Perussuomalaisten kansanedustaja Veikko Vallin käytti roisia kieltä ministerin avustajasta Facebookissa – Ryhmänjohtaja: En aio puuttua

Viimeksi helmikuussa puhemies Matti Vanhanen muistutti, että edustajat luovat kirjoituksillaankin kuvaa eduskunnasta.

kansanedustajat
Käsitelty kuvakaappaus Veikko Vallinin Facebook-sivuilta.
Kuvakaappaus kansanedustaja Veikko Vallinin julkisesta Facebook-päivityksestä. Vallin poisti päivityksen Ylen yhteydenoton jälkeen torstaina puolenpäivän jälkeen.Veikko Vallin, Facebook, Kuvakäsittely: Ilkka Kemppinen / Yle

Poliitikkojen roisiin kielenkäyttöön tuli yksi tapaus lisää perussuomalaisten kansanedustajan Veikko Vallinin julkisesta Facebook-päivityksestä (siirryt toiseen palveluun) keskiviikkoiltana. Vallin nimitteli SDP:n ministerin erityisavustajaa Lauri Finériä päivityksessään mulkuksi.

– Jos en olisi kansanedustaja, sanoisin että Lauri on mulkku. Mutta koska en voi käyttää sitä kuvausta sanon, että Lauri ilkeä ihminen. Hän tykkää levittää ihmisistä valheita. Hän on levittänyt minustakin valheita blogissaan, Vallin kirjoitti päivityksessään.

Ylen yhteydenoton jälkeen Vallin poisti päivityksen sivultaan.

Vallin: En pidä keskustelua päivityksestäni mielenkiintoisena

Yle tavoitti perussuomalaisten kansanedustajan Veikko Vallinin aluksi tekstiviesteillä. Vallin suostui kommentoimaan nimittelypäivitystään vain sähköpostitse, ei puhelinkeskustelussa.

Vallin jätti vastaamatta lähes kaikkiin lähetettyihin kysymyksiin ja ilmoitti, ettei kommentoi Facebook-päivitystään.

– En pidä keskustelua Facebook-päivityksestäni erityisen mielenkiintoisena, enkä kommentoi sitä sen enempää. On kyse paljon suuremmista asioista, Vallin kirjoitti.

Ville Tavio
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ville Tavion mukaan Veikko Vallinin kirjoittelu ei johda ryhmässä mihinkään toimiin. Tavion mielestä asia on vielä sen verran mitätön.Markku Ulander / Lehtikuva

Perussuomalaisten ryhmäjohtaja: Saatan kysyä. Asia mitätön meillä.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio myöntää, ettei Veikko Vallinin nimittelyä voi pitää kielenkäytöltään asiallisena.

– Nimittely on tunnetusti aika huono tapa debatoida [julkisesti väitellä] jostakin asiasta, Tavio sanoo Ylelle.

Tavio huomasi itsekin Vallinin päivityksen kielenkäytön.

– Vapaa maa, saahan sitä sanoa. Ei se mitään lakia riko, että tuolla tavalla kirjoittaa, mutta ei se minun mielestäni kaikkein tyylikkäintä ole.

Tavion mielestä kyse ei ole kunnianloukkauksesta vaan nimittelystä. Tavion mukaan päivityksessä on suututtu jostakin asiasta. Nimittely ei ole johtamassa esimerkiksi eduskuntaryhmässä mihinkään.

– En usko, että aion tehdä mitään. Tapaan Veikkoakin eduskunnassa, lähinnä saatan kysyä siitä. En nyt sen isompaa numeroa aio tehdä, Tavio kertoo.

– Tämä asia on vielä sen verran mitätön meillä. Toisen nimittely ei ole tyylikästä tai suotavaa. Mutta sitä on some pullollaan. Toivotaan, että kansanedustajat miettisivät aina tarkkaan sanomisiaan.

Tavion mukaan kansanedustajalla pitäisi olla korkeampi kommentointikynnys ja korkeampi kynnys menettää hermonsa netissä.

Veikko Vallin ja Mauri Peltokangas täysistunnossa
Perussuomalaisten kansanedustaja Veikko Vallinin (vas.) nimittelypäivitys liittyy jo syyskuussa alkaneeseen keskusteluun yritysten verosuunnittelusta. Vallinin vieressä eduskunnassa perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas.Pekka Tynell YLE

Vallin ärtyi liiketoimiensa verosuunnittelua koskevasta kirjoituksesta

Nimittely liittyy kuntaministeri Sirpa Paateron (sd.) erityisavustajan Lauri Finérin viime syyskuussa julkaisemaan Veropolitiikka-blogiin. Finér julkaisi kirjoituksen Perussuomalaiset varakkaiden asialla (siirryt toiseen palveluun).

Blogi-kirjoituksessa Lauri Finér viittasi Helsingin Sanomien haastatteluun (siirryt toiseen palveluun), jossa Veikko Vallin kertoi liiketoiminnastaan Suomessa ja Virossa sekä verosuunnittelustaan.

Tämänpäiväisessä Facebook-päivityksessään Veikko Vallin kirjoitti, että "somessa liikkuu mm. sosialidemokraattien levittämiä valheita veronkierrosta jne."

Finér muokkasi Vallinin pyynnöstä vanhaa kirjoitustaan eilen

Lauri Finérin mukaan hän on käynyt samasta Veropolitiikka-blogin kirjoituksesta keskustelua Vallinin kanssa Twitterissä viime syyskuussa. Eilen Finer oli lisännyt blogiinsa joitakin täsmennyksiä Vallinin pyynnöstä.

– Yllättäen, kuukausien jälkeen Vallin syytti minua ja myös Helsingin Sanomia virheellisistä tiedoista. Olen pyytänyt Vallinia osoittamaan näitä virheitä tai valheita, mutta hän ei ole sitä tehnyt, Lauri Finér kertoo.

Helsingin Sanomien syyskuun jutun mukaan "Vallin korostaa, että verosuunnittelussa ei ole mitään laitonta, eikä se hänen mielestään myöskään ole moraalisesti väärin".

Blogissaan syyskuussa Finér kirjoitti, että "Perussuomalaisten kansanedustaja Veikko Vallin kertoo vältelleensä veroja Viron avulla. Hallitus puuttuu pöytälaatikkoyhtiöiden käyttöön, mikä laittaa Viron verorallille kohta pisteen".

Lauri Finérin mielestä Vallinin nimittelypäivitys ei ollut asiallinen eikä totuudenmukainen. Finér pyysi Vallinia poistamaan päivityksen ja ilmoitti postauksesta myös Facebookille. Muita toimia, esimerkiksi tutkintapyyntöä poliisille kunnianloukkauksesta, Finér ei ole harkinnut.

Veikko Vallin oli käyttänyt päivityksessään Lauri Finérin mukaan Finérin itsestään ottamaa niin sanottua selfie-valokuvaa ilman lupaa. Jos kuva oli Finérin ottama, kuvan tekijänoikeudet ovat hänen.

Vallin ei yksilöinyt Ylelle, mitä valheita hänestä on levitetty

Veikko Vallinin mielestä SDP:n ministeriryhmän erityisavustajan kirjoitus ilmentää ajattelua, jonka mukaan vaurastuminen on rikollista. Lisäksi Vallin kirjoitti sähköpostissaan Ylelle kansainvälistä liiketoimintaa ja SDP:tä koskevia näkemyksiään.

– Mitä tulee Finérin blogiin, en pidä sitä tai sen voimakkaasti vihjailevaa sävyä asiallisena. Hän on jo joutunut täsmentämään väitteitään, Vallin lopetti sähköpostinsa.

Sähköpostin viimeisellä kommentillaan Veikko Vallin viittaa siihen, että Lauri Finér on tehnyt lisäyksiä syyskuun blogikirjoitukseensa eilen Vallinin pyynnöstä.

Veikko Vallin ei vastannut Ylelle kysymyksiin, mitä valheita hänestä on levitetty, oliko hänellä oikeus käyttää päivitykseen liitettyä valokuvaa ja miten Vallinin päivitys sopii kansanedustajalle.

Puhemies muistuttanut kansanedustajan arvokkaasta esiintymisestä

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio myöntää, että Veikko Vallinin Facebook-päivitys sopii huonosti eduskunnan puhemiehen Matti Vanhasen (kesk.) puheeseen valtiopäivien avajaisissa helmikuussa.

Vanhanen puhui eduskunnan juhlallisissa avajaisissa perustuslaista johtuvasta kansanedustajan arvokkuuden vaatimuksesta eduskuntatyössä. Vanhasen mukaan kansanedustajat luovat kuitenkin kuvaa eduskunnasta myös teoillaan eduskunnan ulkopuolella.

– Kansalaiset eivät erittele puheitamme ja toimintaamme talon sisällä tai ulkopuolella eri maailmoiksi vaan yhdeksi ja samaksi edustajan työksi. Se luo kuvan politiikasta, kiteytti Vanhanen helmikuussa.

Poliisi ja valtakunnansyyttäjä ovat tutkineet useamman kansanedustajan puheita ja kirjoituksia kuluneen vuoden aikana.

Voit keskustella jutun aiheesta perjantaihin 17.4.2020 kello 23 asti alla olevalla keskustelualueella.

Lue lisää:

Lauri Finérin blogikirjoitus Perussuomalaiset varakkaiden asialla (siirryt toiseen palveluun)

Helsingin Sanomien juttu Veikko Vallinista: Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta (siirryt toiseen palveluun)

Kansanedustaja suuttui Facebookille ja teki rikosilmoituksen, poliisi tutkii – "Ei ole tullut vastaan aiemmin"

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus