Sarjakuvantekijä piirtää koronapäiväkirjaa vessapaperille – tarinaa syntyy, vaikka paperi meinaa revetä välillä piirtäjän käsiin

Huumori on iisalmelaiselle Petteri Tikkaselle keino vapauttaa koronaviruksesta johtuvia pelkoja.

Petteri Tikkanen (Kirjailija)
Petteri Tikkanen näyttää piirtämäänsä kuvaa kameralle. Kuvassa hahmo istuu rappusilla ja on puhaltanut koronaviruksen muotoisen saippuakuplan.
Iisalmelaisen sarjakuvataiteilijan Petteri Tikkasen piirroshahmo päiväkirjassa on alter ego Black Peider.Marianne Mattila / Yle

Sarjakuvan hahmo istuu rappusilla ja puhaltaa ilmaan koronaviruksen muotoisen saippuakuplan. Voisiko koronasta päästä eroon näin helposti?

Kuva on piirretty vessapaperin arkille ja se on osa iisalmelaisen sarjakuvataiteilijan Petteri Tikkasen korona-ajan vessapaperipäiväkirjaa.

Ensin Tikkanen alkoi piirtää Puupäähattu 2020 -sarjakuvaa juhlistaakseen hänelle tammikuussa myönnettyä palkintoa.

Idea kuitenkin vaihtui vessapaperipäiväkirjaksi, kun hän huomasi, kuinka koronaviruspandemian vuoksi vessapaperia hamstraaville naljailtiin avoimesti somessa.

Vessapaperi miellytti Tikkasta myös siksi, että ajatuksessa on mukana lempeää dystopiaa. Aivan kuin muuta materiaalia ei olisi enää saatavilla.

– Kun kaikki muu on mennyt, niin vessapaperi antaa turvaa, Tikkanen naurahtaa.

Huumorin kautta voi vapauttaa pelkoja

Tarinaa päiväkirjasarjakuvaan syntyy joka päivä yhden wc-paperiarkin verran. Kolmen päivän välein Tikkanen julkaisee kolmen arkin stripin Black Peider -hahmonsa Facebook-sivulla.

Jokainen arkki kertoo, millaisia ajatuksia ja tunteita “kotona kökkiminen” saa aikaan.

Petteri Tikkanen katsoo kameraan vanhan metallisen sängynpohjan läpi.
Tikkanen haluaa kertoa päiväkirjassa pieniä arjen huomioita poikkeuksellisen ajan kotioloista.Marianne Mattila / Yle

Esimerkiksi ensimmäisinä poikkeusajan öinä Tikkanen nukkui huonosti.

Yöllä pelot nousivat pintaan ja hän näki painajaisia. Ajatus siitä, että koronaviruksen aiheuttama tauti vaikeuttaa hengittämistä ahdisti.

– Ajattelin, että kerron näitä ikäviäkin asioita, mutta kuitenkin huumorin kautta. Se vähän vapauttaa pelkoja, Tikkanen kertoo.

Sarjakuvan pääosassa on taiteilijan alter ego

Vaikka Tikkanen kertoo sarjakuvassa pieniä siivuja omasta elämästään on pääosassa hänen alter egonsa eli vapaapainija Black Peider. Hahmon kautta Tikkanen kertoo miehenä olemisesta. Black Peider on enemmän esiintyvä taiteilija kuin sarjakuvahahmo, mutta heijastaa luontevasti sarjakuvissa tätä epätavallista aikaa.

– Black Peiderin kautta leikittelen ajatuksella, mitä sankaruus on, Tikkanen kertoo.

Hahmon kautta Tikkanen käy läpi miehisyyden herkkiä ja vähemmän herkkiä hetkiä.

Black Peider voi siis kertoa nukahtaneensa yöllisellä vessakäynnillä pöntölle ja heränneensä omaan pieruääneen.

Ja Black Peider voi myös kertoa unesta, jossa painaa päänsä edesmenneen äidin rinnalle ja ymmärtää, ettei voi tuntea sitä lämpöä enää koskaan.

"Taiteen alttarille voi uhrata vaikka rullallisen paperia"

Tikkasen päiväkirja ilmestyy tulevaisuudessa osana Black Peider TEE -sarjakuvakirjaa.

Taiteilija julkaisisi koronapäiväkirjan myös mielellään vessapaperirullana. Sitä voisi lukea arkki kerrallaan ja arkit voisi halutessaan vaikka käyttää samantien.

–Tai sitten hamstrata isomman erän vastaisen varalle, Tikkanen sanoo.

Petteri Tikkanen suoristaa vessapaperirullalle piirrettyä sarjakuvaa pöydän ääressä terassilla.
Tikkanen asettelee varovasti paperia terassin pöydälle. Arkkeja on korjattu paikoin maalarinteipillä.Marianne Mattila / Yle

Sen Tikkanen on huomannut, että vessapaperi ei ole kovin kestävä materiaali. Rullaa, jolle hän piirtää, on joutunut vahvistamaan paikoin maalarinteipillä.

– Rehellisesti sanottuna vessapaperille piirtäminen on kuin kiipeäisi takapuoli edellä mäntyyn. Paperi repeytyy ja rikkoutuu herkästi, Tikkanen kertoo.

Tekeminen ei ole helppoa, mutta on kuitenkin sen arvoista.

– Taiteen alttarille voi uhrata vaikka rullallisen paperia, hän naureskelee.

Katso Areenasta:

Petteri Tikkanen oli mukana torstaina 23.4. Yle Olohuoneen Runoraadissa.

Lisätty 26.4. klo 9.08 linkki Areenaan.