Koronahoitajia ohjeistettu suojautumaan sadetakkiin ja talouspaperiin – Sairaanhoitajien liiton kysely karua luettavaa, sairaanhoitopiirien mukaan takit ovat hätävara

Tiedot käyvät ilmi liiton teettämästä kyselystä, johon on vastannut tähän mennessä 740 hoitajaa. 

koronavirus
Suojavarustukseen pukeutunut hoitaja ottaa näytettä potilaalta.
Kyselyyn vastanneista hoitajista moni kokee, että työtä tehdään tällä hetkellä oman terveyden kustannuksella. Kuvituskuva.Roni Lehti / Lehtikuva

Pula suojavarusteista on ollut viime viikkojen ajan laajasti otsikoissa. Sairaanhoitaliitto kertoi tänään perjantaina, mitä se on tarkoittanut hoitajien arjessa. Tiedot käyvät ilmi Sairaanhoitajaliiton koronakyselystä viimeisen kahden viikon ajalta.

Kyselyyn tulleet vastaukset ovat karua luettavaa. Kun oikeita suojavarusteita ei ole ollut riittävästi, työnantajat ovat improvisoineet sairaanhoitajille koronasuojaksi muun muassa sadetakkeja. Kysely on ollut auki jo kuukauden ja siihen on tullut yhteensä 740 nimetöntä vastausta.

“Johtavalta lääkäriltä tuli viesti: Henkilösuojusten riittävyys palveluasumisen yksiköissä pyritään turvaamaan. Valmistautukaa kuitenkin improvisoimaan. Suu-nenäsuojusmaski syntyy nopeasti talouspaperista, niiteistä ja kuminauhoista.”

“Tänään saimme uuden ohjeistuksen, jonka mukaan laitoshuoltajat voivat käydä ”pikaisesti” koronaepäiltyjen ja -positiivisten potilashuoneissa ilman mitään suojaimia. Ei oikein mene järkeen.”

“Suojavarusteet ja käsidesi ovat vähissä jo tässä vaiheessa epidemiaa. Työpaikassani hoitajat ovat alkaneet kuljettaa saippuaa ja vettä autoissaan kanistereissa, että pystyvät pesemään käsiään.”

Liitto toivoo, että hoitohenkilökunnan viesti kantautuu työnantajille ja päättäjille

Sairaanhoitajaliitossa osattiin odottaa vastauksia suojavarusteiden pulasta, mutta viimeisen kahden viikon aikana annetut vastaukset ovat olleet järkytys myös liitossa.

– Ihan kauhulla näitä on täällä käyty läpi. Erityisen huolissamme olemme ikäihmisten hoivalaitosten tilanteesta. Siellä näyttää nyt olevan erityistä pulaa ohjeistuksesta ja suojavarusteiden riittävyydestä, sanoo puheenjohtaja Nina Hahtela Sairaanhoitajaliitosta.

Vastaajista 86 prosenttia työskentelee julkisella sektorilla ja 12 prosenttia yksityissektorilla. Sairaanhoitajat ovat jo aiemmin kritisoineet sekavaa ohjeistusta. Moni pelkää oman terveyden puolesta, mutta vastauksissa näkyy myös huoli potilasturvallisuudesta.

“Meille painotetaan, ettei koronapotilasta saa alkaa elvyttämään ilman oikeanlaisia suojauksia, joita ei käytännössä löydy sairaalasta. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kun suojavälineitä ei ole, ei elvytetä. Kerro tämä sitten omaiselle.”

Liitto toivoo, että hoitajilta saatu viesti herättäisi työnantajat noudattamaan voimassa olevia varotoimiohjeistuksia.

– Nyt näyttää siltä, että tämä koronatilanne on jotenkin saanut jotkut työnantajat unohtamaan voimassa olevan ohjeistuksen. Kyllä meidän pitää pystyä varmistamaan sekä työ- että potilasturvallisuus, sanoo Hahtela.

Hahtelan mukaan on kestämätön tilanne, että ohjeistukset muuttuvat päivittäin sen mukaan, mikä suojavaruste milloinkin on käytössä.

Työpaikoilla on hänen mukaansa lähdetty jopa liikaakin improvisoimaan itse varusteita, jotka vaikuttavat suoraan työ- ja potilasturvallisuuteen.

Osa sairaanhoitopiireistä todella varautunut sadetakeilla

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juhani Sandin mukaan sairaanhoitopiirissä on hankittu kertakäyttöisiä sadetakkeja siltä varalta, ettei muita suojatakkeja olisi käytettävissä.

– Tuo itse askarreltu suu-nenäsuojus ei kuulu meidän ohjeistukseemme, hän kuitenkin painottaa sähköpostiviestissään.

Samaa kerrotaan myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä HUSista. Myös sinne on hankittu varalle kertakäyttöisiä sadetakkeja. Tarvetta niiden käytölle ei toistaiseksi ole kuitenkaan ollut. Myös Husista viestitetään, ettei talouspaperisuojain ole osa heidän ohjeistustaan.

Johtajaylilääkäri Juhani Sandin mukaan kirurgisista, kertakäyttöisistä suusuojaimista on jo nyt ollut pulaa.

– Siihen ehkä ideaalitilanteeseen nähden, missä terveydenhuollon kaikissa potilaskontakteissa – ilman COVID-19-epäilyä – käytettäisiin kirurgista kertakäyttöistä suusuojainta, on pulaa suojamateriaaleista. Emmekä ole voineet ainakaan toistaiseksi ohjeistaa suojaimia käytettäväksi näissä tilanteissa.

Sand sanoo, että suojaintilanne on kuitenkin kahden viime viikon aikana parantunut ja näyttäisi paranevan edelleen sekä ulkomaisen tuonnin että kotimaisen tuotannon ansiosta.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä tilanne suojavarusteiden osalta on kokonaisuutena kohtalainen, viestittää HUSin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen sähköpostitse.

– Toistaiseksi varusteita on riittänyt, mutta on ollut tarvetta olla tarkkana. Meidän henkilökunnan ohjeissa on kerrottu vaihtoehtoiset suojaimet, jos ensisijaista suojainta ei ole saatavilla.

Ruotsalaisen mukaan vaihtoehtoisilla suojaimilla tarkoitetaan suojaimia, joita normaaliaikanakin käytetään.

– Esimerkiksi FFP3-maskin sijaan voidaan käyttää FFP2:sta.

Ruotsalaisen mukaan HUSissa on hyvin tarkat ohjeet suojavarusteista ja ohjeita päivitetään säännöllisesti.

– Missä tilanteissa käytetään mitäkin suojavarusteita, kuinka ne puetaan ja kuinka ne riisutaan. Yhtenäisten ohjeiden noudattamisen tärkeyttä korostamme.

Sand toteaa, että viranomaiset päivittävät ohjeistuksiaan tiuhaan ja uudet ohjeet ovat saattaneet tulla käyttöön osin viiveellä.

– Yleiset toimintaohjeet ja erityisesti suojainten käyttöön liittyvät ohjeet ovat sairaanhoitopiirissä päivittäin joltain osin tarkastelussa. Niitä pyritään parantamaan ja selkiyttämään sekä saadun palautteen että muuttuvan tiedon pohjalta.

Alan vaihtaminen on käynyt monen sairaanhoitajan mielessä

Kyselyyn vastanneista hoitajista moni kokee, että työtä tehdään tällä hetkellä oman terveyden kustannuksella. Osa on harkinnut myös alan vaihtoa.

“Hoitajia tunnutaan pitävän eräänlaisina orjina, joiden tehtävä on nöyrästi palvella muuta kansaa unohtaen samalla muut velvoitteensa ja elämänsä. Hoitajat voidaan velvoittaa nykyoloissa mihin tahansa työtehtäviin milloin tahansa ja miten tahansa.”

“Eikö tästä, jos mistä, pitäisi koronapotilaita hoitaville maksaa vaarallisen työn lisää? Miesvaltaisilla aloilla maksetaan vähemmästäkin.”

"Ihmisten puheissa arvostetaan hoitajia, mutta muutoin arvostus ei näy. Tällä palkalla en ole enää valmis vaarantamaan itseäni ja läheisiäni. Näistä asioista on puhuttu jo vuosia, eikä mikään tule muuttumaan. "

Juttuun päivitetty 17.4.2020 klo 17.52 sairaanhoitopiirien kommentit.

Lue myös:

Hoitajia juhlitaan koronasodan sankareina, Anne Pauna ottaisi mieluummin palkankorotuksen – "Jos tästä maksetaan leikkirahaa, tätä ei kannata tehdä"

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus