Somehaasteessa esiin nousevat alkuperäiskansojen kauneusihanteet – osallistuja: "Näin näytämme, että olemme olemassa"

Suosittu Pass the brush -videohaaste leviää alkuperäiskansojen keskuudessa ympäri maailmaa.

alkuperäiskansat
Anne Marie Guttorm Graven
Anne Marie Guttorm Graven keräsi osallistujia Pass the ČSV -videoon, jossa esitellään saamenpukujen ja niiden kantajien kauneutta.Anne Marie Guttorm Graven / Privaatti

Viimeisen kuukauden aikana on sosiaalisessa mediassa levinnyt videohaaste, jonka alkuperäiskansat ympäri maailmaa ovat ottaneet omakseen. Haasteen tunnistaa avainsanasta #PassTheBrush tai #DontRushChallenge.

Videohaasteen osallistujat esiintyvät kuvassa ensin meikittä ja arkivaatteissaan. Pyyhkäistyään kameraa meikkisiveltimellä he ilmestyvät kuvaan laittautuneena parhaimmilleen. Haaste on lähtenyt ajatuksesta saada yhteistä ajankulua aikana, jolloin on parempi pysytellä kotona koronapandemian vuoksi.

Teen Vogue -lehden mukaan (siirryt toiseen palveluun) haasteen luojat ovat afrikkalaistaustaisia ja haaste levisikin ensimmäisinä viikkoina etenkin mustassa yhteisössä.

Alkuperäiskansat ympäri maailmaa ovat lähteneet mukaan haasteeseen ja ovat videoissaan tuoneet esille perinteisiä asujaan ja kauneusihanteitaan.

Videot ovat saavuttaneet suuren suosion. Esimerkiksi TikTok-sovelluksessa aihetunnisteella #PassTheBrush merkittyjä videoita on katsottu yli 25 miljoonaa kertaa.

ATPN News julkaisi äskettäin YouTubessa tämän inuiittiversion haasteesta.

Viikonloppuna julkaistu saamelaisversio on puolestaan kerännyt lähes satatuhatta katsojaa Facebookissa.

Saamelaisvideossa kymmeniä osallistujia

Nähtyään useita alkuperäiskansojen videoita inarilainen Sunna Nousuniemi ja Anne Marie Guttorm Graven Norjan Lodegista saivat yhteisen idean: tähän haasteeseen täytyy osallistua. Molemmat alkoivat tahoillaan kysellä halukkaita mukaan ja lopulta yhdistivät voimansa.

– Näin näytämme, että olemme olemassa. Ja meitä kyllä löytyy, Guttorm Graven toteaa nauraen.

Saamenpukuja esittelevä Pass the ČSV video on nähty pian satatuhatta kertaa Facebookissa. ČSV on lyhenne sanoista čájet sámi vuoiŋŋa, suomeksi se tarkoittaa "näytä saamelaista asennetta".

Lopulta Sunna Nousuniemi sai editoitavakseen yli 30 videota. Hän on ylpeä ja kiitollinen saatuaan leikata videon lopulliseen muotoonsa, mutta painottaa, että lopputulos ei ole hänen vaan kaikkien, jotka videon tekemiseen osallistuivat.

Hän näkee, että videon keskiössä on ylpeys, hauskapito ja yhteisöllisyys.

– Siitä voi nähdä, miten kauniisti ja rakkaudella kannamme perinteitämme.

Sunna Nousuniemi
Sunna Nousuniemi editoi saamelaisten Pass the ČSV -videon. Vesa Toppari / Yle

Kyseessä ei ole ainoa saamelaisten koostama video Pass the brush -haasteesta. Norjan Alattion alueen saamelaiset ovat julkaisseet oman videonsa, kuten myös Norjan ja Ruotsin Luulajan saamelaiset omansa.

– Mukavaa, että tällaisia videoita tehdään enemmänkin. Se kertoo meidän moninaisuudestamme, pohtii Graven Guttorm.

Norjan ja Ruotsin Luulajan saamelaisten kokoama video on kerännyt yli 3000 katsojaa YouTubessa.

Rajojen ollessa kiinni ja liikkuvuuden minimissään on myös Saamenmaan kevät ollut tavallisesta poikkeava. Tänä keväänä ei päästy kokoontumaan Kautokeinon pääsiäismarkkinoille eikä Hetan Marianpäiville. Myös saamenpuvun päivä 10.4. meni ohitse lähes huomaamatta.

Videohaaste antoi syytä kokoontua etänä ja vieläpä pukeutua parhaimpiinsa. Sunna Nousuniemi yllättyi positiivisesti siitä, kuinka helppoa oli tehdä yhteistyötä, vaikka fyysisesti ei voinutkaan kokoontua.

Inarilainen Solja Magga piti haasteesta etenkin siksi, että pääsi sen myötä pitämään yhteyttä toisiin saamelaisnuoriin.

– Oli mukavaa nähdä saamenpukuja ja vähän myös itse koristautumaan nyt, kun ei ole päässyt tapaamaan ihmisiä eikä osallistumaan tapahtumiin, kertoo Magga.

Solja Magga
Inarilainen Solja Magga laittautui mielellään videohaastetta varten.Solja Magga / Privaatti

Videosta on tullut paljon palautetta ja kiitosta. Sen myötä myös saamelaisyhteisön ulkopuolelta on päästy kurkkaamaan saamenpukujen kirjoa.

– Monet ovat pitäneet ja kiittäneet, että ovat päässeet näkemään meitä saamelaisia saamenpuvuissa ja nähneet, miten erilaisia ihmisiä meidän kansastamme löytyy, kertoo Sunna Nousuniemi.

Lue myös:

Tämä on kertomus saamenpuvuista – aviomies halusi säpikkäisiinsä vihreää, sillä vaimo on kotoisin Lemmenjoen mäntymetsästä