1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. laulaminen

Maatilan emännän lauluvideo navetassa nousi somehitiksi – "Julkisuus pelotti ja pari päivää meni shokissa"

Muutamassa viikossa kaustislaisen Johanna Paavolan videota on katsottu kymmeniä tuhansia kertoja.

Johanna Paavola laulaa ilahduttaakseen muita. Kuva: Petra Haavisto / Yle

Johanna Paavola laittoi pääsiäisenä maatilansa facebook-sivulle videon (siirryt toiseen palveluun) siitä, kuinka hän laulaa navetassa Jose Maria Canon Hijo de la Lunaa, Kuun poikaa.

Videota ladatessaan hän ei voinut kuvitella, millaisen suosion se saisi: muutamassa viikossa sitä on kuunneltu lähes 50 000 kertaa.

– Tunteet ovat menneet laidasta laitaan. Se on jotain sellaista, mitä ei voi käsittää ilman, että kokee. Julkisuus pelotti ja pari päivää meni shokissa, Paavola kuvailee tuntemuksiaan.

Idea navetassa laulamisesta syntyi, kun Paavola näki videoita korona-aikana parvekkeillaan laulavista ihmisistä.

Hän halusi ilahduttaa laululla muutamia tilansa sometilin seuraajia, mutta tuli samalla ilahduttaneeksi muitakin.

– Ajattelin, että jos menen terassillemme laulamaan, kukaan ei kuuntele minua siellä, sillä metsää on pitkästi aina Veteliin asti. Päätin mennä navettaan, missä on minun yleisöni eli lehmät. Siellä on sitä paitsi hyvä akustiikka.

Johanna Paavola laulaa lehmille fiiliksen mukaan. Välillä hän on vain hiljaa, tekee hommia ja kuuntelee, mitä navetassa tapahtuu. Kuva: Petra Haavisto / Yle

Lehmät nauttivat

Kaustislaisella Lintu-Paavolan tilalla on 70 lypsylehmää ja noin 50 nuorta karjaa. Kun emäntä laulaa, lehmät antavat palautetta nuolaisemalla kasvoja ja osallistumalla lauluun.

– Eivät ne pelkää. Jos oikein innostun ja vetäisen korkealta ja kovaa, niiden korvat voivat nousta pystyyn. Jos taas nätisti lauleskelen, ei tule tappelua kenellekään. Riippuu mitä laulaa ja kuinka kovaa, Paavola kertoo.

Johanna Paavola laulaa lehmille Vesalaa, Emma Salokoskea, musiikkia maailmalta ja joskus jotain klassisempaakin.

Joskus hän rauhoittelee laulullaan ensi kertaa lypsylle tulevia arkoja lehmiä.

– Lehmän ajatusta on vaikea lukea, mutta ilmeistä voi päätellä, että ainakin osa nauttii, kun tulevat heti ihmettelemään lähemmäs ja hakevat lähempää kontaktia. Luultavasti tykkäävät.

Kuuntele Johanna Paavolan haastattelu täältä.

Seuraava itsensä ylittämisen projekti on säveltäminen, kertoo Paavola. Kuva: Petra Haavisto / Yle

Rohkeusprojekti

Musiikkivideon julkaiseminen on osa Johanna Paavolan rohkeusprojektia.

Paavola on laulanut Kaustisen hääkuorossa yli 20 vuotta. Viime vuonna hän päätti kokeilla laulamista yksin.

– Ei ollut tarkoitus alkaa julkisesti laulaa, mutta hain itsevarmuutta ja rohkeutta siihen, että luottaisin omaan ääneeni. Tämä on rohkeusprojektini.

Lehmän ajatusta on vaikea lukea, mutta ilmeistä voi päätellä, että ainakin osa nauttii, kun tulevat heti ihmettelemään lähemmäs ja hakevat lähempää kontaktia.

Johanna Paavola

Rohkeutta etsiessään Paavola perehtyi laulamisen kehittämiseen. Samassa yhteydessä hän löysi karaokesovelluksen, jossa voi julkaista esityksiä, osallistua muiden lauluihin tai kutsua muita laulamaan omaan nauhoitukseen.

Itsenäisyyspäivänä hän julkaisi Finlandian. Sitä ennen hän oli lähettänyt muutamia lauluja ystävälle.

– Se lähettäminenkin oli aika iso kynnys, mutta pikkuhiljaa rohkaistuin.

Kuun poika syntyi pitkäperjantain iltana toiseksi viimeisellä otolla. Yön yli nukuttuaan Paavola kuunteli otoksen ja päätti julkaista videon.

Seuraava projekti käynnissä

Haastattelupyyntöjä ja positiivista palautetta on tullut sen jälkeen paljon. Myös itseluottamus on kohonnut.

– Kun jännitys purkautui, tuli valtava tunneryöppy, että kai mää sit jotain osaankin, kun tuli niin paljon palautetta yksityisviesteillä ja facebookin kautta, Johanna Paavola kertoo.

Seuraava projekti on jo menossa; Paavola on alkanut säveltää.

– Mun ei tarvitse enää olla epävarma itsestäni, vaikka eihän se tunne koskaan kokonaan poistu. Oli iso asia, että uskalsin!

Lue seuraavaksi:

Oululainen tenoripoliisi laulaa uudella videolla tuodakseen toivoa koronan keskelle – "Tämän enempää sydämestä ei olisi biisi voinut tulla"

Kaikuuko suomalaisilta parvekkeilta tänään Daruden Sandstorm? Kyllä, jos Orvokki Hyytiseltä kysytään – myös Darude itse innostui