1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Loppi

Lopen palvelupiste auttaa kuntalaisia myös netissä

Chatin kautta voi esimerkiksi kysyä apua lomakkeiden täyttämisessä.

Loppi
Toimittajia, kansalaisia ja kuntavaaliehdokkaita Lopen kunnantalon edustalla
Arkistokuvassa kuntavaalikiertue on Lopen kunnantalon edustalla lokakuussa 2012.Hannu Harhama / Yle

Lopen kunta kehittää parhaillaan sähköistä asiointia. Kunta on ottanut verkkosivuillaan käyttöön chat-asiakaspalvelutyökalun, jonka kautta palvelupiste Rosamunda palvelee myös verkossa.

Chatiin voi jättää viestin myös aukioloajan ulkopuolella, jolloin se ohjautuu Lopen kunnan (siirryt toiseen palveluun) sähköpostiosoitteeseen myöhemmin käsiteltäväksi. Lisäksi chatin kautta voi kysyä kunnan palveluista, aukioloajoista tai pyytää neuvoa, jos jokin asia ei löydy kunnan verkkosivuilta. Palvelun kautta saa neuvoja myös muun muassa eri lomakkeiden täyttämiseen.

Chatissa ei sen sijaan voida palvella henkilötietoja vaativissa kysymyksissä.

Lue seuraavaksi