Mehiläisten tanssin uusissa tutkimuksissa löytyi murteita ja viestejä lempikukista

Tutkijat selvittivät muun muassa sitä, miten tarhamehiläiset ja villit mesipistiäiset sekä auttavat mansikanviljelijöitä että saavat siitä hyödyn maailmassa, jossa pölyttäjähyönteiset ovat vähentyneet uhkaavasti.

mehiläiset
Mehiläisiä pesän kennon päällä yhden  mehiläisen ympärillä.
Pesään palannut mehiläinen saa muiden huomion ryhtyessään kertomaan, mistä on löytänyt rutkasti mettä ja siitepölyä.Scott Camazine / Alamy / AOP

Mehiläiset kertovat pesäkumppaneilleen tanssien, mistä ilmansuunnasta ja kuinka kaukaa ne ovat löytäneet antoisan ruoka-apajan. Kolme tuoretta tutkimusta kertoo uutta mehiläisten ainutlaatuisesta viestintätavasta.

Yksi tutkimuksista todistaa, että lajien tanssin kielessä on omia murteita, vaikka mehiläisten on aiemmin (siirryt toiseen palveluun) todettu ymmärtävän muidenkin kuin lajikumppaniensa tanssia.

Toisessa tutkimuksessa löydettiin tarhamehiläisen lempimaku, tai ainakin yksi niistä: mansikankukka.

Kolmannessa tutkimuksessa puolestaan seurattiin lasipesissä pyörähdeltyjä tansseja sen selvittämiseksi, auttaako niistä saatu tieto mehiläiskantoja Yhdysvaltain Keskilännessä, jonne kaavaillaan uusvanhoja preeria-alueita.

Mehiläispesän muut työläiset seuraavat tarkkoina lennolta palanneeen toverinsa kahdeksikon muotoisia tanssikuvioita. Asennoillaan, väristelyllään ja kiepautustensa kestolla mehiläinen kertoo löytöpaikan suunnan suhteessa Aurinkoon sekä lentämänsä matkan pituuden.

Mehiläisten tanssin syyn 1940-luvulla selvittänyt itävaltaltalaistutkija Karl von Frisch sai tutkimuksistaan Nobelin-palkinnon vuonna 1973. Hän arveli myös, että tanssissa on murteita. Sitä epäiltiin pitkään, mutta uusimmat tutkimustulokset osoittavat hänen olleen oikeassa.

Saksalaisen Würzburgin Julius-Maximilians-yliopiston (siirryt toiseen palveluun) ja intialaisen biologian tutkimuskeskuksen NCBS:n tutkimuksessa selvitettiin kolmen mehiläislajin viestintää Etelä-Intiassa tehdyissä kokeissa.

Lajit ovat Suomessakin tavallisen tarhamehiläisen aasialaisia sukulaisia. Etelä-Intia valikoitui tutkimuspaikaksi, koska kolme lajia elävät siellä lähekkäin, kertoo tutkimusartikkelin pääkirjoittaja Patrick Kohl.

Vaikka ruoka-apajat ovat samat, lajien lentomatkoissa on eroa. Yhden lentosäde yltää enimmillään kilometriin pesästä, toisen kahteen ja puoleen kilometriin ja kolmannen vielä puoli kilometriä kauemmaksi.

Kolme rinnakkaista kuvaa mehiläisistä kukissa.
Kokeisiin osallistuneet mehiläiset olivat lajeiltaan Apis cerana, Apis florea ja Apis dorsata.Patrick Kohl ja Fabienne Maihoff

Kokeet vahvistivat, että vaikka kaikki lajit tanssivat sitä pitempään, mitä kauempana ravinnon lähde sijaitsee, keston muutoksissa on lajien välisiä eroja – murteita, kuten tutkijat kuvailevat.

Pitkää lentomatkaa kuvaava tanssi on lyhyempi kuin sen pitäisi matemaattisesti olla. Tutkijoiden mukaan syy on looginen: pesän ahtaalla tanssilattialla muiden mehiläisten olisi hyvin vaikea pysyä perillä kovin pitkästä esityksestä.

Kun tuloksia verrattiin aiempiin tutkimuksiin yksittäisistä mehiläislajeista, lentosäteen pituuden vaikutus löytyi myös Englannille, Botswanalle ja Japanille kotoperäisten lajien tanssista.

Kohlin mukaan tulokset osoittavat, millaisia evoluution hienosäätöjä ympäristöön sopeutuminen voi tarkoittaa eläinten monimutkaisissa käyttäytymismalleissa.

Saksalais-intialainen murretutkimus on luettavissa vapaasti Proceedings of the Royal Society B (siirryt toiseen palveluun)-tiedelehdestä. PLOS ONE (siirryt toiseen palveluun) -tiedelehdestä puolestaan voi lukea Minnesotan yliopiston tutkimuksen, jolla etsittiin mehiläisiä hyödyttävää tietoa maankäytön suunnittelijoille.

Kasvien pölyttämisen kannalta elintärkeät mehiläiskannat ovat romahtaneet monin paikoin Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Muualta tutkimuksia mehiläisten ja varsinkin villien pölyttäjien tai ylipäätään hyönteisten kannoista on niukasti, jos ollenkaan.

Uunituoreessa saksalaisessa meta-analyysissa tultiin 166 tutkimuksen perusteella siihen tulokseen, että maalla pesivät hyönteiset ovat vähentyneet viime vuosikymmeninä keskimäärin prosentin vuosivauhtia, paikoin huomattavasti enemmän. Vain vesihyönteiset ovat lisääntyneet. Analyysi on julkaistu Science (siirryt toiseen palveluun)-lehdessä.

Mehiläinen meripihkakappaleen sisällä.
Tämäkin on uusinta mehiläistutkimusta: Myanmarista löydetyllä fossiililla on ikää sata miljoonaa vuotta. Yhdessä varhaisen mehiläisen kanssa pihkaan tarttui myös useiden kukkakasvien siitepölyä sekä loinen. Oregonin osavaltioyliopiston tutkijat totesivat, että sama loislaji elää mehiläisissä edelleen.George Poinar Jr. / OSU

Yksi syy mehiläisten vähenemiseen on se, miten ihminen on vaikuttanut mehiläisille tärkeisiin kasveihin.

Yhdysvaltain Keskilännen pohjoisosa, jossa Minnesotan osavaltio sijaitsee, oli ennen eurooppalaisasutusta preeriaa, leutoa ruohoaroa, jolla vaelsivat biisonit. Nyt preeriaa on jäljellä enää alle kaksi prosenttia.

Monet maanomistajat ovat alkaneet suunnitella preeria-alueiden palauttamista. Yksi pääsyistä on pyrkimys elvyttää pölyttäjäkantoja.

Preerian kotoperäiset pölyttäjät elelevät pääosin erakkoina maakoloissa. Euroopasta kotoutuneiden mehiläisten elämäntyyli on erilainen. Minnesotan yliopiston tutkijat halusivat selvittää, miten muutos viljelymaasta preeriaksi tulisi toteuttaa niillekin parhaalla tavalla.

Mehiläinen keltaisessa kukassa ruohikkoisessa maisemassa.
Sukulaisia valtameren takaa. Tämä keltamaitteessa vieraileva mehiläinen kuvattiin Englannissa. Keltamaite on myös Minnesotan tarhamehiläisten suosikkilistalla. Nick Upton / Alamy / AOP

Kahdelle jo preeriaksi palautetulle laajalle alueelle sijoitettiin kaksi tarhamehiläisyhdyskuntaa. Pesät tehtiin lasista, jotta tutkijat pystyivät helposti näkemään tanssit.

Niitä tallentui kolmen vuoden aikana 1 528. Useimpien viesti oli, että paikka, jonne kannatti suunnata, sijaitsi keinopreerian ulkopuolella.

Tällaisia tansseja mehiläiset pyörähtelivät ennen muuta kesän alussa. Syksyä kohden tansseissa alkoivat painottua preerian kukat. Tutkijat arvelevat, että mehiläisillä oli kiire valmistautua talven tuloon, joten aikaa ei enää haluttu käyttää pitkiin lentoihin.

Siitepölynäytteistä selvitettiin, mitä kukkia mehiläiset erityisesti pitivät tanssin arvoisina. Joukosta löytyi seitsemän preerialle tyypillistä kasvia, muun muassa sekä valkoinen että punainen preeria-apila.

Kolme mehiläisiä eniten tanssittanutta kasvia eivät kuitenkaan ole alueen alkuperäistä kasvillisuutta, vaan Euroopasta ihmisten mukana tulleet valkoapila, rohtomesikkä ja keltamaite. Niitä kasvaa enimmäkseen muualla kuin uusvanhoilla preeria-alueilla.

Tutkijat tulivat siihen tulokseen, ettei preeriakasvillisuuden palauttaminen tarkoita mehiläisille erityistä hyvää touko-, kesä- tai heinäkuussa, mutta loppukesällä tilanne voi olla olennaisesti toinen. Siksi alueille tulisi kylvää sekaisin preerioiden kotoperäisiä ja muita kasveja.

Koska pienet kukkapläntit eivät innosta mehiläistä tanssiin, jatkotutkimuksissa aiotaan istuttaa kontrolloituja koealueita ja seurata niiden koon ja kasvien tiheyden vaikutusta mehiläisten viestintään.

Mansikoita kukassa, takana rapsipelto.
Saksalainen rapsipelto hehkuu keltaisena, mutta suurin osa pölyttäjälajeista suosii sittenkin mansikkamaata. Svenja Bänsch / Göttingenin yliopisto

Saksalais-brittiläisessä tutkimuksessa mehiläisten tanssista haettiin vastauksia siihen, miten pölyttäjillä ja viljelijöillä on parhaiten hyötyä toisistaan.

Göttingenin Karl-August-yliopiston (siirryt toiseen palveluun) tutkijat perustivat pieniä mehiläisyhdyskuntia mansikkaviljelmien viereen. Alueella on myös laajoja rapsipeltoja.

He videoivat mehiläisten tanssia, ottivat näytteitä mehiläisten keräämästä siitepölystä ja laskivat niin tarhamehiläisten kuin villien mehiläisten ja kimalaisten määriä pelloilla.

Tanssivalta lajitoverilta saatu tieto mansikankukista sai tarhamehiläiset ohittamaan rapsipellon, niin houkutteleva mesikasvi kuin rapsi pölyttäjille onkin. Vain silloin, kun pelto lainehti keltaisimmillaan, se päihitti mansikkapellon.

Villeille lajeille mansikkapelto pysyi silloinkin ykkösenä.

Tulokset osoittavat, että pienten tarhamehiläisyhdyskuntien lisäksi myös villejä mesipistiäisiä suosivalla ympäristönhoidolla on merkitystä avomaalla kasvatettujen mansikoiden pölyttämisessä, sanoo agroekologian professori Teja Tcharntke.

Tutkimus on julkaistu Agriculture, Ecosystems & Environment (siirryt toiseen palveluun) -lehdessä.

Lue myös:

Pelasta pörriäinen -kampanja Yle Luonnon sivulla ja Areenassa. Sinäkin voit auttaa pölyttäjiä omalla pihallasi tai parvekkeellasi.

Kevään pörriäiset ovat elämän merkki – Ilman pölyttäjiä ei tule ruokaa myöskään ihmiselle

Pölyttäjien määrä on romahtanut – ja siitä voi tulla ihmiskunnan kohtalonkysymys