Seurasimme historiallista hetkeä rajalla - poliisikomentaja radiopuhelimessa: "Täällä johto yksi, Uudenmaan sulku puretaan välittömästi"

Liikenne saa nyt soljua vapaasti Uudenmaan rajan yli. Tänään, ennen purkumääräystä Uudenmaan rajalla oli 17 sulkua, liikkuvia partioita ja henkilökuntaa junissa.

koronavirus
Uudenmaan eristys käskettiin purkaa
Uudenmaan eristys käskettiin purkaa

Uudenmaan sulun purkaminen on alkanut.

Poliisikomentaja Lasse Aapion puhelin pirahti klo 13.39, hän sai tiedon poliisiylijohtajalta Uudenmaan sulun purkamisesta välittömästi.

– No niin, tuli viesti poliisiylijohtajalta, että purku aloitetaan samantien.

Aapio tarttuu välittömästi radiopuhelimeensa ja ottaa yhteyden toiseen johtoyksikköön.

– Täällä johto yksi, Uudenmaan sulku puretaan välittömästi.

Kuvassa siirretään betonia elementtejä Uudenmaan sulkua purettaessa.

Hallitus on päätynyt purkamaan Uudenmaan sulun tästä päivästä lähtien.

Kumoamisasetus oli klo 13 valtioneuvoston käsittelyssä ja päätös tuli voimaan heti sen jälkeen.

Kaikki muut rajoitustoimet, kuten kokoontumiskielto ovat kuitenkin edelleen voimassa.

Poliiseja Uudenmaan rajalla.
Poliisi suoritti yhä rajatarkastuksia kello 12 aikaan tänään keskiviikkona Uudenmaan rajalla.Petteri Juuti / Yle

Tienpäällä valtatie kolmen varrella sulkujen purkamista tarkkaillut poliisikomentaja Lasse Aapio vaikutti tyytyväiseltä siihen, kuinka jättioperaatio Uudenmaan eristämiseksi lopulta sujui.

– Sulut alkoivat sekunnilleen oikealla ajalla ja henkilökunta toimi eduskunnan ja valtioneuvoston tahdon mukaisesti.

Pääsiäisen aikaan käytössä oli kaikkiaan 39 sulkua. Tänään, ennen purkumääräystä Uudenmaan rajalla oli 17 sulkua, liikkuvia partioita ja henkilökuntaa junissa.

Ilman merirajaa valvottavaa on ollut 420 kilometriä.

– Ihan hyvä, että loppuu. Kyllä tämä voimille käy. Satoi vettä ja lunta välillä – ja aina tuntuu tuulevan, Aapio tokaisee.

Poliisikomentaja Aapion mukaan henkilökunta on jaksanut hyvin pitkiä päiviä.

Eiliseen mennessä on tarkastettu 530 000 ajoneuvoa, joista on käännytetty 4300. Sakkoja kirjoitettiin 115 kappaletta ja satakunta huomautusta.

Liikkumisrajoituksen valvontaan ovat osallistuneet Helsingin poliisilaitos, Itä- ja Länsi-Uudenmaan poliisilaitokset sekä Lounais-Suomen, Hämeen, Kaakkois-Suomen ja Sisä-Suomen poliisilaitokset sekä Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos.

Puolustusvoimien on tarkoitus purkaa hallitusti omat tarkastuspisteensä ja palata takaisin varuskuntaan.

Eversti Pasi Hirvonen kertoo pitkäkestoisen rajasulun olleen poikkeuksellinen virka-apupyyntö.

– Se, että pääsimme useamman joukon kanssa ylläpitämään ja johtamaan operaatiota yhdessä poliisin kanssa, on arvokasta kokemusta meille.

Pääministeri: "Nyt ei ole oikea hetki lähteä mökille"

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan tarpeettomia sosiaalisia kontakteja ja matkustelua maan sisällä on edelleen syytä välttää.

Pääministeri sanoo, että "nyt ei ole oikea hetki lähteä mökille". Hän kuitenkin toteaa, että "on oman harkinnan tuotos, lähteekö mökille".

Varusmiehiä Uudenmaan rajalla.
Parolannummen varuskunnan varusmiehiä oli tauolla Hyvinkäällä Uudenmaan rajan tuntumassa.Timo Leponiemi / Yle

Kuutostiellä Lapinjärven ja Kouvolan rajalla puoli kahden aikoihin autoja on liikkeellä tasaisen harvakseltaan. Suurin osa liikenteestä on rekkoja.

Muutaman kilometrin päässä Kymenlaakson puolella Elimäen kirkonkylällä asuva Kaija Lindqvist kertoi olevansa tyytyväinen rajan aukeamiseen.

– Pojat asuvat Espoossa, kesämökki on Mäntyharjulla, ja nyt he pääsevät katsomaan onko mökillä kaikki kunnossa.

Lindqvist itse aikoo myös hyödyntää Uudenmaan ja Kymenlaakson välisen rajan aukeamisen mahdollisimman pian.

– Lapinjärvellä on hyvä kalastaja ja kalakauppias, jolta en ole nyt päässyt hakemaan kalaa, mutta nyt taas pääsen.

Poliiseja Uudenmaan rajalla.
Rajavalvontaa kuutostiellä aiemmin tänään.Antro Valo / Yle

Myös Elimäen kirkonkylällä asuva ammattiautoilija Marko Haura suhtautuu Uudenmaan rajan avaamiseen tyynesti.

– Onhan niitä tartuntoja jo muuallakin, hän tuumailee.

Nyt lomalla ollessaan Hauralla ei ole ollut tarvetta rajan ylittämiseen. Hän toivoo , että avaamisesta huolimatta liikkumista vältettäisiin.

– Liikenne on ollut sulun aikana leppoisampaa. Rajan ylitykset ovat olleet sujuvia, pisimmillään olen joutunut viisi minuuttia odottamaan.

Rajan avaaminen on toivonpilkahdus huoltamoyrittäjälle

Turun moottoritien varressa, Suomusjärven kupeessa sijaitsevan huoltamon yrittäjä toivoo liikenteen palaavan teille.

Uudenmaan eristyksen aikana asiakkaina ovat olleet lähinnä ammattiautoilijat sekä satunnaiset poliisit ja muut rajaa valvoneet.

Huoltamon ravintolasta on myyty jonkin verran pitsaa ja hampurilaisia, mutta vain viidennes normaalimyynnistä.

Ismo Rouvinen
Teboil Kivihovin yrittäjä Ismo Rouvinen.Ari Welling / Yle

Teboil Kivihovin yrittäjä Ismo Rouvinen myöntää, että viime viikot ovat olleet rankkaa aikaa.

– Taloudellisesti ihan katastrofi ja henkisesti myös. Lomautuksia on joutunut tekemään, erittäin haastavaa.

Huoltamolla asioinut turkulainen Jukka Husu ei usko, että pääministerin vetoomus pysyä pois mökeiltä tehoaa kansaan.

Jukka Husu.
Jukka Husu.Ari Welling / Yle

Husu päätti asioida huoltamolla, apteekissa ja kaupassa ennen kuin mahdolliset mökkiläiset lähtevät liikenteeseen Uudeltamaalta. Husulla itsellään on mökki lähiseudulla.

– Täällä on aika paljon pääkaupunkiseutulaisten mökkejä, ja siellä on niitä tartuntoja kuitenkin. Ja me kun ei niitä viruksia nähdä.

Lue myös:

Lue tästä uusimmat tiedot koronaviruksen vaikutuksista Uudellamaalla

Lue tästä uusimmat tiedot koronaviruksen vaikutuksista kotimaassa ja maailmalla

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus