1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. YT-neuvottelut

Seinäjoen seurakunta aloittaa yt-neuvottelut: poikkeusaika vähentää työtä toisaalla, lisää toisaalla

Viestinnässä työt ovat lisääntyneet ja sielunhoidossa varaudutaan kasvavaan tarpeeseen. Seurakunnan sisäinen työpaikkatori auttaa henkilökuntaa siirtymään tehtävästä toiseen.

YT-neuvottelut
Lakeuden Ristin torni Seinäjoella
Yhteistoimintaneuvottelujen tarkoitus on kohdentaa henkilöresursseja seurakunnassa uudelleen. Hanne Leiwo / Yle

Seinäjoen seurakunnan kirkkoneuvosto on päättänyt aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, joiden ensisijaisena tarkoituksena on kohdentaa henkilöresursseja uudella tavalla.

Pyrkimys on kohdentaa resurssit sinne, missä niille on eniten tarvetta ja varmistaa, että henkilökunta selviytyy työtehtävistään parhaalla mahdollisella tavalla.

– Samalla, kun huolehdimme siitä, että seurakunta tukee alueensa ihmisiä nyt meneillään olevan kriisin aikana, varaudumme tulevaan – toiminnan on jatkuttava myös pandemian jälkeen, toteaa kirkkoherra Jukka Salo seurakunnan tiedotteessa.

Syy yhteistoimintaneuvotteluihin löytyy koronavirusepidemiasta. Seurakunnat ovat keskeyttäneet kirkkohallituksen ohjeen mukaan kaiken kokoavan toiminnan maaliskuun puolivälissä. Toimintaa toteutetaan pääosin sähköisesti.

Seinäjoen seurakunnassa on keskeytetty kaikki päivä- ja perhekerhot, varhaisnuorisotyön ja nuorisotyön kokoavan toiminnan sekä diakonia- ja lähetystyön piirit. Vastaavasti esimerkiksi ruoka- ja asiointiavun tarve ovat kasvaneet. Myös keskusteluavun sekä perheneuvonnan ja sairaalasielunhoidon kasvavaan kysyntään varaudutaan.

Uusiin tehtäviin siirtymistä pyritään edesauttamaan seurakunnan sisäisellä työpaikkatorilla.

Viestintään panostuksia

Seinäjoen seurakunnan mukaan diakonia- ja sielunhoitotyön lisäksi myös viestinnän rooli toiminnassa on poikkeusolojen aikana kasvanut. Seinäjoen seurakunnan viestintäyksikköä on vahvistettu muun muassa videojumalanpalvelusten, radion musiikkihartauksien sekä ikäihmisten uutiskirjeen tuottajilla.

– Seurakunta ja seurakuntalaiset ovat yhdessä tehneet huikean digiloikan. Jumalanpalvelusten lisäksi verkkoon, radioon ja sosiaalisen median kanaviin on luotu lukuisia innovatiivisia palveluita muun muassa lapsille ja lapsiperheille, summaa viestintäjohtaja Kirsi Poltto.

Katso täältä maakuntasi koronavirustilanne ja uusimmat koronauutiset.

Lue seuraavaksi