Saksa siirtyi vaikeaan nuorallakävelyyn  – Rajoituksia höllennetään, mutta vapauden sijaan edessä on uusi varovainen arki

Saksalaiset opettelevat uutta arkea maskit kasvoilla tarkoin turvavälein. Tukea odotetaan älypuhelinsovelluksesta. 

koronaviruspandemia
Kasvomaskein varustautuneita matkustajia raitiovaunussa Leipzigissa.
Kasvomaskein varustautuneita matkustajia raitiovaunussa Leipzigissa.Tobias Schwarz / AFP

BERLIINI Pienen putiikin oveen oli jo viikonloppuna liimattu toiveikas lappu Friedrichshainin kaupunginosassa.

“Avaamme jälleen maanantaina 20.4. Nähdään pian!”

Sulkua ehti kestää kuukauden.

Saksa aloitti tällä viikolla varotoimien purkamisen jo kuukauden kestäneiden laajojen sulkujen jälkeen. Julkista elämää avataan varovasti.

Ensin saavat avata ovensa alle 800 neliön kaupat ja seuraavaksi päättöluokkien koululaiset voivat palata koulurakennuksiin. Isossa osassa Saksaa kaupat saivat avata heti maanantaina, Berliinissä vasta keskiviikkona.

Sulkujen avaaminen ei kuitenkaan tarkoita varotoimien vähenemistä. Kasvomaskien käyttöä suositellaan vahvasti tai se on pakollista. Moni osavaltio on määrännyt huivin tai maskin kasvojen eteen pakolliseksi kaupoissa ja julkisissa liikennevälineissä.

– Siirrymme nyt uuteen normaaliin, sanoi valtiovarainministeri ja varaliittokansleri Olaf Scholz viime viikolla, kun valtionjohto kertoi varotoimien purkamisesta.

– Ja tämä vaihe ei tule olemaan lyhyt.

Osa tiukoista rajoituksista on yhä voimassa. Saksassa pidennettiin kontaktikieltoa eli yli kahden hengen kokoontumisten kieltämistä ainakin toukokuun 3. päivään saakka. Kielto ei koske samassa taloudessa asuvia.

Liittokansleri Angela Merkel varoitti maanantaina, ettei vielä ole syytä vahvaan turvallisuudentunteeseen.

Saksa elää yhä keskellä pandemiaa ja pelkona on uusi tartuntapiikki, joka voisi johtaa uusiin, entistä kovempiin rajoituksiin.

Tartuntamäärät pidettävä kurissa rokotteeseen asti

Tällä hetkellä Saksan tartuntatilanne näyttää hallittavalta.

Viime viikon perjantaina maan terveysviranomainen Robert Koch -instituutti kertoi, että tartuttavuusluku on painunut 0,7:een. Eli keskimäärin sairastunut ei enää tartuta yhtä ihmistä.

Mutta tilanne on erittäin hauras, ja joidenkin asiantuntijoiden mukaan hyvä luku on pääsiäislomien aiheuttama vääristymä. Pitkänä viikonloppuna tartuntoja ei tilastoitu normaaliarjen tapaan.

Lappu ikkunassa kertoo tee- ja viinikaupan avanneen ovensa uudestaan.
Lappu ikkunassa kertoo tee- ja viinikaupan avanneen ovensa uudestaan.Thomas Kienzle / AFP

Tiistaina tartuttavuusluku oli arviolta jo 0,9.

Angela Merkel on varoittanut, että yli yhden menevä tartuttavuusluku vaarantaa erittäin nopeasti Saksan terveydenhoidon kantokyvyn. Tähän mennessä Saksa on pystynyt hoitamaan kaikki potilaat.

Saksa onkin siirtynyt vaikeaan nuorallakävelyyn, jossa yhteiskuntaa avataan hiljalleen, mutta jossa tartuntamäärä halutaan pitää matalana.

Liittokanslerinviraston vastuuministeri, siviiliammatiltaan lääkäri Helge Braun sanoo, että Saksan strategia on välttää uusia tartuntoja, ei rakentaa tartuntojen kautta laumaimmuniteettia.

– Pelkästään puolen kansan immuniteettiin puolentoista vuoden aikana tarvittaisiin joka päivä 73 000 uutta tartuntaa, Braun tyrmäsi ajatuksen uutistoimisto DPA:n haastattelussa (siirryt toiseen palveluun).

Saksassa arvioidaan, että rokotteen saaminen kestää puolitoista vuotta.

Siihen saakka tartuntojen määrä täytyy pitää hallittavan matalana, ettei uutta sulkua tarvita. Viruksen täydelliseen nujertamiseen ilman rokotetta Braun ei usko.

Edessä on siis uusi varovainen ja hauras arki, minkä tueksi suunnitellaan Saksassakin Etelä-Korean mallin mukaista laajaa testaamista ja altistuneiden eristämistä.

Saksassa on tällä hetkellä valmius testata 700 000 ihmistä viikossa ja kapasiteettia halutaan nostaa (siirryt toiseen palveluun)jopa 4,5 miljoonaan testiin viikossa.

Eurooppalainen jäljitysteknologia kehitteillä

Saksa tukee yhteiseurooppalaista hanketta, joka kehittää korona-altistuneiden jäljittämiseen soveltuvaa teknologiaa. Hanke kulkee nimellä PEPP-PT, joka tulee sanoista Pan-European Privacy-Preserving Proximity Tracing.

Nimihirviön takana on joukko it-asiantuntijoita eri Euroopan maista. He luovat parhaillaan teknologiaa, jota eri maat voisivat soveltaa kansallisissa jäljityssovelluksissaan.

Opettaja desinfioi pulpetteja lukiossa Dortmundissa.
Opettaja desinfioi pulpetteja lukiossa Dortmundissa.Ina Fassbender / AFP

Yksi hankkeen perustajajäsenistä on it-asiantuntija Chris Boos. Hänen mukaansa sovellus tarvitaan, koska koronapandemiassa altistuneet pitää pystyä jäljittämään jo ennen oireita.

– Toisin kuin sars-epidemian kanssa, nyt ei riitä se, että ihmisiltä mitataan lämpö lentokentillä tai juna-asemilla, sillä tauti tarttuu jo ennen oireita, Boos sanoo puhelimitse.

Jäljitys toimii bluetooth-yhteyden avulla. Se mittaa sitä, kuinka pitkään kaksi kännykkää on ollut toistensa läheisyydessä. Ja kun jollain todetaan tartunta, altistuneet saavat siitä hälytyksen.

Jokainen maa kehittää oman sovelluksensa ja jokaisen maan terveysviranomaiset myös linjaavat, miten herkästi altistuneet halutaan määrätä karanteniin. Esimerkiksi tuleeko kahden viikon kotikaranteeni satunnaisesta bussialtistumisesta vai tarvitaanko siihen pidempi kontakti?

Hanke on tällä viikolla joutunut kovan arvostelun (siirryt toiseen palveluun) kohteeksi, ja osa mukana olleista tutkijoista on vetäytynyt projektista. Boosin mukaan heidän teknologiassaan ei ole yksityisyydensuojaongelmaa.

– Ainoa taho, joka tietää kuka olet, on sinä itse. Meidän alustamme tai alustaa käyttävät sovellukset eivät saa tätä tietoa koskaan selville, Boos sanoo.

Boos uskoo, että Euroopassa sovellus otetaan käyttöön vapaaehtoispohjalta. Se kuitenkin vaatii sen, että noin 60 prosenttia kansasta lataa sovelluksen ja käyttää sitä.

Boosin yhteiseurooppalaisen tiimin kehittämää teknologiaa testataan jo Italiassa. Koodi on tarkoitus tehdä avoimeksi parin viikon päästä.

Suomessa kansallista sovellusta kehittävät Reaktor ja Futurice.

Voit keskustella jutun perässä torstai-iltaan klo 23 saakka. Mitä mieltä olet jäljittämisteknologiasta? Joudutaanko rajoituksia taas mahdollisesti kiristämään, jos tartunnat eivät pysy aisoissa?

Lue lisää:

Saksa otti niskaotteen koronatartunnoista – normaaliin on vielä pitkä matka, vaikka taudin tarttuvuus putosi ja rajoitteita höllennetään

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus