1. yle.fi
  2. Uutiset

Earth Dayta on vietetty jo 50 vuotta – päivä on laittanut vauhtia ympäristölakeihin ja yhdistänyt ihmisiä ympäri maailmaa ympäristönsuojeluun

Luonnonsuojelun moderni historia alkoi kuohuvalla 1960-luvulla. Tänään keskiviikkona vietetään 50:ttä Earth Daytä.

Earth Day
Earth Day on jo 50 vuotta innostanut suojelemaan maapalloa
Earth Day on jo 50 vuotta innostanut suojelemaan maapalloa

Maan päivä eli Earth Day viettää tänään keskiviikkona 50-vuotispäiväänsä. Koronapandemian takia asetettujen rajoitusten vuoksi tapahtuma joutuu kuitenkin muuttamaan muotoaan, kun esimerkiksi marssit tai ryhmätapaamiset eivät monissakaan maissa ole sallittuja.

Vuosipäivän ympärille virittynyt Earth Day -verkosto pyrkii kiinnittämään tänä vuonna ympäristöasioihin huomiota erilaisilla verkkotapahtumilla ja mobiilisovelluksilla. Verkoston mukaan tarkoitus on näyttää, että ilmastonmuutoksen torjumiseen voi osallistua vähäpäästöisesti matkustamattta minnekään.

– Ihmiset voivat kokoontua keskustelemaan, jakamaan ajatuksia ja toimimaan. Ei siihen tarvitse liittyä kokouspaikoille lentämisestä kertyviä hiilipäästöjä, sanoo Nick Nuttall verkoston tiedotuksesta uutistoimisto Reutersille.

Korona-aikana aktivismi ei ole kaikille helppoa

Yhdysvaltain länsirannikolla Seattlessa asuva lukion päättöluokkalainen Jamie Margolin on yksi perustajista oikeudenmukaisia ilmastotoimia vaativassa Zero Hour -nimisessä liikkeessä. Hän aikoo Maan päivänä luoda yhteyksiä samanmielisiin.

– Kaikki ovat joka tapauksessa verkossa. Ehkä he lähtevät mukaan Maan päivänä, klikkaavat linkkiä, joka johtaa seuraavaan ja sitten jonkun yhteystietoihin. Siitä se lähtee, Margolin sanoo uutistoimisto AP:lle

Kaikkialla verkkokampanjointi ei ole yhtä helppoa ja kätevää. Ugandalainen ympäristöaktivisti Mulindwa Moses huomauttaa AP:n haastattelussa, että esimerkiksi Ugandassa vain kolmannes väestöstä voi käyttää langatonta verkkoyhteyttä.

23-vuotias Moses on kannustanut ugandalaisia taistelemaan metsätuhoja ja sään ääri-ilmiöiden kasvattamaa mutavyöryriskiä vastaan istuttamalla uusia puita. Moses pääsee kuitenkin takaisin hommiin toden teolla vasta, kun Uganda höllentää koronarajoituksiaan.

Idean isänä senaattori Keskilännestä

Maailmanlaajuiseksi kasvaneen Earth Day -tempauksen pani alulle yhdysvaltalainen demokraattisenaattori Gaylord Nelson Wisconsinin osavaltiosta.

1960-luvun Yhdysvalloissa nähtiin lukuisia opiskelijoiden sodanvastaisia mielenosoituksia, ja Gaylord Nelson uskoi, että sama energia voitaisiin valjastaa ympäristönsuojeluun kiihtyvällä tahdilla teollistuneessa kulutusyhteiskunnassa.

Kampanjaa vetämään Nelson löysi opiskelija Denis Hayesin, joka muisteli viime viikolla Harvardin yliopiston lehdelle (siirryt toiseen palveluun) päätyneensä tehtävään keskusteltuaan pari tuntia Nelsonin kanssa.

Ensimmäiseksi Maan päiväksi valikoitui vuonna 1970 yliopistojen kevätlomien ja loppukokeiden väliin jäänyt 22. huhtikuuta, jotta mahdollisimman monilla opiskelijoilla olisi aikaa osallistua kampuksilla järjestettyihin tilaisuuksiin.

Suuri joukko ihmisiä kadulla
New Yorkissa muun muassa Madison Avenue -katu täyttyi ihmisistä ensimmäisenä Maan päivänä 22. huhtikuuta 1970.AOP

Erilaisiin tapahtumiin ja mielenosoituksiin lähtikin tuolloin mukaan sankka joukko amerikkalaisia – arviolta 20 miljoonaa.

Earth Day pani vauhtia ympäristölakeihin USA:ssa

Earth Day -verkoston verkkosivujen (siirryt toiseen palveluun) mukaan hanke yhdisti poikkeuksellisella tavalla ihmisiä yli puolue- ja tulorajojen, ja vaikutti osaltaan muun muassa ympäristölakien säätämiseen sekä siihen, että vuonna 1970 Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon päätti perustaa liittovaltion ympäristöviraston.

Gaylord Nelsonin tytär Tia Nelson uskoo, että hänen isänsä arvostaisi 2020-luvun nuorison päättäväisyyttä.

– Nykyisellä ilmastoliikkeellä on merkittävä vaikutus, ja se tekee juuri sitä, mitä isäni toivoi ensimmäisenä Maan päivänä. Hän halusi, että poliitikot ravistellaan hereille horroksestaan näyttävillä tempauksilla, itsekin ilmastojärjestössä työskentelevä Tia Nelson sanoo AP:lle.

Lue lisää:

Valot sammuivat ilmaston puolesta: Earth Hour näytti valomerkin ympäri maailmaa, katso lukijoiden kuvat

Ihmiskunta alkaa tänä vuonna ylikuluttaa maapallon luonnonvaroja ennätysaikaisin

Lähteet: AP, Reuters

Lue seuraavaksi