1. yle.fi
  2. Uutiset

50 ihmisen surma-aikeista tuomittu mies suunnitteli iskua helsinkiläiseen aseliikkeeseen – perui valituksensa tuomiosta

Joukkosurmaa suunnitelleen miehen uusi tuomio törkeän ryöstön valmistelusta jäi voimaan, kun mies perui valituksensa.

rikokset
Helsingin hovioikeuden rakennus.
Miestä syytettiin ensin törkeästä henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta, mutta näyttö siihen ei riittänyt. Nella Nuora / Yle

Helsingin yliopistolle joukkosurmaa vuosina 2013–2014 suunnitellut ja siitä tuomittu vuonna 1990 syntynyt mies sai jälleen tuomion vakavasta rikoksesta.

Häntä syytettiin Helsingin käräjäoikeudessa törkeästä henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta, mutta lopulta tuomio tuli törkeän ryöstön valmistelusta.

Mies oli valittanut käräjäoikeuden tuomiosta Helsingin hovioikeuteen, mutta hän perui valituksensa. Käräjäoikeuden tuomio jäi siten voimaan.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen kymmenen kuukauden vankeuteen törkeän ryöstön valmistelun lisäksi huumausaineen käyttörikoksesta, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta.

Miehellä oli hallussaan Mora-puukko ja Subutex-tabletteja.

Jäi kiinni poliisin peiteoperaatiossa

Käräjäoikeuden syyttäjän mukaan mies oli laatinut yksityiskohtaisen suunnitelman helsinkiläiseen aseliikkeeseen menemisestä ja ainakin yhden aseliikkeen henkilöstöön kuuluvan henkilön tappamisesta tai ainakin törkeästä pahoinpitelemisestä.

Syytteen mukaan mies oli suunnitellut väkivallantekojen jälkeen liikkeen ryöstämistä ja sopinut suunnitelman toteuttamisesta toisen henkilön kanssa.

Suunnittelua mies teki Tor-verkon Sipulitori-sivustolla, jossa hän syyttäjän mukaan etsi tekijäkumppania. Hän oli myös vieraillut useita kertoja aseliikkeessä, jossa hänen käytöksensä oli pantu merkille epäilyttävänä.

Tor-verkossa miehen viestiin vastasi Keskusrikospoliisin peiteoperaatiossa ollut poliisi, jonka kanssa viestitellen mies ryhtyi suunnittelemaan rikosta.

Keskustelussa mainittiin syytteen mukaan muun muassa, että teossa käytettäisiin muutamaa teräasetta tai vastaavaa asetta, joilla henkilökunta voitaisiin tappaa tai joilla heitä voitaisiin vakavasti vahingoittaa. Mies oli suunnitellut myös sorkkaraudan ottamista mukaan tekoon.

Poliisi ja mies sopivat tapaavansa Omena-hotellin edessä, jossa mies otettiin kiinni.

Syyte törkeästä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta hylättiin

Mies kiisti syytteet rikoksen valmistelusta. Miehen mukaan viestittely johtui huumausaineiden, lääkkeiden ja alkoholin väärinkäytöstä.

Käräjäoikeus luopui syytteistä henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelun osalta, koska poliisin ja miehen viestittelystä jäi epäselväksi, mitä hotellilla tapaamisen jälkeen oli tarkoitus tehdä.

Miehen repusta takavarikoitiin Mora-puukko kiinnioton yhteydessä turvallisuustarkastuksessa.

Viestittelyssään mies oli puhunut aseliikkeen lähellä olevista julkisista tiloista, jonne voisi aseet saatuaan mennä tappamaan ihmisiä. Tapaaminen peitepoliisin kanssa oli kuitenkin niin myöhään illalla, että aseliikettä ei olisi voinut ryöstää silloin aseiden saamiseksi.

Tämän vuoksi käräjäoikeus katsoi, että yksityiskohtaista suunnitelmaa aseiden ryöstön jälkeen ei voitu näyttää. Siksi ensisijainen syyte hylättiin ja miehen katsottiin syyllistyneen törkeän ryöstön valmisteluun.

Syyttäjä ei valittanut ratkaisusta hovioikeuteen.

Aiemmin suunnitteli tappavansa 50 ihmistä

Aiemmin mies oli saanut Helsingin yliopistoiskun valmistelusta kolmen vuoden ja yhden kuukauden vankeustuomion. Tuomio pysyi hovioikeudessa, eikä korkein oikeus antanut miehelle valituslupaa.

Oikeuden mukaan miehellä oli tarkoituksena tappaa 50 ihmistä. Miehellä oli rikoskumppaninaan nainen, joka jätettiin tuomitsematta rangaistukseen syyntakeettomana.

Heidän hallustaan löytyi muun muassa varsijousi, käsirautoja, patruunoita, kaksi varusteliiviä, kaksi kaasunaamaria sekä erilaisia myrkkykaasun valmistukseen sopivia välineitä.

Lisää aiheesta:

Mies suunnitteli asekaupan väkivaltaista ryöstöä, haaveili "hieronnasta" ja haksahti peitepoliisiin haaviin – 10 kuukautta vankeutta

Helsingin yliopistolle iskua suunnitellut mies valmisteli aseliikkeen ryöstöä

Helsingin yliopistolle joukkosurmaa suunnitellut mies taas syytteeseen vakavan väkivaltarikoksen valmistelusta

Lue seuraavaksi