1. yle.fi
  2. Uutiset

Suomen tärkein sirkusnäyttämö teki rajun linjauksen – ovet kiinni vuoden loppuun asti: “Kova isku alalle”

Uuden sirkuksen keskus Cirko jatkaa esitystoimintaa vasta ensi vuonna koronaepidemian aiheuttaman sekavan tilanteen takia.

Cirko - uuden sirkuksen keskus
Bells and Spells on Victoria Thierrée Chaplinin teos, joka piti olla Cirkon ohjelmistossa toukokuussa.
Bells and Spells on Victoria Thierrée Chaplinin teos, joka piti olla Cirkon ohjelmistossa toukokuussa. Lavalla Aurelia Thierréen esittämä kleptomaanikko.Richard Haughton

Suomen ainoa nykysirkukselle pyhitetty näyttämö pysyy kiinni vuoden loppuun asti. Helsingin Suvilahdessa sijaitseva uuden sirkuksen keskus Cirko on peruuttanut kaikki tämän vuoden esitykset. Päätös on ikävä uutinen sekä taiteenlajille, sen tekijöille että nykysirkuksen ystäville. Cirko pantiin kiinni maaliskuun puolivälissä, ja suunnitellut tuotannot siirtyvät ensi vuodelle.

– Se on tosi vakava paikka, ja tulee isona iskuna näille meidän kotimaisille ryhmille, joilla ei ole Suomessa kauhean paljon esiintymispaikkoja, Sirkuksen tiedotuskeskuksen toiminnanjohtaja Lotta Vaulo sanoo.

Cirkossa keskitytään taiteilijoihin

Cirkon toiminnanjohtaja Riku Lievonen kertoo Ylelle, että esitystoiminnan jäädyttämiseen päädyttiin, koska kukaan ei tiedä, milloin koronaepidemiasta johtuva tilanne normalisoituu. Cirko on merkittävä kansainvälisen nykysirkuksen vierailuteatteri, ja ohjelmistoa on mahdotonta suunnitella tai edes toteuttaa jo olemassa olevien suunnitelmien mukaan tällaisessa poikkeustilanteessa.

Cirko rakennus.
Cirko sijaitsee Helsingin Suvilahdessa.Nella Nuora / Yle

– Nämä yhden, kahden kuukauden tarkastelujaksot ovat auttamattomasti liian lyhyitä, koska emme tiedä, milloin taiteilijat pääsevät taas matkustamaan, Lievonen sanoo.

Hän ottaa esimerkin tulevasta ohjelmistosta: Cirkon ohjelmistossa piti olla elokuussa tuotanto, jonka esivalmistelut oli määrä aloittaa maalis-huhtikuussa.

– Taiteilijat eivät päässeet maahan, emmekä tiedä, pääseekö tänne myöskään elokuussa. Lievonen toteaa.

Lisäksi Cirkon oli määrä julkistaa toukokuussa hanke, jossa olisi etsitty kotia nykysirkukselle. Asunto olisi pitänyt avata ensi syksynä useaksi illaksi kanadalaisen sirkusryhmän esitykselle. Ja asunnossa oli rampannut illasta toiseen muutaman kymmenen hengen vaihtuva yleisö.

– On sanomattakin selvää, että tällaisen viestin kanssa on mahdotonta tulla ulos. Enkä usko, että se olisi ollut yhtään helpompaa vielä elokuussakaan, Lievonen pohtii.

– Siksi päätimme ottaa toisenlaisen suunnan. Keskitymme taiteellisen työn tekemiseen ja annamme kaiken vapautuneen ajan ja osaamisen sirkustaiteilijoidemme käyttöön.

Cirko pysyy tänä vuonna auki alan ammattilaisille, jotka haluavat kehittää taiteellista työtään.

100000000-key-visu-frame-kuva_aleksihornborg-edit_sofihäkkinen
Recover Laboratoryn teos 100 000 000 % nähdään Cirkossa ensi vuonna. Ensi-ilta piti olla kesäkuussa.Aleksi Hornborg

Festarikesä on jo melkein peruttu

Nykysirkus on harvinaisen haavoittuva taiteenlaji poikkeusoloissa, koska kaikki suomalaiset sirkustaiteilijat ovat freelancereita. Alalla ei ole kuukausipalkkaisia töitä. Vuodesta 2020 on tulossa erityisen synkkä, sillä jo nyt tiedetään, että moni kesäfestivaali on peruttu sekä Suomessa että Euroopassa. Esimerkiksi maailman suurimpana esittävän taiteen tapahtumana pidetty Edinburghin Fringe jää pitämättä. Se on yksi kansainvälisesti merkittävimpiä nykysirkuksen esitys- ja markkinointipaikkoja. Sen lisäksi elokuinen Berliinin nykysirkusfestivaali siirtyy näillä näkymin syksyyn.

Uuden sirkuksen keskus Cirko on monen suomalaisen nykysirkusryhmän kotipesä, josta ryhmät ovat lähteneet kiertämään Suomeen ja ulkomaille. Nykysirkus on erittäin kansainvälinen taiteenlaji, ja esimerkiksi toissa vuonna noin kolmannes suomalaisten nykysirkusryhmien esityksistä oli ulkomailla.

– Tuleva kesä näyttää siltä osin todella todella pahalta, toiminnanjohtaja Vaulo Sirkuksen tiedotuskeskuksesta toteaa.

Lue seuraavaksi