Tampereen kaupunki aikoo käynnistää laajat yt-neuvottelut koronan takia

Asia on tänään esillä kaupunginhallituksessa.

Tampere
Lauri Lyly
Tampereen pormestari Lauri Lyly kertoi yt-neuvotteluista maanantaina. Jyrki Lyytikkä / Yle

Tampereen kaupunki aikoo käynnistää isot yt-neuvottelut.

Neuvottelut koskevat sivistyspalvelujen ja Tampereen kaupunkiliikenteen henkilöstöä sekä mahdollisesti muita henkilöitä, joiden työ on vähentynyt koronavirustilanteen johdosta.

Tampereen kaupunki valmistautuu siihen, että valtakunnallinen poikkeustilanne jatkuu pitkään.

Asia tuli tänään ylimääräisenä maanantaina kaupunginhallituksen listalle. (siirryt toiseen palveluun) Kaupunginhallitus päättää maanantaina yt-neuvottelujen aloittamisesta.

Koronavirusepidemiasta johtuvat poikkeusolot ovat Tampereellakin lisänneet sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvetta, mutta vähentäneet merkittävästi monien muiden kaupungin palvelujen kysyntää.

Työ on vähentynyt kaupungin henkilöstöyksikön selvityksen mukaan Tampereella yli 1 100 henkilöltä. Muuta työtä on järjestynyt näistä noin 460 henkilölle sosiaali- ja terveyspalveluihin ja perusopetuksen ruokajakeluun. Tämän selvityksen perusteella yt-neuvottelut koskisivat satoja ihmisiä, mutta kaupunki ei ole vielä ilmoittanut vähennystarvetta.

Työn vähentymiseen on reagoitu ensisijaisesti tähän asti Tampereella tarjoamalla muuta työtä omassa yksikössä tai muualla kaupunkiorganisaatiossa. Lisäksi on sovittu palkattomien vapaiden pitämisestä tai hyödynnetty vuosilomasuunnittelua.

Tampereen kaupunki vetoaa yt-neuvotteluissa nyt siihen, että työsopimuslain mukaan palkanmaksu voidaan keskeyttää 14 päivän jälkeen, mikäli työnteolle on tullut ennalta arvaamaton este.

Mahdollisten toimenpiteiden tarkemmasta kohdentumisesta ja kestosta ei ole vielä tässä vaiheessa tietoa. Mahdolliset lomautukset kestävät kuitenkin enintään 90 päivää.

Pirkanmaalla suurin osa kunnista on jo ilmoittanut yt-neuvotteluista. Lempäälä päättää myös maanantaina yt-neuvottelujen aloittamisesta.

Aiemmin myös kaupungin yhtiössä lomautuksia

Aiemmin Tampereen kaupungilla on ollut yt-neuvottelut yhtiössään. Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin omistamassa ateria- ja siivousyhtiö Pirkanmaan Voimia Oy:ssä työt ovat vähentyneet rajusti, kun oppilaitoksia ja niiden ravintoloita on suljettu koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Pirkanmaan Voimia lomauttaa noin 350 henkilöä. Näissä yhteistoimintaneuvotteluissa sovittiin myös työjärjestelyistä ja muista säästötoimenpiteistä. Nämä yt-neuvottelut koskivat 600 henkilöä.