Raakaöljyn hinta romahti USA:ssa – painui negatiiviseksi ensimmäistä kertaa koskaan

Koronaviruspandemian seurauksena öljyn kysyntä on vähentynyt rajusti.

Öljyn hinta
Öljyntuotantolaitteita lumisessa maisemassa.
Yhdysvaltojen liuskeöljyteollisuus on joutunut kevään aikana vaikeuksiin, kun alhaiset hinnat eivät riitä kattamaan yhtiöiden kustannuksia. Alexei Andronov / AOP

Yhdysvaltojen WTI-viitelaadun raakaöljyn hinta romahti maanantaina jyrkästi, kun huolet varastokapasiteetin loppumisesta Yhdysvalloissa voimistuivat.

Maanantai-iltana WTI-laadun öljyn hinta painui negatiiviseksi ensimmäistä kertaa historiassa. Vielä varhain maanantaina hinta pyöri 15 dollarin hujakoilla.

Yhdysvaltojen liuskeöljyteollisuus on joutunut kevään aikana vaikeuksiin, kun alhaiset hinnat eivät riitä kattamaan yhtiöiden kustannuksia.

Koronaviruspandemian seurauksena öljyn kysyntä on vähentynyt rajusti, mikä on vetänyt öljyn hinnan luisuun. Saudi-Arabian johtama Opec-järjestö ja Venäjä sopivat aiemmin huhtikuussa leikkaavansa tuotantoaan, mutta toimet eivät ole pysäyttäneet öljyn hinnan laskua.

Pohjanmeren Brent-viitelaadun öljy maksoi maanantai-iltana noin 26 dollaria tynnyriltä, eli hintapudotus koski ennen muuta Yhdysvaltojen WTI-laadun öljyä.

Sukellus veti pörssikurssit alamäkeen

Öljyn hinnan ennennäkemätön syöksy Yhdysvalloissa sai myös osakekurssit laskuun maanantaina.

Wall Streetillä Dow Jones -indeksi putosi maanantaina 2,4 prosenttia. S&P 500 putosi 1,8 prosenttia ja teknologiapainotteinen Nasdaq 1,0 prosenttia.

Pörssikurssit Yhdysvalloissa olivat nousseet kahden edellisen viikon ajan sukellettuaan maaliskuussa rajusti.

Hinta on laskenut jo pidempään

Öljyn maailmanmarkkinoilla oli ylitarjontaa jo ennen koronaviruksen aiheuttamia tiukkoja rajoitustoimia, sillä johtavat öljymaat Saudi-Arabia ja Venäjä olivat ajautuneet hintasotaan, kun ne eivät päässeet sopuun tuotannon leikkauksista. Aiemmin tässä kuussa öljyntuottajamaiden Opec-järjestön maat ja muutamat muut öljymaat pääsivät sopuun tuotannon supistamisesta, mutta se ei ole pysäyttänyt hinnan laskua.

Öljyfutuurimarkkinoilla on kuitenkin luottamusta siihen, että maailmantalous alkaa elpyä tulevina kuukausina. Esimerkiksi WTI-laadun heinäkuun futuurihinta oli maanantaina yli 26 dollaria.

Pohjanmeren Brent-viitelaadun öljy maksoi maanantai-iltana noin 26 dollaria tynnyriltä, joten hintapudotus on koskenut enimmäkseen Yhdysvaltojen WTI-laadun öljyä.

Trump: Yhdysvallat aikoo täydentää strategisia öljyreservejään

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi hallintonsa hyödyntävän ennätysalhaisen öljyn hinnan täydentämällä maan strategisia öljyreservejä. Trump kertoi maanantaina paikallista aikaa tiedotustilaisuudessaan, että valtio aikoo ostaa jopa 75 miljoonaa tynnyriä öljyä.

Yhdysvaltojen öljyreservissä on tällä hetkellä 635 miljoonaa tynnyriä, kun yläraja on 713,5 miljoonaa tynnyriä. Trump aikoo siis täyttää varastot käytännössä kokonaan.

Reservit sijaitsevat maan alla neljässä paikassa Texasin ja Louisianan osavaltioissa. Niitä on tarkoitus hyödyntää hätätapauksissa.

Lue lisää:

Pandemia iski myös öljymarkkinoille: Sekoitti Venäjän ja Saudi-Arabian hintasodan kortit