Kouvola alkaa jakaa etäopetuksessa oleville oppilaille myös erikoisruokia – tarjolle kasvisruokaa ja gluteenittomia annoksia

Ilmoittautuminen ruokajakelun piiriin päättyy tänään.

Oppilaiden lounaat on pakattu paperikasseihin. Lämmitettävän ruoan lisäksi pakettiin kuuluvat salaatti, maito, näkkileipä ja levite. Arkistokuva on Kouvolan keskuskeittiöltä. Kuva: Antro Valo / Yle

Kouvolan kouluruokajakelu laajenee ensi viikolla myös erikoisruokavalioihin.

Kaupunki tarjoaa ensi maanantaista lähtien etäopetuksessa oleville oppilaille myös kasvisruokaa ja gluteenitonta ruokaa. Tähän asti ruoka-annokset ovat olleet pääosin laktoosittomia.

Uudet oppilaat tulee ilmoittaa ruokajakelun piiriin viimeistään tänään.

Ruoka-annospaketteja jaetaan kouluilla kahdesti viikossa: maanantaisin ja keskiviikkoisin. Ruoan jakelupisteitä on seitsemän. Lounaiden hakemista on porrastettu ruuhkien ja ihmiskontaktien vähentämiseksi.

Tilaamalla ruuan huoltajat sitoutuvat hakemaan ruoka-annokset 13. toukokuuta asti.

Kouvolan kaupunki aloitti ruoka-annosten jakelun etäopetuksessa oleville oppilaille viime viikolla. Ruoka-annoksen oli silloin tilannut noin 2 000 oppilasta.