Susien salametsästykseen liittyvä vaikenemisen kulttuuri on murenemassa – riski jäädä kiinni on aiempaa suurempi

Kynnys ilmoittaa mahdollisista metsästysrikoksista poliisille on laskenut.

Susien salametsästys
Varg i Etseri djurpark
Suomalaisia salametsästäjiä on suojellut vaikenemisen kulttuuri. Kuvituskuva Ähtärin eläintarhasta.Pasi Takkunen / Yle

Susien salametsästykseen puututaan Itä-Suomessa aiempaa herkemmin. Tuoreen tutkimuksen mukaan susien salametsästäjät eivät voi enää luottaa siihen, että heidän tekemistään rikoksista vaietaan.

Aihetta tutkinut Itä-Suomen yliopiston ympäristöpolitiikan emeritusprofessori Pertti Rannikko julkaisi aiheesta artikkelin Oikeus-lehdessä (Oikeus 2020:1). Oikeus-lehti on vertaisarvioitu tieteellinen julkaisu.

Tutkimuksen mukaan viranomaisten on ollut tähän saakka vaikeaa saada tietoa salametsästyksestä, sillä toiminnalla on ollut paikallisen yhteisön jäsenten tuki. Asiaan on vaikuttanut voimakas sosiaalinen paine.

Tilanne on kuitenkin muuttunut viimeisen 10 vuoden aikana, sillä myös maaseudulla on tapahtunut muutoksia.

Vaikka väki on vähentynyt monilla paikkakunnilla, on se samalla myös uusiutunut. Pieniin kyliin on muuttanut uusia ihmisiä, jotka käyvät töissä isommilla paikkakunnilla. Monissa metsästysseuroissa enemmistö jäsenistä asuu muualla kuin lähikylällä.

Maaseudulla myös liikkuu aiempaa enemmän alueen ulkopuolisia ihmisiä, kuten mökkiläisiä ja retkeilijöitä. Tämä on laskenut kynnystä ilmoittaa mahdollisista metsästysrikoksista poliisille.

Samalla poliisin mahdollisuudet ja motivaatio tutkia susien salametsästysrikoksia ovat nousseet selvästi viimeisen 10 vuoden aikana. Itä-Suomeen on perustettu ensimmäinen susiin erikoistunut poliisipartio.

– Keskeinen muutos on ulkopuolisten lisääntynyt aktiivisuus tarkkailla tilannetta. Myös salametsästyksen hyväksyntä on vähentynyt näillä susialueilla, Rannikko kertoo.

Vaikenemiselle on ollut useita syitä

Salametsästys on piilorikollisuutta, eivätkä kaikki tapaukset tule poliisin tietoon. Suomessa tapahtuneesta salametsästyksestä on kuitenkin paljon todisteita; oikeuden tuomioita, sekä pantasusista löytyneitä vanhoja ampumäjälkiä.

Rannikko viittaa tutkimuksessaan Suutarisen ja Kojolan tutkimukseen (2017), jonka mukaan Suomessa vuosina 1998–2014 kuolleista 91 pantasudesta 52 on metsästetty laittomasti. Pantasusien liikkeet ja elinkaari tiedetään tarkoin.

Vanhat ampumavammat ovat nähtävillä myös Ruokaviraston raporteista, joita Yle kävi läpi alkuvuodesta.

Emeritusprofessori Pertti Rannikko tarkkaili oikeuden istuntoja, joissa käsiteltiin susien salametsästystä. Hän kävi läpi oikeuden käsittelyyn liittyneitä dokumentteja sekä haastatteli 23 alueella asuvaa tai vierailevaa ihmistä.

Rannikko päätyi salaamaan haastateltujen henkilöllisyydet, sillä vaikka sosiaalinen paine on vähentynyt pienillä paikkakunnilla, on se yhä paikoin voimissaan.

– Ulkopuolisten on ollut vaikenemisen vuoksi vaikea saada tietoa siitä, mitä Suomen syrjäisissä, harvaan asutuissa metsissä on tapahtunut, Rannikko kertoo.

Vaikenemiselle on ollut useita syitä. Osa paikallisista ei ole pitänyt rikosta suurena, osaan taas vaikuttaa tarve säilyttää naapureiden ja lähiyhteisön sopu.

Osaan on vaikuttanut pelko, että asiasta kertovalle tulisi ongelmia.

erätarkastaja Tobias Peura ja vanhempi konstaapeli Kimmo Örn etsivät susien jälkiä lumisessä metsässä
Vanhempi konstaapeli Kimmo Örn ja erätarkastaja Tobias Peura ovat Suomen ensimmäinen susipartio. He toivovat, että viranomaisten ja alueen asukkaiden välillä olisi enemmän luottamusta.Sami Takkinen / Yle

Salametsästystä käsitellään seuroissa vähän, vaikka liiton kanta on selkeä

Emeritusprofessori Pertti Rannikon mukaan Suomessa on hyvä keinovalikoima salametsästyksen kitkemiseen. Esimerkiksi hän nostaa lainmuutoksen, joka teki suden salametsästyksestä törkeän metsästysrikoksen.

Ongelmana on kuitenkin, että asioista puhutaan tällä hetkellä hyvin ylätasoisesti.

Rannikko ehdottaa, että susikannan hoitosuunnitelmassa otettaisiin kantaa myös siihen, miten ristiriitatilanteita tuetaan paikallisella tasolla.

– Asioista ei keskustella metsästysseuroissa tai Riistanhoitoyhdistyksissä, vaikka metsästysseuran jäseniä jäisi kiinni suden salametsästyksestä. Toisten syyttely ei ole paras tapa. Pitäisi kehittää välineitä käsitellä näitä asioita, Rannikko sanoo.

Suomen Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola korostaa metsästyksen ja salametsästyksen eroa. Hänen mukaansa laiton jahti ei ole metsästystä, vaan laitonta tappamista.

Liitto on sitoutunut viestimään kannastaan seuratasolle asti.

– Jos laitonta tappamista tapahtuu, se vaikuttaa susikannan kokoon. Ja sillä taas on vaikutusta niihin perusteisiin, voidaanko toteuttaa lainmukaista kannanhoidollista metsästystä, Silpola sanoo.

Metsästäjäliiton tavoitteena on, että suomalainen metsästyskulttuuri, johon liittyy koiran käyttö metsästyksessä, olisi mahdollista myös tulevina vuosina.

– Lainmukainen kannanhoidollinen metsästys on se keino, mitä pitäisi käyttää. Se johtaisi siihen, että sudet pysyisivät arempina, ja vahingot maataloudelle ja metsästyskoirille pysyisivät vähäisempinä, Silpola sanoo.

Silpolan mukaan susien lisääntynyt arkuus toisi susialueilla asuville ihmisille lisää turvallisuuden tunnetta.

Aiheesta voi keskustella 17.4.2020 klo 23 asti.

Lue myös:

Susista löydetyt vanhat vammat osoittavat, että susia ammutaan salaa – myös poliisilta kysytään yhä useammin määräystä suden kaatamiseen

Suomeen on perustettu ensimmäinen susiin erikoistunut poliisipartio – päätehtävänä on vähentää susien laitonta tappamista

Salametsästäjät ovat jahdanneet ja tappaneet pantasusia – pian se on vaikeaa, kun susia seurataan ulosteesta