1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. pelastuslaitokset

Ambulanssit ja paloautot seisovat tavallista enemmän tallissa korona-aikana – "Kunpa ei jäisi soittamatta hätätilanteessa"

Pelastuslaitoksen tehtävät ovat vähentyneet viimeisen neljän viikon aikana lähes kolmanneksen verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.

pelastuslaitokset
Paloauto Etelä-Savon pelastuslaitoksen pihassa.
Etelä-Savon pelastuslaitoksella oli esimerkiksi viime viikolla jopa 40 prosenttia vähemmän tehtäviä kuin tavallisena arkiviikkona. Kuvituskuva.Esa Huuhko / Yle

Palokuntien ja ensihoidon hälytystehtävien määrä on vähentynyt huomattavasti Etelä-Savossa koronapandemian aikana.

Etelä-Savon pelastuslaitoksella oli esimerkiksi viime viikolla jopa 40 prosenttia vähemmän tehtäviä kuin tavallisena arkiviikkona. Jos verrataan kulunutta neljän viikon ajanjaksoa viime vuoden vastaavaan aikaan, tehtäviä on ollut 30,5 prosenttia vähemmän.

– Luvuissa näkyy erityisesti se, että työpaikat ovat hiljentyneet ja automaattisia palohälytyksiä tulee vähemmän, kertoo pelastuspäällikkö Tuomo Halmeslahti Etelä-Savon pelastuslaitokselta.

Pelastuspäällikköä ilahduttaa, että lisääntynyt kotona työskentely ja etäkoulunkäynti on sen sijaan hoidettu ilman suurempia tulipalonalkuja.

Sote-kuntayhtymä Essoten ensihoitopäällikkö Marko Pylkkänen kertoo, että ensihoidon hälytysmäärä on tammi-maaliskuussa vähentynyt noin 10 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

– Kunpa ei jäisi soittamatta hätätilanteessa. Toivon ja uskon että ihmiset soittavat äkillisissä sairastumisissa ja loukkaantumisissa hätäkeskukseen kuten ennenkin. Hätäkeskus neuvoo kyllä ja opastaa sekä tekee riskinarvion, tarvitaanko paikalle ambulanssi, Pylkkänen sanoo.

Sekä pelastuslaitoksen että ensihoidon työntekijöitä on ohjeistettu suojautumaan tehtävissään asianmukaisesti tartuntojen ehkäisemiseksi.

– Numeroon 112 voi soittaa kuten ennenkin ja apua annetaan kuten aina, sanoo pelastuspäällikkö Halmeslahti.

Käytössä on myös päivystysapunumero 116 117.

– Siihen tulee soittaa muissa kuin hätä- ja kiiretilanteissa. Päivystysapu on sairaanhoitopiirien järjestämä sosiaali- ja terveydenhuollon neuvonta- ja ohjauspalvelu, toteaa ensihoitopäällikkö Pylkkänen.

Lue seuraavaksi