Kemin kaupunginorkesterin taiteellinen johtaja: orkesterin lakkauttamispäätöstä kiirehditään turhaan

Kannanoton mukaan orkesterin lakkauttaminen olisi kevyin perustein tehty lyhytnäköinen päätös.

Kemi
Kemin kaupunginorkesteri harjoittelemassa, lyömäsoittimet etualalla.
Erkki Lasonpalon mukaan koko orkesterilla on vahva halu tehdä yhteistyötä ja osallistua talkoisiin, säästää ja joustaa.Kimmo Hiltula / Yle

Kemin kaupunginorkesterin lakkauttamiselle ei ole tarpeeksi painavia perusteluita, todetaan orkesterin taiteellisen johtajan Erkki Lasonpalon kirjoittamassa kannanotossa.

Lasonpalon mukaan orkesterin lakkauttamispäätöstä kiirehditään turhaan, koska kvartetin valtionosuushakemuksen voi vetää pois vielä elokuussa.

Lisäksi kannanotossa todetaan, että tehty selvitys Kemin ja Tornion yhteistyömahdollisuuksista orkesteritoiminnan säilyttämiseksi ei ollut tarpeeksi kattava. Tämän vuoksi Kemin kaupunginorkesteri haluaa työryhmän selvittämään asiaa uudestaan.

Kannanotossa huomautetaan, että monikunnallinen orkesteritoiminta voisi saada huomattavasti nykyistä enemmän valtion tukea ensi vuonna voimaan tulevassa valtionosuusjärjestelmän uudistuksessa.

Lyhytnäköinen päätös

Lasonpalo toteaa kirjoituksessaan kaupunginjohtajan olevan oikeassa siinä, että kaupungin pitää saada raavittua kasaan 12 miljoonaa euroa ja välttää ajautuminen ongelmatapaukseksi.

– Orkesteri kokonaisuudessaan, kvartetti mukaan laskettuna, on maksanut kaupungille karkeasti noin 150 000 euroa vuodessa. Todellinen luku on kuitenkin selkeästi pienempi, sillä tästä ei ole vähennetty esimerkiksi lipputuloja, sponsorituloja sekä kaupungille kertyviä verotuloja, Lasonpalo listaa kannanotossaan.

Lasonpalo huomauttaa, että orkesteri on kustannustehokas, koska kaupunki maksaa muusikoille myös vain tehdystä työstä.

– Koko orkesterillamme on vahva halu tehdä yhteistyötä ja osallistua talkoisiin, säästää ja joustaa. Älkää kuitenkaan viekö Kemiltä isoa positiivista toimijaa lyhytnäköisellä päätöksellä, Lasonpalo vetoaa.

Kemin kaupunginvaltuusto päättää kaupunginorkesterin lakkauttamisesta ensi maanantaina.