1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. etätyö

Millaiset rutiinit sinulla on etätyöpäivän starttaamisessa ja lopettamisessa? Lue 10 asiantuntijan vinkkiä

Kahvitauot, aamukävelyt ja herätyskellot kannattaa ottaa käyttöön, neuvoo asiantuntija. Kerro kommentteihin omat etätyörutiinisi.

etätyö
Susanne Ojaniemi opettaa luokkaansa etäyhteyden välityksellä.
Etätyö sujuu monin tavoin.Jarkko Riikonen / Yle

Koronapandemian myötä monella työpaikalla on siirrytty etätöihin. Tai tarkemmin sanottuna kodeissa on aloitettu etätyöt ja etäkoulut.

Osalle työpäivän alku on helppoa, toiset kaipaavat siirtymää töihin.

Twiittejä juttuun

Monelle myös töiden lopettaminen ja taukojen pitäminen ovat vaikeita: selkeää eroa vapaan ja työn välillä ei ole. Tämän jutun kuvat ovat vastauksia kysymykseen etätyörutiineista. Ne on kerätty Twitterissä.

Etätyön asiantuntija Ulla Vilkman sanoo, että ihmiset ovat rytmiltään erilaisia, toiset käynnistyvät aamuisin hitaammin. Vilkman on kirjoittanut etätyöstä kirjoja, kuten vastikään julkaistun Etätyö ulkomailla -teoksen.

– Jos ei ole tottunut etätöitä tekemään, ei ole tapoja ja rutiineja siihen, miten ryhtyä tekemään töitä, sanoo Ulla Vilkman.

Osa ihmisistä ei halua tehdä etätöitä juuri siksi, että rajaa töiden ja vapaan välillä on vaikea ylläpitää. Nyt on kuitenkin pakko.

twiittejä juttuun

Ulla Vilkmanin neuvot etätyön sujuvuuteen ovat nämä:

  • Tee normaalit aamutoimet, joita teet arkenakin.
  • Tee työmatka ”etänä”, esimerkiksi 15 minuutin kävely ennen työpäivän aloittamista.
  • Herätä keho ensin venyttelyllä, punnerruksilla, kyykyillä tai mikä sopii itsellesi.
  • Tee suunnitelma työpäivälle: katso kalenterista palaverit ja listaa 1–3 päivän tärkeintä tehtävää.
  • Sovi työkavereiden kanssa yhteiset vartin etäaamukahvit.
  • Aloita päivä itsellesi mieluisilla tehtävillä kahvikupin ääressä.
  • Aloituksen jälkeen siirry koneen kanssa paikkaan, jossa voit istua ryhdikkäästi.
  • Kokeile päivän aloitusta seisten, käytä seisomapöytänä vaikka silityslautaa tai pinoa pöydän päälle kirjoja tai laatikoita.
  • Laita herätys tunnin päähän, keskity työhön täysin se aika ja poistu sen jälkeen koneen äärestä pariksi minuutiksi ennen kuin jatkat.
  • Soita tärkeät asiat puhelimella.
Twiittejä juttuun

Töistä irtautuminen vaikeampaa kuin töiden aloittaminen

Useammilla ihmisillä suurempi ongelma on töistä irtautuminen kuin töiden aloittaminen.

twiitti

– Töistä irtautumiseen pätee sama kuin päivän aloittamiseen. Kun olet tehnyt suunnitelman työpäivälle ja päivän oleelliset tehtävät tehtyä, voi todeta itselleen, että ne on tehty. Toisaalta harvalla nykyään työ tekemällä loppuu, Ulla Vilkman sanoo.

Hänen mukaansa tärkeää on päättää päivän alussa, monelta työpäivä loppuu. Kannattaa esimerkiksi panna herätys soimaan ja todeta, että työpäivä on silloin ohi kun kello soi, olivat työt kesken tai eivät.

twiittiä juttuun

– Kannattaa tehdä jokin siirtymä myös työstä vapaa-ajalle. Se voi olla kävely, lasten kanssa pallon potkiminen tai jokin fyysinen siirtyminen tai tekeminen, joka saa aivot irrottautumaan töistä. Muuten työt jäävät pyörimään päähän.

Osin kyse on itsekurista, osin toimivista rutiineista, Vilkman muistuttaa.

– Olen huomannut omalla kohdallani, että olen sopinut jonkun kanssa, että lähden työpäivän päätteeksi ulos tai ryhdyn vaikka tekemään ruokaa.

Jos työtä tekee läppärillä, laite kannattaa panna kiinni.

twiitti juttuun

Miten sinä saat työpäiväsi käyntiin ja lopetettua? Kerro kommentteihin omat rutiinisi.

Mitä jos homma ei suju? Tut­ki­jat listasivat 123 tek­niik­kaa mo­ti­vaa­tion ja käyt­täy­ty­mi­sen it­se­sää­te­lyyn

Yksi kokoustaa shortseissa ja kauluspaidassa, toinen innostui leipomaan suurperheen mitoilla – näin sujuu kansanedustajien etätyöarki

Lue seuraavaksi