1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Maailman ruokaohjelma

Koronapandemia voi kaksinkertaistaa vakavasta ruokapulasta kärsivien määrän

Koronapandemia voi viedä ruoan 130 miljoonalta ihmiseltä, kertoo YK:n alainen Maailman ruokaohjelma WFP.

9 Miles Project Covid-19 -avustusryhmä jakaa ruokaa Etelä-Afrikassa slummeissa asuville, joiden tilanne on pahentunut entisestään koronan takia. Kuva: Nic Bothma / EPA

130 miljoonaa ihmistä uhkaa joutua tämän vuoden aikana aliravituiksi koronapandemian takia, sanoo YK:n alainen Maailman ruokaohjelma WFP (siirryt toiseen palveluun).

Viime vuonna akuutista ruokapulasta kärsiviä oli 135 miljoonaa, joten heidän määränsä voi tänä vuonna nousta lähes kaksinkertaiseksi, ellei pikaisia avustustoimia aloiteta.

WFP ja sen kumppanijärjestöt julkaisivat tänään tiistaina raportin maailman elintarviketilanteesta.

Viime vuonna 77 miljoonaa ihmistä oli joutunut ruokapulaan maassaan vallitsevan konfliktin takia, 34 miljoonaa ilmastonmuutoksen takia ja 24 miljoonaa maansa taloudellisen kriisin takia.

Pahiten ruokapulasta kärsivät maat ovat Jemen, Kongon demokraattinen tasavalta, Afganistan, Venezuela, Etiopia, Etelä-Sudan, Nigeria, Syyria, Zimbabwe ja Haiti.

Vakavin tilanne on Etelä-Sudanissa, missä 61 prosenttia kansasta kärsii ruokapulasta.

Köyhyys maailmassa uhkaa kasvaa rajusti koronaviruksen takia – kymmenien vuosien hyvä kehitys katoamassa

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: EU-parlamentti ja jäsenmaat sopuun koronatodistuksesta, yliopistoissa yhä luennot etänä syksyllä