

Verkkokalastusrajoitukset astuvat voimaan Saimaalla

Norpan kuuttien suojelemiseksi määrätyt rajoitukset ovat voimassa kesäkuun loppuun saakka.

saimaannorppa
Muutaman viikon ikäinen kuutti jäällä.
Muutaman viikon ikäinen kuutti jäällä.Timo Seppäläinen / Metsähallitus

Verkkokalastusrajoitukset astuvat Saimaalla voimaan keskiviikkona. Norpan kuuttien suojelemiseksi määrätyt rajoitukset ovat voimassa kesäkuun loppuun saakka.

Kieltoja on asetettu noin kymmenelle saimaannorpan poikasten keskeiselle alueelle, muun muassa Pyhäselän ja Oriveden saaristoihin sekä Haukivedelle, Pihlajavedelle ja Suur-Saimaalle.

Suomen luonnonsuojeluliiton mielestä nykyiset verkkokalastusrajoitukset eivät turvaa saimaannorpan kannan kasvua. Rajoitukset ovat puutteellisia niin alueellisesti, ajallisesti kuin pyydystyyppien osalta.

Liitto muistuttaa, että saimaannorppaa esiintyy avovesiaikaan lähes koko Saimaalla.

Tutkimusten mukaan juuri nuoret norppayksilöt pyrkivät asettumaan levinneisyysalueiden reunoille. Reuna-alueilla verkkokalastusrajoitukset ovat liian suppeita tai niitä ei välttämättä ole lainkaan.

Nykyiset verkkokalastusrajoitukset eivät myöskään koske muikkuverkkoja. Rajoitusten päättyminen kesäkuun lopussa on myös johtanut siihen, että kuuttien verkkokuolemat ovat siirtyneet keväästä heinäkuulle, luonnonsuojeluliitto toteaa.

Lue seuraavaksi