1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kiinteistönvälitys

Kiinteistönvälittäjät: koronatilanne heijastuu asunnon myyjien varovaisuutena etenkin Oulun seudulla

Valtakunnallisen välittäjäkyselyn mukaan korona on lisännyt eniten myyjien varovaisuutta Oulun ja Tampereen seuduilla.

Välittäjien mukaan asuntokauppa haki suuntaa maaliskuussa koronatilanteen takia, mutta huhtikuu on jälleen piristänyt kauppaa. Kuvituskuva Kuva: AOP

Koronakriisi on saanut etenkin asunnon myyjät varovaisiksi Oulun seudulla, kertovat kiinteistönvälittäjät.

Valtakunnallisessa kyselyssä varovaisuuden arvioidaan kasvaneen selkeimmin juuri Oulun seudulla.

Kun tarkasteluun otetaan mukaan myös hieman kasvanut varovaisuus, Tampereen seutu ohittaa Oulun. Yli 60 prosenttia Tampereen ja Oulun välittäjistä arvioi myyjien varovaisuuden kasvaneen ainakin jonkin verran.

Muualla Pohjois-Suomessa koronakriisi ei sen sijaan näy selkeästi kasvaneena varovaisuutena, mutta puolet välittäjistä arvioi, että myyjät ovat hieman aiempaa varovaisempia.

Suomen Kiinteistönvälittäjien kyselyyn vastasi lähes 400 yritystä.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)