1. yle.fi
  2. Uutiset

Kehittämisrahaa koronan vaivaamille Hämeen yrityksille miljoonia

Yritystukea sai yli 200 yritystä. Kahdellekymmenelle yritykselle on myönnetty suurin eli 100 000 euron tuki.

projektirahoitus
Iittalan Kultasuklaan tuotteita
Iittalan Kultasuklaa yritys on yksi niistä, jotka saivat 100 000 euroa Business Finlandin korona-avustuksista.Yle Häme

Yksi 100 000 euron kehittämisrahan saajista on hämeenlinnalainen naisten ja lasten vaatteita omalla tuotemerkillään myyvä Nosh Company.

– Olemme erittäin iloisia Business Finlandin kehittämisrahasta. Meillä raha menee todella kehittämiseen, sillä koronan vuoksi joudumme uudistaman myyntikanaviamme, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Hanna Rannila.

Nosh Company on toiminut kymmenen vuotta ja kasvanut viime vuosina kovaa vauhtia ja kannattavasti. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna yli 10 miljoonaa euroa ja se työllisti yhtiössä 29 ihmistä. Lisäksi yhtiön vaatteita myy satakunta itsenäistä yrittäjää erityisillä vaatekutsuilla.

Nosh yrityksen myyjiä
Nosh yrityksen vaatekutsujen myyjiä. Toimitusjohtaja Hanna Rannila alhaalla oikealla.Nosh-yritys

– Nyt kun korona estää perinteiset vaatekutsut, pyrimme kehittämään kutsuja, joita toteutetaan verkon kautta. Siihen Business Finlandin avustus on erittäin tärkeä.

Toinen suuren avustuksen saanut vaatetusalan yritys Hämeessä on hämeenlinnalainen Voglia Oy, joka sai 99 600 euroa.

Avustuksen ohella yrityksen tulee laittaa toiminnan kehittämiseksi myös omaa rahaa. 100 000 euron avustuksen saajan tulee sijoittaa omaa rahaa 25 000 euroa.

Uutisgrafiikassa 100 000 euroa saaneet yritykset Kanta-Hämeessä
Ville Välimäki / Yle

Kahdenlaista kehittämisrahaa

Business Finlandin suurimmat, enimmäismäärältään 100 000 euron korona-avustukset, on tarkoitettu yhtiön toiminnan kehittämiseen. Pienemmät, enimmillään 10 000 euron avustukset yritys voi saada, jotta voi selvittää mahdollisuuksiaan selviytyä koronan aiheuttamista vaikeuksista.

Molempiin avustuksiin tarvitaan yrittäjän omaa rahoitusta.

Kanta- ja Päijät-Hämeessä tukia on saanut yhteensä 214 yritystä 16. huhtikuuta mennessä. Suurimman, sadan tuhannen euron saajia oli yhteensä 20, josta 12 Päijät-Hämeessä ja kahdeksan Kanta-Hämeessä.

Uutisgrafiikassa 100 000 euroa tukea saaneet yritykset Päijät-Hämeessä
Ville Välimäki / Yle

Tukea monenlaisille yrityksille

Tukea saaneiden yritysten joukossa on yrityksiä monelta eri alalta. Myös esimerkiksi ravintolayritykset ovat saaneet kehittämisrahaa, vaikka valtio on lupaillut niille suoraa rahallista tukea. Tämä tuki perustuu siihen, että valtio on määrännyt ravintolat kiinni ja on ainakin periaatteessa velvollinen korvaamaan vahinkoja ravintolayrittäjille.

Lahtelainen ravintola Roux sai kehittämiseen rahaa hivenen alle 100 000 euroa. Jääkiekkoseura Pelicans sai oman 100 000 euron avustuksen lisäksi 85 000 euron kehittämisavustuksen Pelicans Ravintolat Oy:lle.

Myös Kanta-Hämeessä ravintola- ja majoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä on Business Finlandin avustuslistalla. Tunnetuimpia näistä ovat Iloranta Oy, Inkalan Kartano Oy ja Vanajanlinna Oy. Viimeksi mainitun avustussumma on 80 000 euroa.

Lue lisää: Jättitukia konkurssikypsille ja nollaliikevaihtoa tehneille yrityksille – Yle selvitti koronarahaa saaneiden yhtiöiden taloustiedot

Tivoli, panimo, psykoterapiakeskus ja pakettiautojen vuokrafirma saivat 100 000 euroa koronatukea – Kysyimme, mihin rahat aiotaan käyttää

Korjaus: Jutussa mainittu nimi Nosh Finland on korjattu Nosh Companyksi.

Lue seuraavaksi