Kirjailija Johanna Sinisalo muistuttaa, että ihminen on viettiensä ja biologiansa vietävissä: "Olemme hierarkkisia laumaeläimiä"

Kulttuurivieras Johanna Sinisalo pohtii ihmisen biologista olemusta, salaperäisiä viettejä ja lapsesta kumpuavaa pahuutta.

Kulttuurivieras
Johanna Sinisalo
Johanna Sinisalo kurkottaa kirjoissaan tieteeseen ja tulevaisuuteen.Jussi Mankkinen / Yle

Johanna Sinisaloa on kutsuttu milloin Suomikumman kuningattareksi, milloin kotimaisen scifin kuumaksi nimeksi, eikä ihme: jo hänen esikoisromaaninsa kurkotteli kohti outoja, vähemmän tunnettuja sfäärejä.

Finlandia-palkittu Ennen päivänlaskua ei voi (2000) kertoo peikoista, jotka on temmattu satumaailmasta ja istutettu biologisena lajina arkitodellisuuteen. Kirja tarjoaa punaisen langan Sinisalon koko tuotantoon: hänen teoksensa käsittelevät useimmiten arjen ulkopuolisia asioita, jota eivät ole kovin todennäköisiä, mutta jotka kuitenkin voisivat olla mahdollisia.

Ennen päivänlaskua ei voi -kirjassa peikko on elossa oleva, vasta hiljattain löydetty nisäkäslaji, ei mikään henkiin herätetty satuolio. Myös uudessa kirjassani arkitodellisuuden ulkopuoliset elementit ovat pitkälti järjellisesti ja luonnontieteellisesti käsitettäviä asioita.

Johanna Sinisalo
Johanna Sinisalon kirjojen punaisena lankana ovat usein arjen ulkopuolelta kumpuavat tapahtumat, jotka kuitenkin voisivat olla mahdolllsia. Jussi Mankkinen / Yle

Psykologisen kauhun pauloissa

Äskettäin julkaistu, Kariston kauhuromaanikilpailun voittanut Vieraat-romaani on Sinisalolta uusi aluevaltaus. Vieraissa arkiseen perhe-elämään hiipii kammottavia elementtejä, kun perheen pikkutyttö ryhtyy viiltelemään itseään – välillä leipäveitsellä, välillä saksilla. Painajaismaista tunnelmaa kuristaa epätietoisuus siitä, onko asialla kyseenalaisia asioita kuiskutteleva henkien kavalkadi vai jokin muu tuntematon voima.

Sinisalon mielestä klassinen pelottelukauhu tulisi rajata psykologisesta kauhusta, jossa ei varsinaisia hirviöitä ole. Kauhun elementtejä löytyy myös usein niin fantasiasta kuin scifistäkin.

– Minusta on häiritsevää, että sanasta kauhu tulee ihmisille ensimmäisenä mieleen se, että nyt siellä ihmissudet ja vampyyrit hilluvat valtoimenaan. Kuitenkin monet sellaiset kirjat, joita ei ole luokiteltu kauhuksi, saattavat olla hyvinkin pelottavaa luettavaa.

Mutta haluaako Sinisalo itse sitten pelotella lukijoitaan?

– Pelon, kuten ilon, surun tai minkä tahansa muun inhimillisen tunteen nostattaminen kuuluu kirjallisuuden perustehtäviin. En näe tässä suurta eroa: jos minulta kysyttäisiin, haluanko herättää lukijassa jännitystä tai surua, vastaan, että totta kai haluan. Se on tarkoituskin.

Johanna Sinisalo
Kauhun elementtejä löytyy myös Johanna Sinisalon aiemmasta tuotannosta. Jussi Mankkinen / Yle

Voiko lapsikin olla pohjimmiltaan paha?

Vieraat-romaanissa sukelletaan syvälle verbaalisesti lahjakkaan ja varhaiskypsän lapsen ajatusmaailmaan. Häntä alkavat kouria ja ohjailla näkymättömät voimat. Kyse ei ole kauhukirjallisuuden perinteisestä, limaista hernerokkaa oksentelevasta demonilapsesta tai paholaisen sarvekkaasta jälkikasvusta, vaan kuusivuotiaasta, joka tekee hämmentäviä ja hätkähdyttäviä asioita.

Sinisalon mukaan tällaisesta hahmosta kirjoittaminen oli ennen kaikkea kiinnostavaa, koska vallalla olevan käsityksen mukaan lapsi on pohjimmiltaan hyvä ja viaton olento – tabula rasa, johon aikuinen tai jokin muu ulkopuolinen toimija istuttaa pahuuden siemeniä.

– Lapsen luontainen uteliaisuus ja tapa tulkita aikuisten käytöstä tai lukemaansa – jota hän ei täysin ymmärrä – saattaa muodostaa ajatuskulkuja, jotka aikuinen voi käsittää pahaksi. Lapsesta taas ne voivat olla vain kiinnostavia tai kokeilemisen arvoisia asioita, eikä hän miellä niitä pahoiksi. Juuri tätä näkökulmaa halusin kirjassani käsitellä.

Johanna Sinisalo
Yksi Vieraat-kauhuromaanin päähenkilöistä on kuusivuotias pikkutyttö. Johanna Sinisalosta oli kiinnostavaa kirjoittaa lapsesta, joka tekee hätkähdyttäviä ja hämmentäviä, pahoiksi luokiteltavia asioita.Jussi Mankkinen / Yle

Vastaavalla tavalla voidaan tarkastella muunkinlaista pahuutta. Esimerkiksi Adolf Hitler ja Josif Stalin ovat olleet ikonisen pahuuden hirviömäisimpiä ilmentymiä, mutta asian voi nähdä toisinkin. Olivatko he oikeastaan tietoisia pahuudestaan?

– En usko, että Hitler tai Stalin ovat kävelleet huoneissaan ympyrää ja hokeneet virne naamallaan, että olenpas minä paha. He ovat todennäköisesti vain ajatelleet, että kun nyt eliminoin nämä ja nämä ihmiset, olisi lopulla kansalla turvallisempaa ja parempi olla. Omasta näkökulmastaan diktaattori on suojellut itseään ja tuottanut kansalleen hyvää, vaikka onkin tappanut kymmeniä miljoonia ihmisiä.

Samalla tavoin Sinisalo ajattelee Donald Trumpista.

– Luulen, että hän uskoo ihan täysillä tekevänsä Yhdysvaltain kansalle pelkästään hyvää eikä ymmärrä, jos joku ei tätä käsitä. Trump on kuin pikkulapsi, joka kerjää huomiota: näettekös te, olen taas tehnyt tällaisia hyviä juttuja.

Johanna Sinisalo
Uusien tutkimusten mukaan mikrobiologia voi vaikuttaa yllättävillä tavoilla ihmisen toimintaan. Tähän viitataan myös Johanna Sinisalon Vieraat-kirjassa.Jussi Mankkinen / Yle

Ihminen on viettiensä ja biologiansa vietävissä

Johanna Sinisaloa kiinnostavat tällä hetkellä etenkin ihmisen biologiaan liittyvät tutkimukset, ja koko ihminen konseptina. Ihmislajin “oikeaa” olemusta on lähdetty avaamaan tieteessä vasta viime aikoina: ihminen ei poikkea rajusti muista eläimistä, vaan on viettiensä ja vaistojensa vietävissä.

Ihmisen luonnontieteellisessä tutkimuksessa on Sinisalon mukaan yhä paljon tabuja. Yksi niistä on se, ettei ihmisen kykyä hahmottaa tietoa ole käsitelty vertailevasti eläinten vastaavaan.

– Jos meidän geeneistämme 99 prosenttia on samoja kuin jollakin eläimellä, niin miksi tuo eläin olisi pelkkä vaistojaan sokeasti noudattava liharobotti ja ihminen taas harkintaa ja ennakointia käyttävä ylempi olento? Tämä tuntuu aivan hullulta ajatusmallilta.

Sinisalon mukaan vasta nyt on ryhdytty ymmärtämään, että biologia ohjaa ihmisen toimintaa yllättävän paljon.

– Me olemme hierarkkisia laumaeläimiä ja kaikessa mitä teemme, korostuu nimenomaan hierarkkisuus. Meillä on oltava erilaisia arvoasemia ja olemme hyvin alttiita jäljittelemään ja matkimaan toisiamme. Nämä ovat puhtaasti biologisia viettejä ja oikeastaan koko yhteiskuntamme perusta. Ihmiset eivät kuitenkaan pysähdy ajattelemaan tätä vaan kuvittelevat, että kaikki tekemämme päätökset tapahtuvat jossakin korkeammalla aivoalueella, harkitusti ja rationaalisesti.

Johanna Sinisalo
– Ihmisellä on ollut koko historiansa ajan kummallinen käsitys siitä, että me poikkeamme rajusti muista eläimistä, ja että olisimme pohjimmiltaan täysin erilainen eliömuoto, Johanna Sinisalo toteaa. Jussi Mankkinen / Yle

Vieraat-romaanin rakenteissa kyyristelee myös tiedemaailman tuore, kuuma tutkimuskohde. Uusimpien käsitysten mukaan mikrobiologia pieneliöineen ja bakteereineen muovaa ja muokkaa ihmisen jokapäiväistä käyttäytymistä.

– Mikrobiologia vaikuttaa ihmisen mielialaan ja mieliala taas siihen, millaisia valintoja teemme. On perusteltua sanoa, että meidän elämäämme kuuluvat oleellisena osana tiedostamattomat ja näkymättömät vaikuttajat.

Jos vedetään mutkia suoraksi, ei ole ihme, että ihmiskunnalla on kautta aikojen ollut viehtymys etsiä itselleen yliluonnollisia, näkymättömiä kaitsijoita.

– Lähes kaikista uskonnoista löytyy jonkinlainen ulkopuolinen kontrolloija tai kaitsija, joka huolehtii, käskee ja rankaisee – ja johon on uskottava. Lisäksi ihminen on hyvin altis asettumaan tällaisen voiman ohjattavaksi.

Johanna Sinisalo
Kriisit ja konfliktit ovat kirjallisuuden peruskauraa, joten ei ole mikään ihme, että Johanna Sinisalokin kirjoittaa dystopioista. Jussi Mankkinen / Yle

Tappajataudeista maailmanlopun odotteluun

Johanna Sinisalon teoksien tummana pohjavirtana ovat usein olleet dystopiat eli synkät tulevaisuudennäkymät.

Kirjallisessa kentässä dystopiat ovat useimmiten ikävien skenaarioiden kuivaharjoittelua, ja esimerkiksi Enkelten verta -romaanissa (2011) Sinisalo näyttää mitä tapahtuisi, jos mehiläiset katoaisivat maapallolta. Sinisalon mukaan dystopioiden kaltaisista pahoista ja ikävistä prosesseista kirjoittaminen ei ole hänelle itsetarkoitus, vaan kyse on siitä, että kriisit ja konfliktit ovat kirjallisuuden peruskauraa.

– En tiedä, kuka jaksaisi lukea kolmen sadan sivun mittaista kirjaa auvoisesta utopiasta, jossa kaikki on ihanasti.

Koska Johanna Sinisalo kurkottaa usein kirjoissaan tieteeseen ja tulevaisuuteen, ei hänen kohdallaan voi ohittaa kysymystä koronapandemiasta: mitä sen jälkeen tapahtuu, ja kuinka maailma muuttuu – vai muuttuuko?

– Tappajatautiskenaarioita on hyödynnetty tieteiskirjallisuudessa ja tulevaisuuden spekulaatioissa maailman sivu. Kyse on ollut kärjistetyistä ja ennennäkemättömistä epidemioista, joissa kuolleisuusprosentti on ollut kahdeksankymmenen luokkaa, ja joita ei ole ollut mahdollista pysäyttää.

Koronapandemian kohdalla tilanne on tietenkin toisenlainen: THL:n äskeisen arvion mukaan kuolleisuus Suomessa tautiin sairastuneiden kohdalla olisi korkeimmillaan 0.2 prosenttia.

– Niin vakavasti kuin koronaan tulee suhtautuakin, ei sitä kuitenkaan voi verrata mihinkään maailmanloppuskenaarioon, Sinisalo summaa.

Hänen mielestään ihmiskunnalla olisi nyt tuumaustauon paikka: pystymmekö me enää nojaamaan ideologiaaan, joka perustuu pelkkään jatkuvaan kasvuun.

– Kiinassa pistettiin tehtaat kiinni viikoiksi ja huomattiin, ettei maailma siihen loppunutkaan. Eikä maailma pysähdy siihenkään, jos tämän epidemian jälkeen Suomen ja maailman talous on kuralla. Silloin on vain pakko miettiä, pystymmekö me enää palamaan samoille raiteille, joissa matkasimme ennen koronaa.

Samalla Johanna Sinisalo viittaa kirjallisen tuotantonsa suuriin linjoihin, jotka ovat korostuneet koronapandemian aikana.

– Olemme aina kuvitelleet, että me kontrolloimme luontoa. Emme kuitenkaan tule tässä onnistumaan, koska olemme sen osa. Me emme pysty loputtomiin hyväksikäyttämään luontoa, antamatta mitään takaisin. Ja se takaisinmaksu saattaa tapahtua yllättävällä tavalla.

Johanna Sinisalo
Johanna Sinisalon kirjallisen tuotannon suuret linjat ovat korostuneet koronapandemian aikana. Jussi Mankkinen / Yle