Tuottajilla on varastoissa perunaa, jolle ei ole ostajia – korona romahdutti suurtalouksien kysynnän

Suurkeittiöt ja ravintolat eivät käytä entiseen malliin perunaa. Tästä syystä ruokaperunan kysyntä on pysähtynyt.

maatalous
Multaisia perunoita kädessä.
Suurkeittiöille tarkoitettua kuorittua perunaa ei voi aina myydä kuluttaja-asiakkaille.Jasmine Nedergård / Yle

Perunan kokonaiskysyntä on laskenut selvästi koronakriisin vuoksi.

Käytännössä lasku johtuu kuoritun perunan eli suurtalouksille tarkoitetun perunan kysynnän vähentymisestä. Koulut ja ravintolat eivät käytä perunaa tällä hetkellä niin paljon kuin normaalitilanteessa.

ProAgria Etelä-Pohjanmaan kasvintuotannon asiantuntija Juhani Rahkon mukaan kuoritun perunan markkinassa on selvä pudotus.

– Romahduksesta ei pysty puhumaan, mutta kuorittujen perunoiden menekistä suuri osa on hävinnyt, Rahko sanoo.

MTK:n kasvinviljelyasiamies Antti Lavonen on Rahkoa räväkämpi sanavalinnoissaan. Hän puhuu kysynnän romahtamisesta kuorimoperunalla.

– Kysynnän romahdus on perunalle konkreettinen, kun kuoritulle perunalle ei ole vaihtoehtoista käyttöä. Kysynnän leikkaus oli 50-80 prosenttia, Lavonen toteaa.

Tilannetta helpottaa hieman kaupoissa myytävän ruokaperunan menekin kasvu, sillä osa perunasta pystytään myymään myös kuluttaja-asiakkaille. Tämä kysyntä ei kuitenkaan korvaa suurtalouskeittiöiden kysynnän leikkausta.

– Kuluttajapuolella ei ole markkinoita kuoritulle perunalle tai jopa valmiiksi keitetylle. Perunateollisuuden ammattikeittiöille suunnatuilta puolivalmisteiltakin korona leikkasi kysyntää samassa suhteessa, Lavonen sanoo.

Kuorituksi tarkoitettu ei kelpaa kuluttaja-asiakkaille

Kuorittuna myytäväksi tarkoitettu peruna ei sellaisenaan kelpaa kauppoihin. Kuluttaja-asiakkaille laatukriteerit ovat tiukemmat, sillä kaupassa myytävän perunan pinnan täytyy olla ruveton ja kauniin näköinen.

– Kuorittuna myytävän perunan hyvä puoli on, että kuoren ei tarvitse olla virheetön, mutta maultaan perunan pitää olla täysin hyvä. Kaikki peruna ei siis kelpaa kauppoihin kuorellisina, Rahko kertoo.

Koronavirusepidemian alussa suomalaista perunaa vietiin pieniä eriä myös ulkomaille. Nyt tämäkin on loppunut.

– Myös Euroopassa on liikaa perunaa markkinoilla. Ruokaperunan kysyntä on hiipunut nyt paljon, Rahko kertoo.

Lavonen toteaa, että Euroopassa on käynnistetty esimerkiksi ranskanperunan raaka-ainetta tuottavien viljelijöiden tukitoimia.

Sitkeitä ja tottuneita markkinaheilahteluihin

Perunanviljelijöille tilanne on hankala. Liikevaihdosta on joillain tiloilla lähtenyt kysynnän myötä sama 50-80 prosenttia. Useita tiloja uhkaa konkurssi.

– Peruna ei ole ollut menestystuote kannattavuuden osalta. Tiloilla ei ole varantoja, joiden avulla selviäisivät, Lavonen sanoo.

Mahdollista on, että tuottajille jää perunaa myymättä ja se pitää viedä joko pellolle lannoitteeksi muille kasveille tai myydä tärkkelysperunaksi teollisuudelle. Rahkon mukaan näin saadaan katettua rahtikustannukset, mutta tulomenetykset ovat silti suuret.

Tällä hetkellä kuorittua perunaa menee vielä teollisuuteen, mutta pienempiä määriä. Rahkon mukaan tuottajat suhtautuvat kuitenkin tulevaisuuteen valoisasti.

– Perunanviljelijät ovat sitkeitä ja tottuneita markkinaheilahteluihin. Kun kevät etenee ja pääsee taas istutushommiin, niin eiköhän se mieliala tästä taas nouse ja toivotaan sitten parempaa seuraavaa kautta, Rahko lisää.

Antti Lavonen arvelee, että perunaa istutetaan epävarmuudessakin suunnilleen suunniteltu määrä. Epävarmuus vaikuttanee vasta yksittäisten tuottajien tuotantomääriin.

– Ratkaisevaa on koronaepidemian takia tehtyjen rajoitustoimenpiteiden pituus. Jos ne loppuvat jo toukokuussa, voidaan selvitä paremmin kuin jos ne jatkuvat vielä syksylläkin.

Katso täältä Ylen tuoreimmat uutiset koronavirustilanteesta Suomessa ja maailmalla

Keskustelu on auki torstaihin kello 23.00:een asti.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus