1. yle.fi
  2. Uutiset

Vapo lahjoittaa entisiä turvesoita 4H-liitolle metsitettäväksi

Lahjoitettaville alueille voi istuttaa yli 100 000 puuntainta.

Metsitys
Turvesuo
Kuvituskuva.Yle

Polttoaineyhtiö Vapo lahjoittaa turvetuotannosta poistuneita maa-alueitaan metsitettäväksi. Vapo lahjoittaa yhteensä 80 hehtaaria Suomen 4H-liitolle, joka istuttaa turvesoille metsää hiilinieluksi.

Maa-alueita on koko maassa 14 eri kunnan alueella. Itä-Suomessa lahjoitussoita on Kiuruvedellä, Mikkelissä ja Tohmajärvellä.

4H-liitolle lahjoitetuille alueille voi istuttaa yli 100 000 tainta, turvesoille parhaiten istutettavaksi soveltuu mänty. 4H metsittää alueet Taimiteko-mallin kautta, jossa taimia istuttavat alle 18-vuotiaat, pääosin yhdeksännen luokan päättävät nuoret.

Taimiteko- toiminnassa työllistetään nuoria sekä lisätään hiilinieluja istuttamalla puiden taimia alueille, jotka eivät ole olleet enää vuosikymmeniin aktiivisen metsä- tai maatalouden piirissä. Tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria metsää vuoteen 2030 mennessä, mikä tarkoittaa noin 20 miljoonaa puuta.

Luonnonvarakeskuksen laskelmien mukaan turvetuotantoalueelle istutettuna 43 männyntaimea kompensoi 43 vuodessa 10 000 kiloa hiilidioksidia, mikä vastaa yhden ihmisen keskimääräistä vuosittaista hiilijalanjälkeä.

Lue seuraavaksi