Oulun kauppakamari: ravintolapalveluiden ja anniskelun arvonlisäkantaa alennettava väliaikaisesti

Arvonlisäveroksi esitetään kymmentä prosenttia talouden elpymisen alkaessa. Syynä on suljettujen ravintoloiden ahdinko.

ravitsemisliikkeet
Suljettu ravintola-alue Espoon Tapiolassa.
Koronaviruksen ehkäisytoimet ovat rokottaneet ravintoloiden liikevaihtoa rajusti. Kuvituskuva.Henrietta Hassinen / Yle

Oulun kauppakamari esittää arvonlisäveron alennuksia koronasuluista kärsivälle matkailu- ja ravintola-alalle lähitulevaisuudessa.

Kauppakamarin mukaan ravintolapalveluiden ja anniskelun arvonlisävero pitäisi laskea väliaikaisesti kymmeneen prosenttiin, kun nyt veroasteet ovat 14 ja 24 prosenttia.

Veronalennus tulisi kohdistaa aikaan, jolloin koronakriisi on ohi ja taloutta elvytetään.

Maan hallitus on päättänyt ravintoloiden sulkemisesta toukokuun loppuun asti. Oulun kauppakamarin mukaan lähes kokonaan loppunut myynti pitäisi kompensoida ravintaloalan yrityksille paitsi koronakriisin aikana myös yritysten aloittaessa paluuta normiarkeen.

Oulun kauppakamari arvioi tiedotteessaan, että arvonlisäkantojen alentaminen kymmeneen prosenttiin lisäisi alan työllisyyttä, parantaisi kotimaisen matkailu- ja ravintola-alan hintakilpailukykyä, lisäisi kotimaista tuotantoa sekä vauhdittaisi yksityistä kulutusta.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)