1. yle.fi
  2. Uutiset

Asukkaan nopea toiminta esti tulipalon leviämisen laajemmalle Mikkelissä

Palovaroittimen ääni sai huomaamaan palon syttymisen.

Mikkeli
Läheltä
Yle

Asukkaan ripeä toiminta esti tulipalon leviämisen laajemmalle omakotitalossa Mikkelin Hiirolassa torstaina iltapäivällä. Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle puoli kolmen aikoihin iltapäivällä. Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa.

Talossa asunut henkilö oli pelastuslaitoksen tietojen mukaan ollut ulkona ja kuullut omakotitalon sisältä palovaroittimen äänen. Hän oli sisälle mennessään huomannut tulisijan hormin kuumentuneen toiselta puolelta niin paljon, että hormin viereinen seinälevy ja lähistöllä ollut irtaimisto oli syttynyt palamaan.

Asukas onnistui nopealla alkusammutuksella sammuttamaan tulipalon ja hän siirsi palaneen irtaimiston ulos talosta.

Pelastuslaitoksen arvion mukaan tulipalo aiheutui mahdollisesti hormin viasta tai muusta rakenteellisesta virheestä.

Lue seuraavaksi