1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kouluruoka

Nokia tarjoaa kouluruokaa myös lukiolaisille

Noutoruokaa voi hakea kahdesti viikossa. Perusopetuksen oppilaille noutolounasta on tarjottu Nokialla jo aiemmin.

kouluruoka
kouluruokailu
Suomessa koululaisille tarjottavan lounaan merkitys on korostunut koronakriisin aikana, kun perheet ovat joutuneet miettimään oppilaiden ruokahuollon itse.Marko Väänänen / Yle

Nokia tarjoaa ensi viikosta alkaen ruokaa myös lukiolaisille. Tarkoituksena on turvata nuorten ravitsemus myös koronakriisin aikana.

Lounaan voivat hakea ne oppilaat, joiden perheissä kotiruokailun järjestäminen on haastavaa.

Perusopetuksen oppilaille noutolounasta on tarjottu Nokialla jo maaliskuun lopusta alkaen.

– Ruokajakelun järjestäminen on sujunut hyvin ja tilatut ruoat on noudettu sovitusti. Keskimäärin annoksia tilataan yli 300 oppilaalle, kertoo Nokian kaupungin ruoka- ja siivouspäällikkö Tuula Kantola tiedotteessa.

Lukiolaisen ruoka tulee tilata etukäteen joko sähköpostilla nk.harjuniityntuotantokeittio@nokiankaupunki.fi (siirryt toiseen palveluun) tai puhelimitse numerosta 040 133 4775.

Jäähdytetty ruoka noudetaan kahdesti viikossa maanantaisin ja keskiviikkoisin.

Lue seuraavaksi