Rasismi saa jalansijaa koronasta toipuvassa Kiinassa – ”Nukuin sillan alla neljä päivää”, kertoo kodistaan häädetty afrikkalaisopiskelija AFP:lle

Useat Guanzhoussa asuvat afrikkalaiset ovat joutuneet koronatesteihin ilman syytä. Heitä on myös pakotettu karanteeniin tai jopa häädetty kodeistaan.

syrjintä
Katunäkymä Guangzhousan Pikku-Afrikkana tunnetusta kaupunginosasta.
Kiinan Guangzhoussa useat koronavirustartunnan saaneista olivat Kiinan valtiollisen median mukaan viettäneet aikaa "Pikku Afrikkana" tunnetussa kaupunginosassa.Fred Dufour / AFP

Eteläisessä Kiinassa sijaitsevassa Guangzhoussa asuvat afrikkalaistaustaiset kertovat joutuneensa syrjityksi koronaviruksen takia.

Satoja afrikkalaistaustaisia ihmisiä on häädetty kodeistaan ja hotelleista, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun). Guangzhou tunnetaan Suomessa myös nimellä Kanton.

Uutistoimisto AFP:n mukaan ihmisiä on myös käännytetty hotelleista. AFP:n haastattelema ugandalainen vaihto-opiskelija kertoo nukkuneensa neljä päivää sillan alla.

– Minulla ei ollut syötävää. En voi ostaa ruokaa, sillä yksikään ravintola ei tarjoile minulle, eivätkä kaupat anna minun ostaa ruokaa, Tony Mathias kertoo AFP:lle.

Mathiasin mukaan hänet häädettiin asunnostaan maanantaina.

Guangzhoussa asuvat ulkomaalaiset kertovat, että heiltä on estetty pääsy lähes kaikkiin ravintoloihin, baareihin ja hotelleihin. Nainen kävelee mainoskyltin ohi kaupunginosassa, jossa asuu valtaosa kaupungissa työskentelevistä afrikkalaisista.
Osa Guangzhousta tunnetaan "Pikku Afrikkana" siellä asuvien ja työskentelevien afrikkalaisten suuren määrän takia. Alex Plavevski / EPA

Kohu sai alkunsa pienestä tartuntaryppäästä

Guangzhoun ”Pikku Afrikkana” tunnetun kaupunginosan asukkaat kertovat Washington Post (siirryt toiseen palveluun) -lehdelle, että he eivät saa poistua kodeistaan, vaikka he eivät ole matkustelleet.

Afrikkalaistaustaisille on myös tehty runsaasti koronatestejä ilman suoraa syytä.

15 miljoonan asukkaan kaupungin viranomaisten mukaan ainakin kahdeksalla ”Pikku Afrikassa” oleilleella on todettu koronatartunta.

Heistä viisi oli Nigerian kansalaisia. Kaupungissa nousi kohu sen jälkeen, kun paikallismedia uutisoi heidän rikkoneen karanteenisääntöjä esimerkiksi vierailemalla ravintoloissa.

Viranomaisten tarkka syyni on laukaissut vihamielisyyttä myös kiinalaisasukkailta.

– Valikoivat testit ovat saaneet paikalliset paniikin partaalle, ajattelemaan, että mustat ihmiset kantavat virusta, sanoo nimettömänä pysyttelevä opiskelija uutistoimisto Reutersille.

Kiina pelkää koronan toista aaltoa

Kiinassa on vasta alettu purkaa koronavirusepidemian aikana asetettuja rajoituksia. Maassa on raportoitu myös uusia, ulkomailta tulleita tapauksia. Tämä on laukaissut pelkoja mahdollisesta toisesta korona-aallosta. Maaliskuusta lähtien Kiina on asettanut ulkomailta tulevat pakolliseen 14 päivän karanteeniin.

Kiinassa asuvat ulkomaalaiset ovat kertoneet uutistoimistoille joutuneensa epäluulojen kohteeksi sen jälkeen, kun tiedot uusista tapauksista tulivat julki.

Valtaosa ulkomailta tulleista tartunnoista on peräisin kotimaahan palaavilta kiinalaisilta. Guangzhoussa oli torstaihin mennessä rekisteröity 114 ulkomailta tuotua tartuntaa. Niistä 16 oli afrikkalaistaustaisilta henkilöiltä.

Mustaihoinen yhteisö joutuu nyt muita tarkempaan syyniin, kertovat kaupungissa asuvat uutistoimisto Reutersille.

– Jos he tekisivät näin kaikille ulkomaalaisille, se ei ole ongelma. Mutta kyse on vain mustista ihmisistä, sanoo nigeriläinen vaatekauppias Soumana Toudou Reutersille.

Toudou kertoo olevansa toistamiseen kaksiviikkoisessa karanteenissa, sillä viranomaiset eivät uskoneet hänen noudattaneen määräyksiä.

Somevideoilla näkyy kaduilla nukkuvia ihmisiä

Uutistoimisto Reutersin mukaan sosiaalisessa mediassa on viime päivinä esiintynyt videoita, joissa näytetään oletettavasti Afrikasta kotoisin olevia ihmisiä nukkumassa Guangzhoun kaduilla. Videoilla näkyy myös kun heitä häädetään kodeistaan. Reuters ei pysty varmistamaan materiaalin todenpitävyyttä.

Kaupungin kiinteistönvälittäjien mukaan häätöjen takia kaupungissa on nyt paikoin ylitarjontaa tyhjistä asunnoista.

– Valkoihoinen ihminen ei voi vuokrata asuntoa viruksen takia tällä hetkellä, mutta hän on tervetullut takaisin muutaman kuukauden kuluessa. Mutta kukaan ei hyväksy mustia, sanoo nimettömänä pysyttelevä kiinteistönvälittäjä uutistoimisto Reutersille.

Paljon kohua sosiaalisessa mediassa herätti myös video, jossa McDonland´s-pikaruokaketjun ravintola kieltäytyi tarjoilemasta mustille. Tiistaina yhtiön Kiinan-edustaja pyysi anteeksi tapahtunutta.

Tilanne on poikinut myös vihapuheen ryöpyn verkossa, ja useissa verkkokeskusteluissa on vaadittu jopa afrikkalaistaustaisten häätämistä maasta. Uutistoimisto AFP kertoo verkossa viraaliksi nousseesta kyseenalaisesta sarjakuvasta, jossa ulkomaalaiset esitetään roskina, jotka pitää lajitella.

Kiinan suurimpia afrikkalaisyhteisöjä

Guangzhoun afrikkalaisyhteistö on yksi suurimmista Kiinassa.

Vuonna 2019 kaupungissa asui reilut 13 600 afrikkalaista, ja arviolta 351 000 afrikkalaista vieraili siellä viime vuonna, kertovat tilastot uutistoimisto Reutersin mukaan.

Guangzhou on myös vilkas kauppapaikka, josta afrikkalaiset ostavat hyödykkeitä ja myyvät niitä eteenpäin kotimaissaan.

Lukuisat Afrikan valtiot ovat protestoineet afrikkalaisten kokemaa rasismia. Se on myös äärimmäisen noloa Kiinalle, joka on viime vuosina tarjonnut avokätisesti laina- ja investointilupauksia eri valtioille Afrikassa.

Kiinan ulkoministeriön tiedotteessa tyrmätään väitteet viranomaisten rasistisista toimista.

– Haluan korostaa, että Kiinan hallitus kohtelee tasapuolisesti kaikkia ulkomaalaisia Kiinassa, sanoo ulkoministeriön tiedottaja Zhao Lijian uutistoimisto AFP:n mukaan.

Zhaon mukaan Guangzhou ja koko maakunta pyrkivät nyt ripeästi parantamaan työskentelytapaansa ja kiinnittävät huomiota Afrikan maiden huoliin kansalaistensa kohtelusta.

Guangzhoussa sijaitsevan ostoskeskuksen ovella on kyltti, jossa kerrotaan sisäänpääsyn erityisvaatimuksista ulkomaalaisille asiakkaille.
Guangzhoussa sijaitsevan ostoskeskuksen ovella on kyltti, jossa kerrotaan sisäänpääsyn erityisvaatimuksista ulkomaalaisille asiakkaille. Alex Plavevski / EPA

Kiina on pumpannut miljardeja varallisuutta Afrikkaan

Kiina on koronavirusepidemian aikana lahjoittanut lääketieteellisiä tarvikkeita 18 maahan Afrikassa.

Viime vuosikymmenten aikana Kiinan ja Afrikan väliset suhteet ovat tiivistyneet.

Afrikassa toimii arviolta 10 000 kiinalaisomisteista yritystä, kirjoittaa talouslehti Forbes (siirryt toiseen palveluun).

Eri puolilla Afrikkaa kulkee lukuisia Kiinan rakentamia tai rahoittamia teitä ja rautateitä.

Kiina on myös koko maanosan suurimpia kauppakumppaneita.

Kiinan ja Afrikan mantereen välisen kaupan arvo vuonna 2018 oli 185 miljardia dollaria, eli noin 170 miljardia euroa, kertoo Johns Hopkins -yliopiston Kiinan ja Afrikan suhteita tutkiva hanke sivuillaan (siirryt toiseen palveluun).

Vuosituhannen alusta vuoteen 2017 mennessä Kiina on luvannut lainarahaa lukuisille Afrikan valtioille arviolta 146 miljardin dollarin edestä, hanke kertoo (siirryt toiseen palveluun).

Koronavirus toi rasismin näkyville

Mustaihoisten Kiinassa kohtaamaa rasismia selvittäneen tutkijan mukaan koronaepidemia paljastaa yhteiskunnan pinnan alla kyteviä ennakkoluuloja.

– Kiinalaiset eivät halua myöntää, että Kiinassa esiintyy rasismia, sanoo Massachusetts College of Liberal Artsin tutkija Huang Guangzhi Axios (siirryt toiseen palveluun)-verkkojulkaisulle.

Huangin mukaan jotkut kiinalaiset pitävät Afrikan valtioita ja afrikkalaisia likaisina ja sivistymättöminä. Useat myös uskovat väärin perustein, että afrikkalaistaustaiset levittävät koronavirusta.

Tämä johtuu tutkijan mukaan osin siitä, että kiinalaisyhteisöt eri puolilla maailmaa ovat joutuneet rasismin kohteeksi. Myös länsimaisen kolonialismin historialla on merkitystä.

Huangin mukaan Kiinassa suuri yleisö uskoo, että rasismi on länsimainen ongelma, sillä he ajattelevat Kiinan olevan rodullisesti yhtenäinen maa.

– Rasismi vaikuttaa silloin, jos he ovat uhreja, eivät tekijöitä. On olemassa uskomus, jonka mukaan Kiina ei koskaan voisi olla rasistinen maa, tutkija sanoo.

Lue myös:

Yhdysvalloissa mustia kuolee koronavirukseen suhteessa paljon enemmän kuin valkoihoisia, taustalla monta syytä etätöiden vähyydestä terveysvakuutuksen puutteisiin

Aasialaistaustaiset kokeneet Suomessa syrjintää koronavirusepidemian puhjettua: haukkumista viruksiksi, välttelyä ja epäasiallisia katseita

Eurooppalaiset saavat nyt tuntea, minkälaista on olla kansallisuutensa takia ei-toivottu – voimme ottaa siitä opiksi

Lähteet: AFP, REUTERS