Perhe piti miestä vankinaan yli vuoden ajan, pahoinpiteli ja pakotti rikoksiin – neljä syytettyä tuomittiin ehdottomaan vankeuteen

Poikkeuksellinen tapaus herätti laajaa huomiota. Törkeästä vapaudenriistosta syytettiin kaikkiaan viittä henkilöä.

vapaudenriisto
lakikirjoja Korkeimman hallinto-oikeuden tiloissa Fabianinkatu 15, Helsinki
Oikeudessa käsiteltiin rikosvyyhtiä, joka oli tapahtunut vuosina 2015-2018. Kuvituskuva.Juha Kivioja / Yle

Lapin käräjäoikeus on antanut tuomion poikkeuksellisesta rikosvyyhdistä, jossa kolmea eri miestä pidettiin vangittuna yksityisasunnossa. Oikeus tuomitsi neljä saman perheeseen kuuluvaa henkilöä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin muun muassa törkeistä vapaudenriistoista. Pisimmät ehdottomat tuomiot olivat yli viisi vuotta, ne langetettiin 41-vuotiaalle perheen isälle ja 22-vuotiaalle pojalle. Perheen 42-vuotias äiti sai yli kahden vuoden vankeustuomion. Perheen 23-vuotias tytär selvisi viidellä kuukaudella ehdollista vankeutta.

Vakavimmassa tapauksessa asunnotonta miestä pidettiin vankina asunnossa Kemissä yhden vuoden ja kaksi viikkoa vuosina 2015-2017. Syyttäjä katsoi vapaudenriiston kestäneen kaksi vuotta mutta käräjäoikeuden mukaan aika oli todellisuudessa lyhyempi, sillä mies oli kahden vuoden aikana välillä karannut, ollut vankilassa ja viettänyt aikaa Oulussa ja Kajaanissa.

Poliisin esitutkinta-aineiston mukaan miehen vangiksi ottanut nelikko oli romaniperhe, johon kuuluivat vanhemmat ja kaksi lasta. Väkivaltaan osallistui syyttäjän mukaan jutun viides syytetty, joka on perheen sukulainen. Uhri sidottiin patteriin, häntä hakattiin ja hänen nilkkojensa päällä hypittiin.

Mies oli muun muassa alistettu kotiorjaksi, hänen tileiltään nostettiin isoja summia rahaa ja hänet pakotettiin varastamaan kaupoista ruokaa ja tavaroita. Uhri pääsi lopulta pakenemaan ja tuli itse Ylivieskan poliisin päivystykseen ilmoittamaan olevansa vankina.

Syytetyt kiistivät lähes kaikki syytteet. He kertoivat poliisin kuulusteluissa, että mies asui heidän luonaan vapaaehtoisesti parin vuoden ajan ja maksoi vuokraa asumisestaan. Perhe kertoi auttaneensa miestä syöttämällä, juottamalla ja pukemalla hänet.

Uusi uhri vain pari kuukautta edellisen jälkeen

Vain pari kuukautta edellisen uhrin vapautumisesta sama nelikko otti vangiksi toisen miehen. Tämä tapahtui vuoden 2018 alussa. Miestä pidettiin vankina 23 päivää ja häneltä uhattiin muun muassa katkaista kieli. Mieheltä muun muassa vietiin puhelin ja pankkikortti ja hänen nimiinsä haettiin tuhansien eurojen arvosta pikavippejä sekä tehtiin verkkokauppaostoksia.

Lisäksi toinen alkuperäiseen nelikkoon kuuluvista miehistä sai tuomion kolmannesta törkeästä vapaudenriistosta, joka kesti kaksi viikkoa vuonna 2017.

Syytetyille määrättiin lisäksi maksettavaksi korvauksia, muun muassa vakavimman vapaudenriiston uhrille oikeus määräsi maksettavaksi kärsimyksestä korvauksia 20 000 euroa.

Oikeus katsoi, että teot osoittivat suunnitelmallisuutta alkoholisoituneiden ja kodittomien hyväksikäytössä.

Syytetyille luettiin myös muita syytteitä, muun muassa törkeä pahoinpitely sekä useita pahoinpitelyitä, pakottamisia ja petoksia. Osa syytteistä hylättiin.

Tuomio ei ole lainvoimainen eli siitä voi valittaa ylempiin oikeusasteisiin.