Liikemies Onni Sarmaste Ylelle: Viitteitä on, että minua epäillään – KRP epäilee törkeää petosta suojavälinekaupoissa

KRP on jäädyttänyt aiemmin liikemies Onni Sarmasteen varoja noin kahden miljoonan euron edestä.

Liikemies Onni Sarmaste on myynyt suojavarusteita Huoltovarmuuskeskukselle. Sarmasteen mukaan "on viitteitä", että häntä epäillään tutkinnassa. Kuva: Onni Sarmaste

Keskusrikospoliisi on aloittanut esitutkinnan Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) tekemistä suojavarustekaupoista.

Yle tavoitti torstaina iltapäivällä Huoltovarmuuskeskukselle suojavarusteita myyneen liikemies Onni Sarmasteen.

– Ei ole tiedossa, että epäilläänkö minua. Mutta viitteitä siihen suuntaan on, että minua epäillään, Onni Sarmaste sanoo Ylelle.

Poliisi teki muutaman päivän ajan esiselvitystä suojavarustekaupoista. Nyt KRP on päättänyt siis aloittaa varsinaisen rikostutkinnan.

Yle arvioi jo eilen, että on hyvin todennäköistä, että tutkinta alkaa.

KRP:n mukaan poliisi epäilee muun muassa törkeää petosta suojavälinekaupoissa. Muita tutkittavia rikosnimikkeitä poliisi ei tässä vaiheessa kerro.

– Tässä vaiheessa keskitymme turvaamaan varojen takaisin saamisen. Sitä auttaa merkittävällä tavalla se, että Rahanpesun selvittelykeskus on jo viime viikolla tehnyt jäädytyksiä Suomessa oleviin varoihin yli kahden miljoonan euron edestä, toteaa rikostarkastja Tomi Taskila Keskusrikospoliisin tiedotteessa.

Poliisi ei kerro, ketä tai keitä se epäilee rikoksista suojavälinekaupoissa.

Keskusrikospoliisi on kertonut aiemmin jäädyttäneensä liikemies Onni Sarmasteen varoja reilut kaksi miljoonaa.

Sarmaste sanoi torstaina Ylelle, että hän pitää rahojen jäädytystä "absurdina".

Tutkinta kohdistuu surullisen kuuluisiin suojavarustekauppoihin

Huoltovarmuuskeskus tilasi suojavarusteita liikemies Onni Sarmasteelta ja kauneusyrittäjä Tiina Jylhältä.

Huoltovarmuuskeskuksen hallituksen puheenjohtaja Ilona Lundström on kertonut aiemmin julkisuudessa, että Huoltovarmuuskeskus on maksanut noin viisi miljoonaa euroa Sarmasteen yritykselle ja noin 2,6 miljoonaa Jylhän yrityksen tilille.

Rahat eivät kuitenkaan koskaan päätyneet Jylhän tilille, kun virolainen pankki jäädytti ne.

Liikemies Onni Sarmaste ja Huoltovarmuuskeskus ovat eri mieltä siitä, millaisia suojavarusteita Huoltovarmuuskeskus on tilannut Sarmasteelta.

– Olen toimittanut kirurgisia maskeja reilut kaksi miljoonaa kappaletta Huoltovarmuuskeskukselle. Ne olivat alun perin tarkoitettu sairaalakäyntejä tai kotihoitoa varten, eikä sairaiden ihmisten hoitoon. Näitä suojia ei ole tarkoitettu alun perinkään filtteröimään viruksia ilmasta, sanoo Sarmaste.

Huoltovarmuuskeskuksen hallituksen puheenjohtaja Ilona Lundström on todennut aiemmin julkisuudessa, että "suojaimet on tässä vaiheessa tilattu ensisijaisesti sairaalakäyttöön".

Toimitusjohtaja sai lähteä maskikauppojen takia

Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson sanoi tiistaina tiedotustilaisuudessa, että selvityksen perusteella julkisuudessa olleissa kauppatoimissa on jätetty ”laajasti noudattamatta” HVK:n taloussääntöä, työjärjestystä ja normaaleja hankintaprosesseja.

Suojakauppasotkujen jälkeen Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema joutui eroamaan.

Huoltovarmuuskeskus on myös hyllyttänyt kaksi johtoryhmänsä jäsentä.

Poliisi kiinnostunee Sarmasteen luksusautoista

Seiska uutisoi toissapäivänä (siirryt toiseen palveluun), että liikemies Sarmaste osti heti suojavarustekauppojen jälkeen kaksi luksusautoa Bentleyn ja Porschen.

On hyvin todennäköistä, että poliisia kiinnostaa kovasti tutkinnassaan Sarmasteen luksusautot. Poliisi voi vaatia niitä vakuustakavarikkoon.

Huoltovarmuuskeskus maksoi Sarmasteelle siis viisi miljonaa euroa. Poliisi ei kuitenkaan ehtinyt saada koko summaa jäädytetyksi, vaan KRP:n jäädyttämänä on tällä hetkellä reilut 2 miljoonaa euroa.

Yhteensä Huoltovarmuuskeskuksen Jylhälle ja Sarmasteelle maksamia varoja on jäädytettynä useita miljoonia euroja.

KRP toteaa tiedotteessaan, ettei se kommentoi "mahdollisia kansainvälisiä toimenpiteitä".

Lue lisää: