1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. yritystuet

Neljälle kainuulaisyritykselle täydet 100 000 euroa kehittämisrahaa – Business Finlandin myöntämät tuet tarkastetaan vielä koko maassa

Uuden rahoituksen edellytyksenä on, että yrityksellä on valmiit suunnitelmat ja myös omaa rahaa käytössä.

Uusi kehittämisraha on tarkoitettu pk-yrityksille sekä Midcap-yrityksille, joiden liikevaihto on enintään 300 miljoonaa euroa. Kuvituskuva. Kuva: Timo Nykyri / Yle

Neljä kainuulaista yritystä saa maksimituen valtion rahoitusyhtiö Business Finlandin myöntämästä kehittämisrahasta. Uusi rahoitus on tarkoitettu koronaviruksen aiheuttamien vaikeuksien ratkomiseen.

Täysi tukipotti, 100 000 euroa, on myönnetty sotkamolaiselle varauspalveluyritys Lomallo Oy:lle, kajaanilaiselle pelialan yritys Rust0 Games Oy:lle, Kajaanin ATK-huolto Oy:lle ja sotkamolaiselle sisäaktiviteettipuistoja pyörittävälle SuperPark Oy:lle.

Lisäksi lähes täyden tuen, 96 000 euroa, saa kajaanilainen älylukkoja valmistava Rollock Oy.

Business Finland on myöntänyt Kainuuseen tukea 16. huhtikuuta mennessä 35 yritykselle yhteensä lähes 960 000 euroa. Uuden kehittämisrahoituksen edellytyksenä on, että yrityksillä on valmiit suunnitelmat ja myös omaa rahaa käytössä.

Työ- ja elinkeinoministeriö sekä valtiontalouden tarkastusvirasto tarkastavat vielä Business Finlandin myöntämät tuet, sillä rahanjako on herättänyt laajaa ihmetystä.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)