1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Savonlinnan oopperajuhlat

Savonlinnan Oopperajuhlien peruuntuminen on festivaalin hallituksen virallista päätöstä vaille varma – lipputulojen menetyksestä ei selviä ilman ulkopuolista tukea

Oopperajuhlien hallitus päättää festivaalin kohtalosta. Pääosin lipputuloilla rahoitettavalle Oopperajuhlille peruminen on kova isku.

Savonlinnan Oopperajuhlille osallistui viime kesänä yhteensä 65 000 kävijää. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Savonlinnassa ei raikaa ooppera tänä kesänä. Hallitus linjaa, että kesän festivaalit ja suuret yleisötapahtumat kielletään koronavirustilanteen takia 31.7. asti. Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi hallituksen päätöksen tiedotustilaisuudessa keskiviikkoiltana.

Hallituksen linjaus vaikuttaa myös Savonlinnan Oopperajuhlien kohtaloon, josta Oopperajuhlien hallitus päättää. Lopullinen päätös tehtäneen lähiaikoina.

Oopperajuhlat oli tarkoitus järjestää heinäkuussa. Festivaalin peruminen on kova isku maailmankuululle tapahtumalle. Oopperajuhlien toiminta rahoitetaan lähes 80-prosenttisesti lipputuloilla.

Oopperajuhlien toimintabudjetti tälle kesälle on reilut 7 miljoonaa euroa, josta budjetoitujen lipputulojen osuus on noin 5,7 miljoonaa euroa.

Savonlinnan Oopperajuhlien markkinointi- ja viestintäpäällikkö Sonja Eiramo kertoo, että Oopperajuhlille on myyty ja varattu ennakkoon reilut 30 000 lippua.

Eiramo arvioi jo maaliskuun puolivälissä, että Oopperajuhlat ei selviäisi lipputulojen menetyksistä ilman ulkopuolista tukea. Festivaalilla ei ole vakuutuksia, jotka korvaisivat esimerkiksi kaikki peruuntuneet esitykset.

Savonlinnan Oopperajuhlille osallistui viime kesänä yhteensä 65 000 kävijää. Nykymuotoista festivaalia ei ole koskaan peruttu. Oopperajuhlat on järjestetty ensimmäisen kerran 1912 ja yhtäjaksoisesti vuodesta 1967.

Lue myös:

Oopperajuhlien valmistelu jatkuu yhä normaalisti – "Lipunmyyntiosastolla ei nyt hirveästi tapahdu"