Reisjärven Suviseurat siirtyvät vuodella – SRK:n puheenjohtaja: "En edes pysty hahmottamaan, kuinka paljon työtä tämän siirtäminen aiheuttaa"

Tulevana kesänä Suviseurat ovat netissä ja radiossa.

suviseurat
Husvagnar på Söderfjärden
Suviseurat on Pohjoismaiden suurin hengellinen kesätapahtuma. Arkistokuva.Esa Siltaloppi

Reisjärven Suviseuroja ei järjestetä ensi kesänä koronatilanteen vuoksi.

Pohjoismaiden suurin hengellinen kesätapahtuma siirtyy vuodella. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) johtokunta on tehnyt päätöksen Reisjärven Suviseurojen siirtämisestä vuoteen 2021. Suviseurat oli tarkoitus järjestää Reisjärvellä 26.–29.6.2020.

Suviseurat järjestetään tulevana kesänä radiossa ja netin välityksellä.

Viime vuosina Suviseuroissa on käynyt noin 80 000 seuravierasta.

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) johtokunnan puheenjohtaja Matti Taskilan mukaan päätöstä näin ison tapahtuman järjestämisestä ei voinut enää lykätä.

– Toukokuun alussa meillä olisi pitänyt alkaa isot talkoot seura-alueella. Suviseuratapahtuma on niin iso, että sitä ei hetkessä nosteta pystyyn.

Siirtämisestä aiheutuu paljon työtä sekä kustannuksia

Tilanteeseen on kuitenkin valmistauduttu. Taskila kertoo, että noin kuukausi sitten he ryhtyivät perumaan Suviseuroille tehtäviä hankintoja. Nyt alueella keskeytetään valmistelut kokonaan, tavarat varastoidaan ja sopimuksia siirretään vuodella eteenpäin.

– En edes pysty hahmottamaan kuinka paljon työtä tämän siirtäminen aiheuttaa.

Suviseurojen siirtämisestä syntyy luonnollisesti myös kustannuksia, koska osa valmisteluista oli ehditty tehdä.

– Yhtenä esimerkkinä voisin kertoa, että seura-alueelle on tehty kaksi ja puoli kilometriä tietä. Tien tekeminen ei ole halpaa. Siihen on mennyt noin 100 000 euroa.

SRK:n tavoitteena on järjestää Suviseurat Reisjärvellä 2021, Lopella 2022, Kauhavalla 2023 ja Pudasjärvellä 2024. SRK:n työvaliokunta valmisteli suunnitelmaa yhdessä tulevien vuosien seurajärjestäjien kanssa. Lopullisen päätöksen Suviseurojen järjestelyvuoroista tekee syksyllä kokoontuva SRK:n vuosikokous.

Jutun keskustelu on auki 17.4 kello 23:een asti.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus